Poor Tom

Anssi Rantala (laulu, rummut), Mika Saranpää (kitara), Esa Alanko (basso)

MkII: Anssi Rantala (laulu), Jukka Kinnari (rummut), Mika Saranpää (kitara), Juha Mäki-Jussila (kitara), Esa Alanko (basso)

Esa Alanko muistelee:
Aluksi vuonna 1983 oltiin trio ja myöhemmin mukaan tuli Juha Mäki-Jussila kitaraan ja Anssin siirtyessä kokeilemaan pelkästään laulusolistin hommia oikein lavalla seisten, rumpujen taakse istahti Jukka Kinnari. Yhtye muistaakseni palasi vielä takaisin alkuperäiseen trio kokoonpanoon ennen hajoamistaan elämäntilanteiden muuttuessa.

...tai siis yhtyettä ei varsinaisesti perustettu, se vaan aloitti. Kuulin että Anssi ja Mika soittelee, niillä on kamat ja treenikämppä Anssin isän traktoritallissa. Laskin 2+1 ja ostin basson. Arvelin että niiden on pakko ottaa mut bändiin, koska siihen aikaan ei Ilmajoen kunnan itäisen kyläpiiriin reunamilla ihan hirveesti kilpailijoita kyseiseen hommaan ollut.

Treeneihin kuljin mopolla. Yhteensuuntaan n. 6-7 kilsaa. Ei väliä vaikka ois satanu niitä äkeitä tai ämmiä. Ihan hirveä polte oli päästä soittamaan ja väsäämään biisejä. Soittotaito haettiin juurikin niillä House of the rising sun ja Paranoid klassikoilla. Nopeasti alettiin kuitenkin tekemään omia biisejä ja erotuttiin niillä kyllä selkeästi muista sen aikaisista bändeistä Etelä-Pohjanmaalla. Toki sen ajan virtaukset, uusi aalto, suomirokki ja muut niihin vaikuttivat, mutta enemmän 60-70 lukulainen rockmusa Hendrixeineen ja muine hippeilyineen.

Oli nuorisotalokiertueita, bändikatselmuksia, mutta kohokohtia taisi olla esiintyminen Törnävällä, legendaarisella saarilavalla,Valion sponssaamalla Maitoa Ystävälle-kiertueella. Pääesiintyjänä oli Broadcast. Jännitti, että antaako starat tehdä edes soundchekkiä. Miri Miettinen rauhoitteli meitä tyylikkäästi. Elettiin Dingohysterian kuumia vuosia ja nuori yleisö oli kovin innoissaan muustakin fanittamisesta. Anssi joutui fanilauman piirityksen kohteeksi helposti lähestyttävänä hymyilevänä kaverina. Mika ja minä enempi vaan angstattiin tukka silmillä, mutta niin vaan jouduttiin juoksemaan uimakopeille asti piiloon keikan jälkeen nimmarinpyytäjiä.Virnisteltiin keikka-adrenaliineissa, että kovaa on rokkarin elämä. Myöhempinä vuosina päästiin lämppäämään Peer Güntiä Seppälän halliin ja 22-Pistepirkkoja Rautatieläisten talolle.

Poor Tom oli tärkeä osa meidän pojankoltiaisten kasvua nuoreksi mieheksi ja on sen musiikkikin ollut merkityksellistä monelle kuulijallekin. Näin olen saanut vielä vuosikymmentenkin jälkeen kuulla. Ja sehän on hienoa se.


Kuva: Esa Alangon arkistosta