Aulava (Alavus)

Jouko Oksaharju muistelee:
Aulavan perustamissanat lausuttiin vuonna 1966 ja lavan avajaiset olivat vappuaattona 30.4.1967. Nimikilpailu järjestettiin joulukuussa 1966 ja monien ehdotusten joukosta valittiin nimeksi Aulava, joka muodostuu sanoista Alavuden Urheilijat AU ja lava. Paikaksi valittiin Edesjärvellä oleva kallioinen saari. Monet pitivät hanketta uhkarohkeana, mutta avajaisiin myytiin n. 3600 lippua.

Aulavan suosio ei nousut ainoastaan huippuesiintyjien, vaan myös sen erikoisuuden; järvenpäällisen lavan myötä. Järjestely mahdollisti sen, että ns. päälavalla soi tanssimusiikki ja järvenlavalla nuorisomusiikki eli popmusiikki. Haluttiin olla askeleen edellä muita tanssipaikkoja, koska kilpailu oli kova.

1970 Aulava toi Pohjanmaalle ensimmäisen kerran huippuyhtyeen. Se oli oli englantilainen The Tremeloes ja siitä alkoi ulkolaisten huippuyhtyeiden ja artistien vierailut Aulavalla. 70-lukua voidaan pitää Aulavan kulta-aikana, jolloin tapahtumia kehitettiin ja mukaan tuli mm. kruunuhäät, popfestivaalit, yörieha ja elorieha. Juhannusaattona 1978 oli konserttilavan avajaiset ja Aulavasta muodostui yksi Suomen ykköspaikoista. Esiintyjälistasta voisi mainita muutaman huippunimen mm. Alvin Stardust, Harpo, Barbi Benton, John Miles ja Wilko Johnsson.

Tultaessa 80-luvulle katse oli uuden kehittämiseen. 1980 tuli Aulavan Elävämusiikki eli Almu (Aulavan livemusiikki), jonka tarkoitus oli antaa paikallisille ja maakunnan yhtyeille mahdollisuus tulla esittämään omaa musiikkiaan ja saada sille julkisuutta. Tuli myös Aulavarock, joka oli ensin yksipäiväinen ja myöhemmin kaksipäiväinen. Aulava haluttiin pitää yhtenä Suomen ykköspaikoista, seurattiin tiiviisti mitä musiikkimaailmassa tapahtuu. Ensimmäinen disko avattiin 1982, kun järvenlavan pohjoispäästä osa tehtiin diskoksi. Disko sai heti suuren suosion. 1984 järvenlava koki täydellisen muutoksen ja siitä tehtiin Viidakkodisko, jossa edelleen soi elävä- ja diskomusiikki.

Vaikka 80-luvun puolenvälin jälkeen alkoi näkyä yleisömäärässä hiipumista niin kuitenkin esim. vappuaatto, juhannus ja Aulavarock olivat tapahtumia, joissa oli suuret yleisömäärät. Mutta kun normaalit lauantai-illat eivät tuoneet parasta mahdollista tulosta niin oli jo nähtävissä lopunalkua. 1988 oli Aulavan viimeinen kesä Alavuden Urheilijoiden ylläpitämänä ennenkuin se myytiin. 80-luvun ehkä kovimmat ulkolaiset esiintyjät ovat olleet Gibson Brothers, Blackfoot, Lita Ford, Uriah Heep, Frank Marino, Twister Sister, Motörhead, Dr.Feelgood, The Troggs, The Damned ja Girlschool. Tämä kaikki jää Aulavan historiaan ja siitä jää muisto monelle siellä olleelle. Aulavalla jotkut ovat löytäneet elämänkumppanin, nähneet idolinsa tai paikka tuo mieleen nuoruusajan muistot.

1990 Alavuden Rockyhdistys vuokrasi Aulavan ja piti siellä muutamana kesänä rockiltoja. Myöhemmin lavalla oli kaksi omistajaa, mutta lavaa ei saatu suosiossa sille paikalle, jolla se oli ollut. Nyt lavalla on kolmas omistaja.


Kuva avajaiskesältä 1967.


Sun Dance 1984. Jukka Orma (Sielun Veljet). Kuva: Jyrki Oksaharju.


Sun Dance 1984. Girlschool. Kuva: Jyrki Oksaharju

Sun Dance 1984. Lita Ford. Kuva: Jyrki Oksaharju.