Tres Amigos

Mk1 1991: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu, perkussiot), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara)
Mk2 1991-1993: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu, perkussiot), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara), Jaakko Passinmäki (rummut, perkussiot, laulu)
Mk3 1993-1997: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Sami Tervonen (perkussiot, vibrafoni)
1997 Nimi vaihtuu muotoon Micke Björklöf & Blue Strip

Micke Björklöf muistelee:
1990-luvun alussa oltiin soiteltu aina silloin tällöin bluesia ja southern rockia Blackfoot, Lynyrd Skynyrd ja Doc Holliday pohjalta Nuolikosken Sepon ja Niemen Matin (Watti-Matti) kanssa. Tällä bändillä äänitettiin noista coverbiiseistä demo Latvateikarin Tapsan legendaarisella Mobiilistudio-autolla Kauhavan NS:n treenikämpällä.

Olin toisaalta ihastunut monen muun kanssa silloin meneillään olevaan akustisen musan buumiin ja siinä vaiheessa ehdotin et mekin kasailtais jotain sen tyyppistä ohjelmistoa silloisen rinnalle.

Kauhavan kulttuurilautakunta oli myöntänyt pienen apurahan musiikkiharrastukseen ja kontribuutiona piti käydä esiintymässä heidän järjestämässään Vihreä Oksa bänditapahtumassa. Matti asui Oulussa ja hänen äänentoistofirmalla alkoi olla paljon töitä sielläpäin niin reissaaminen Pohjanmaalle alkoi käydä raskaaksi eikä näin ollen myöskään pääsisi tälle keikalle. Sepon kanssa tuumattiin, että vedetään akustisesti ja kysytään jos Korven Jari lähtis jeesaamaan. Saatuamme myöntävän vastauksen alettiin treenaamaan sitä muutaman biisin settiä mikä siellä piti soittaa. Tapahtuma järjestettiin Kauhavan Koulukeskuksen salissa 9.8 1991. Juuri ennen lavalle astumista kulttuurisihteeri Tuula Ilmonen kyseli bändin nimeä, me siihen että ööö, oota hetki… Olin katsonut edellisenä iltana Three Amigos leffan ja kun mitään muuta ei tullut mieleen ehdotin jätkille tätä. Jari ehdotti et mennään saman tien Mexicon puolelle kokonaan ja niin nimeksi tuli Tres Amigos.

Keikka meni hienosti ja siitä jäi sen verran hyvä maku, että päätettiin alkaa tosissaan kasaamaan ohjelmistoa. Treenailtiin vuoroin Kauhavalla Nuorisoseuralla, mun kellarissa ja Vaasassa Sepon kämpillä. Ohjelmistoa kasatessa olin saanut myytyä Lapualle Ämyrin bändi-iltamiin Ravintola Kodittareen keikan muutama viikko Kauhavan ensiesiintymisen jälkeen. Paikalla oli yleisössä vanha tuttu Jaska Passinmäki, joka oli rumpali ja saman kylän miehiä. Pyydettiin Jaska mukaan jammaamaan ja sehän istahti saman tien niin mukavasti et taidettiin siltä istumalta pyytää Jaskaa bändiin.

Vanha tuttu Olli Turja oli myös Lapuan keikalla ja innostui enemmänkin aiheesta. Hän oli opiskelemassa Rajamäellä ja lupasi kysellä paikallisesta baarissa missä kävi bändejä josko keikkaa irtoais. Niin siinä kävi että Olli sai myytyä keikan Rajamäen Calendar baariin ja vielä toisenkin Hyvinkään Ravintola Naurava Hevoseen. Oli sovittu että soitetaan kaksi settiä ja eikä meillä siinä kohtaa ollut kuin nippanappa setin verran matskua kasassa. Pari kuukautta oli aikaa treenata ohjelmisto kasaan. Niiltä osin homma sujuikin hyvin ja oltiin hyvässä kuosissa ekoja kvartetti keikkoja varten. Mukaan pyydettiin äänimieheksi tietenkin Watti-Matti Niemi. Hän oli juuri hankkinut omistukseensa Hurriganesin vanhan 508 Mersun keikka-auton, jolla keikkamatka juhlavasti tehtiin.

Tästä tulikin ikimuistoinen ”rundi”, lähtö meni ihan Kummeliksi. Treenien päätteeksi oltiin roudaamassa kamoja valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten eikä Seppo ollut kuullut kun olin huikannut et siirrän auton lähemmäs ja oli kantanut akustisen kitaran ja basson pihaan. Minä taas en nähnyt niitä pimeällä ja niinpä peruutin tietty niiden yli. Akustinen kitara meni ihan päreiksi, mutta Fenderin jazzbasso ei mennyt edes pois vireestä. Aamulla Seinäjoelle ja Musiikki Järvenpään kautta uus keppi kaupasta ja menoksi. Eka keikka Riihimäellä meni todella hyvin ja suksee oli kova. Seuraavan illan keikka ei alkanut niinkään valoisissa merkeissä kun vuoropäällikkö ei ollut tietoinen mitä on sovittu ja pieni konflikti syntyi settien määrästä ja aloituksesta. Hänen olettamus oli että tanssibändi meininki ja meillä oli kaksi settiä rock/blues/pop matskua. Ei muuta kuin pitkät soolot ja monet kertaukset pelastaa tilanteen. Ja kun ei mitään muuta enää ollut niin We Will Rock You vartin versiona.

Kun ensimmäisellä tauolla ollaan bäkkärillä niin sinne marssii määrätietoisesti joku jamppa ja alkaa tivaamaan kaikenlaista erityisesti Jarilta. Mä meen sitte sille mesoamaan että mikäs mies tää on, jäbä vetää taskusta henkkarit ja osoittautuu huumepoliisiksi. Siinä asiaa tovin selviteltyämme käy ilmi että väärä hälytys ja äijä poistuu pahoitellen. Oli siinä nämä maalaiset ihmeissään! Ilta jatkuu, viimeisen setin aikana alkaa hirvee härdelli kun lasit lentää ja nyrkit heiluu portsari kantaessa väkeä pihalle. Orkka vetää niin kuin Titanicilla konsanaan tilanteen rauhoittamiseksi. Lopuksi kaikki hyvin ja äksy vuoropäällikkökin käy kiittelemässä hyvästä sessiosta ja tilanteen hoidosta. Vauhdikas alku bändin keikkauralle, haha!

Syksyn mittaan oli treenattu tiiviisti ja ohjelmistoa alkoi kertyä. Hyvien keikkakokemusten myötä alkoi nälkä kasvaa ja päätettiin tehdä demo, että olisi markkinointivälinettä keikkamyyntiin. Muistaakseni joulun välipäivinä mentiin AMS-studiolle nauhoittamaan biisejä. Vedettiin livepohjalta rapiat 20 biisiä purkkiin viikonlopun aikana.

Näihin aikoihin tuli myös syvempi herätys bluesmusiikkiin, joka oli kyllä kiinnostanut nuoresta asti, mutta nyt piti penkoa syvemmälle ja ottaa selvää genrestä, alkulähteitä myöten. Ohjelmistosta alkoi pikkuhiljaa löytyä yhä enemmän blues/roots tyyppistä matskua. Lisäsysäyksen antoi tutustuminen ja ystävystyminen suomiblues legenda Pepe Ahlqvistiin. Oltiin päästy Kimmo Aholan suosituksella hänen H.A.R.P bändille lämppäriksi useaan eri otteeseen ja sitä kautta alkoi juttua olla. Suuri hetki oli kun ensimmäisen kerran pääsin vielä vetämään biisin bändin kanssa jota ihannoin suuresti. Myöhemmin kävin myös tuuramassa silloin tällöin heidän keikkabussikuskina.

Jaska oli jäänyt laman myötä työttömäksi ja tarjoutui myymään keikkoja. Niitä alkoikin mukavasti putoilla ihan ympäri Suomen ja kokemusta kertyä. Turjan Ollikin myi vielä joitain keikkoja, en nyt ihan tarkkaa nyt muista työn jakoa. Jotakin hääräsin itsekin myynnin parissa. Joka tapauksessa toiminta oli todella aktiivista. Jaskan ja Ollin alkuaikoina tekemä työ on ollut korvaamatonta ja varmasti suuri merkitys siihen miten hommat ovat siitä eteenpäin kehittyneet. Tärkeimpiä keikkoja tällä ajanjaksolla olivat varmasti esiintymiset Nummirock, Womad ja Down By The Laituri festareilla. Koska kalusto oli pieni keikkareissut tehtiin pääasiassa henkilöautolla ja kamat peräkärryssä.

1993 syksyllä tulee eteen kokoonpanon muutos kun Jaska lähtee Saksaan töihin ja parin todella tiiviin keikkavuoden jälkeen pidetään muutaman kuukauden breikki. Loppuvuodesta rumpaliksi liittyy Teemu Vuorela ja lisäksi Sami Tervonen perkussioihin. Musiikillisesti mennään hieman tanakampaan bändimäisempään ilmaisuun joskin edelleen akustiselta pohjalta kun tähän saakka oli ollut hieman kaikin puolin kevyempi ote. Tässä vaiheessa kalustokin on jo kasvanut perkussioiden myötä sen verran, että peräkärry ei enää riittänyt ja bändissäkin oli viisi tyyppiä. Jari oli hommanut mersun MB 100AMG pakun, jolla sitten henkilöauton lisäksi tehtiin reissut.

Vuoden 1994 alusta keikkailu jatkuu taas tiiviisti ja ensimmäisiä albumi suunnitelmia aletaan kehittelemään. Ensimmäiset äänitykset tehdään Kokkolan Ammattikorkeakoulun studiolla minne Kimmo Ahola oli meidät rekrytoinut sessiobändiksi opiskelijoiden äänitys- ja kuvaustreeneihin. Tästä tuli semmonen win-win -tilanne, josta hyötyi kaikki - me saatiin materiaali käyttöön ja opiskelijat saivat kokemusta. Sessiosta kuvattiin neljän biisin studiolive, jossa kappaleina olivat bluesklassikot Big Boss Man, Wrong To Cry, I Got My Mojo Working ja Rock Me Baby. Lisäksi kahdesta viime mainitusta biisistä tehtiin musavideot oppilastyönä.

Vuona 1995 Teemu Vuorelan ollessa puolisen vuotta Los Angelesissa Musicians Institutessa opiskelemassa rumpujen soittoa bändi keikkaili etupäässä duo/trio pohjalta vähän rauhallisempaan tahtiin. Omaa biisimatskua kehitellään tulevaa levy ajatellen.

Loppuvuodesta 1996 päästään vihdoin jatkamaan kesken jäänyttä levyprojektia mikä äänitettiin Haaparannalla Sverigefinska Folkhögskolanin studiolla Kimmon toimesta. Sinne päädyttiin mun ja Teemun musaopintojen myötä sekä musalinjan vetäjän Juha Söderin suosiollisella avustuksella. Juha myös buukkasi meidän opiskelijabändin ensimmäisille Ylläs Jazz & Blues festivaaleille ja oli nimennyt bändin Micke Björklöf Blues Bandiksi sen kummemmin multa kyselemättä. Sit alkoikin nimi pompahtelemaan esiin siellä täällä alan medioissa erityisesti Osku Rajalan vetämässä Jazzrytmit lehdessä. Tämä yhteys taas johti useisiin festaribuukkauksiin tulevina vuosina.

Jos palataan vielä levyn tekoon niin meillä oli ensin ajatuksena tehdä melko sekalainen setti omia poprock biisejä bluesklassikoiden kera tavallaan sen hetkisen keikkaohjelmiston tyylisesti.
Muistaakseni me äänitettiinkin joitakin omia biisejä, mutta todettiin lopulta niiden olevan kuitenkin liian poprock vaikutteisia. Musiikillinen linja oli enenevissä määrin mennyt kohti bluesroots osastoa. Päätettiin sitten selkeyttää tilannetta siihen suuntaan mikä tuntui kaikista omimmalta. Niinpä levylle päätyi tuosta sessiosta loppujen lopuksi vain 4 biisiä niiden neljän aikaisemmin Kokkolassa äänitetyn lisäksi. Jarin keikka-autokin vaihtui pitkään Ford Transittiin ja koko systeemi mahtui yhteen autoon.

Kun musiikillinen suunta oli tarkentunut niin ruvettiin miettimään myös bändin nimenvaihdosta ja ottaa jo saatu hyöty irti siitä pienestä mediahuomiosta mitä olin omalla nimellä blueskentällä siihen mennessä saanut. Ensimmäisen ”From Four Until Late” albumi julkaisun myötä keväällä 1997 bändin nimeksi vaihtui Micke Björklöf & Blue Strip.

****

Jaakko Passinmäki muistelee: ”Vierailu” Tres Amigos yhtyeessä 1991-1993:

Minut kutsuttiin soittamaan rumpuja/percussioita Tres Amigosiin syksyllä 1991. Kitaristi Jari Korpi välitti bändin toiveen. Pojilla oli ollut triolla ainakin yksi keikka Lapualla Ämyrin tapahtumassa ennen tuota kutsua. Treenit aloitettiin Micken talon kellarissa Kauhavan Rengossa Kaisan kujalla. Biisirepertuaari oli lavea poppia, rokkia, bluesia, reggaeta jne. Periaate oli, että kaikki vedetään akustisesti. Treenikulttuuri oli alun alkaen tiukka. Mickeä lainatakseni: ”biisiä ei oteta keikkasoittoon, ellei se ole kaikilla persiissä”. Tres Amigosin aikoihin kaikilla oli takanaan jo suht runsaasti soittovuosia, joten kappaleet ”istahti” kuosiin aika nopeasti. Treenasimme aika ajoin myös Kauhavan NS:n kellarissa.

Alusta lähtien TA:n hommat pyrittiin tekemään mahdollisimman ammattimaisesti: mm. biisit treenattiin kunnolla, demot markkinointia varten tehtiin Kimmo Aholan studiolla, autokuljettaja/miksaaja ja hyvät PA-kamat ja valot olivat aina mukana, markkinointi hoidettiin järjestelmällisesti, sopimukset keikkajärjestäjien kanssa tehtiin aina, sovitut aikataulut pidettiin jne.

Markkinointi ja keikat
Ensimmäiset keikat, joissa olin mukana tehtiin syksyllä 1991 Rajamäen Calenderiin ja seuraavana iltana Pub Hullu Hevoseen Hyvinkäällä. Molemmat keikat nauhoitettiin ja kuunneltiin oppiaksemme mitä kenties pitää tehdä toisin, ja toisaalta mikä toimii live-tilanteessa. Nuo keikat myi silloinen manageri Olli Turja.

Käytännön syistä markkinointi siirrettiin yhtyeelle itselleen. Otin mielelläni markkinointivastuun, kun sitä tarjottiin, se oli mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa. Ensin valmistettiin demokasetit ja muu markkinointi materiaali, sen jälkeen puhelimen luuriin kiinni ja järjestelmällinen soittorumba päälle. Elettiin vielä lama-ajan jälkimaininkeja ja pikkukuppiloita yms., joissa suosittiin live-musaa oli Suomi täynnä. Keikkoja myytiin ympäri Suomen pitkistä etäisyyksistä välittämättä. Aina silloin tällöin onnistuttiin saamaa muutaman keikan ryppäitä, pieniä kiertueita. Keikkoja tehtiin Helsinki-Oulu ja Vaasa-Sotkamo välillä ristiin rastiin. Parhaana vuonna 1992 TA teki n. 70 keikkaa.

Päällimmäisenä on jäänyt mieleen mm. Kuopio Tanssii ja soi-tapahtuma 1992, Womad 1992, Nummirock 1992, Down By the Laituri 1993 ja Lapuan Jailhouse Rock Barin keikat. TA oli myös jossain vaiheessa useammalla keikalla Pepe Ahlquistin HARP:in lämppärinä, siinä opittiin myös keikkakulttuuria musiikin ammattilaisilta lähietäisyydellä. TA:n kanssa oli mukava keikkailla, hurtti huumori kukki vuolaasti.

Hyvä suksee
Vuoden 1992 aikana alkoi TA:lla hyvä suksee keikat myivät, keikoilla oli väkeä, radiohaastatteluja yms. Monipuolista akustista live-musaa soittavilla bändeillä oli selvästi tilausta. TA:n vahvuuksia oli mm. Micken vapautunut ja mukaansa tempaava live-esiintyminen sekä mm. se, että kvartetissa kaikki lauloivat. Keikkamyynnissä kävi jopa vastavuoroisuusilmiö, eli meitä alettiin pyytää keikoille yhä useammin.

Oma tyyli muotoutuu
Oman tyylin muotoutuminen alkoi nähdäkseni jossain kevään 1993 paikkeilla. Monipuolisesti eri musiikkityylejä soittanut bändi alkoi pikkuhiljaa muuttua rootsimpaan suuntaan, pop kappaleiden jäädessä vähemmälle. Repertuaariin tuli mukaan mm. Mojo Working, From four Until Late yms. kappaleita. Ensimmäiset Sepon säveltämät kappaleet otettiin tuolloin ohjelmistoon. TA:n soitto alkoi samaan aikaan hitsautua tiukemmin yhteen. Tuo oli ilmiselvästi seurausta tiiviistä live-soittoputkesta. Oman kokemukseni mukaan TA:n paras keikka oli Down By The Laiturissa 1993 Aurajoen rannalla erään ravintolan eteen pystytetyllä lavalla, silloin kaikki toimi kuin ajatus.

Tres Amigos jää taakse
Elokuun alussa 1993 sai työkutsun Berliiniin. Näin jälkeenpäin voi ajatella, että paremmin ei olisi voinut ”työttömyys” aikaa käyttää. On ollut hieno seurata, että TA:sta seurasi jotain niin hienoa kuin Blue Strip kaikkine menestyksineen. Haluan kiittää kaikkia TA:n muusikoita Mickeä, Jaria ja Seppoa noista upeista vuosista yhdessä.

***

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 1/1992

Tres Amigos on bändi, joka pystyy ennakkoluulottomasti luomaan vanhasta materiaalista jotain uutta ja tuoretta jättäen siihen oman kätensä jäljen silti pilaamatta ja raiskaamatta materiaalin alkuperäistä jännitettä.

Tres Amigos ilmoittaa kotipaikkakunnakseen Kauhavan. Osa bändin kavereista on tuttuja jo vuosien takaa, koska tämän läänin rockpiirit ovat aika pienet. Kävin tapaamassa bändiä sen ollessa keikalla Lapualla.

Bändin syntyhistoria on vielä varsin nuori. Se perustettiin alunperin yhtä apurahakeikkaa varten elokuussa 1991. Silloin bändi oli vielä kolmimiehinen ja nimikin keksittiin vasta lavalle mentäessä. Bändi toimi kuitenkin niin hyvin, että toimintaa päätettiin jatkaa ja laajentaa. Joten lokakuussa Jaska kantoi kannunsa treenikämpälle.

Tres Amigos luonnehtii itse musiikkiaan englanninkieliseksi rockiksi, jossa akustiset soundit luovat keveyttä ja ilmavuutta, mutta sovitukset tuovat biiseihin voimaa, tunnelmaa ja tuoreutta.

KAVEREITA JA COVEREITA
Fakki-idioottina järkytyin aikoinaan kun kuulin, että Tres Amigos soittaa cover-materiaalia eli muiden jo levyttämää musiikkia. Minulla oli jo kauan ollut sellainen päähänpinttymä, että bändin piti itse säveltää materiaalinsa ja minulla on edessäni bändi, joka käyttää hyväkseen muiden tekemiä biisejä. Kysyin asiaa ja Micke vastasi tyhjentävästi, että maailmassa on niin paljon hyviä biisejä, joita monikaan ei ole vielä kuullut. Miksei niitä sitten kannattaisi hyödyntää? Ni-in, niinhän se asia on.

Tres Amigos ei kuitenkaan missään nimessä ole kopiobändi, joka sortuisi yleisön kosiskeluun, vaan jokaisessa biisissä on vahva omintakeinen Tres Amigos-leima. Jokaisen biisin toimivuuden eteen on tehty työtä.

Bändin tyylillinen linja on ehjä, vaikka keikkasetissä on ennen heavyksi, souliksi, discoksi, popiksi, jne. sovitettuja biisejä. Tres Amigos on ottanut biiseistä vain oleellisen ja saanut ne istumaan omaan akustiseen tyyliinsä. Bändi kyllä sanoo ottavansa omiakin biisejä ohjelmistoonsa, jos vain sopivia syntyy. Väkisin niitä ei kuitenkaan ryhdytä vääntämään.

KOULUESIMERKKI
Tres Amigos on oiva kouluesimerkki siitä miten tärkeää on biisien sovittaminen ja he saavat myös huomaamatta sen, miten olematon on eri musiikkityylien välinen kuilu. Bändissä jokainen osallistuu sovittamiseen, joten kaikkien luovuutta käytetään hyväksi. Mitään laskelmallisuutta sovittamisessa ei ole, vaan kaikki tapahtuu omalla painollaan. Kokeilun kautta biisi kelpaa keikkasettiin tai sitten ei. Bändi tähtää yksinkertaiseen toimivuuteen ja oikean tunnelman luomiseen ja sen välittämiseen kuulijoille. Ja siinä se onnistuu hyvin.

Bändin vahvana puolena on sovitusten lisäksi jokaisen soittajan monivuotinen kokemus erilaisissa rock-bändeissä sekä Micken vahva treenattu ääni ja oikeaoppinen englanninkielen lausuminen, mikä on varsin harvinaista näillä leveysasteilla. Lisäksi bändi toimii akustisuudestaan johtuen yhtä hyvin niin kadulla, klubeissa kuin isoilla lavoillakin.

Tres Amigos on tehnyt yhden studiodemon ja tämän minullakin olevan live-tallenteen, joiden avulla keikkoja on järjestynyt tällä hetkellä n. 4-6 kuukaudessa. Ja mikäs sitä on hyvää tuotetta kaupatessa. Keikkakalenteria täydennetään jatkuvasti ja Tres Amigos on kutsuttu mm. ensi kesän Kuopio tanssii ja soi-festivaaleille sekä Maailmankarnevaaliin. Bändin myyntitykkinä toimii heidän itsensä lisäksi Olli Turja, jolle he ovatkin syvästi kiitollisia. Tulevaisuuteen bändi katsoo jalat tiukasti maassa. He haluavat hakea keikkojen kautta lisää rutiinia, jonka jälkeen on vasta levy-yhtiöiden vuoro.

Joo, on niin vaikea sanoilla kuvata bändiä, joka oikeastaan pitäisi kuulla ja nähdä. Tres Amigoksessa saa parhaiten selvän vain menemällä yhtyeen keikalle ja muodostamalla oman mielikuvan sen versioimasta musiikista.

Teksti: Veli-Matti Karhu, Botnia Beat 1/1992


Tres Amigos, kuva: Mauri Kankaanpää


Eka Tres Amigosin etelän keikkareissu vanhalla Hurriganesin keikkabussilla 1991


Tres Amigos @ WOMAD MaailmanKarnevaali