Ruoste

Eetu Latvala (kitara, laulu), Ville Latvala (basso), Juha Hirvonen (rummut)

Eetu Latvala ja Juha Hirvonen muistelevat:
Ala-asteen loppusuoralla eli vuoden 1995 hujakoilla alkoi Mäyry – Heikkilä-akselilla puhe punk-bändin perustamisesta. Alkuperäinen nimi-idea oli Skeletor, mutta se vääntyi muutaman mutkan kautta Ruosteeksi.

Kaikkea vastaan kapinoivat punkkarit saivat soittimet ja vahvistimet joululahjaksi vanhemmiltaan vuosina 95 – 96, ja Eetun isä Kari rakensi talon kellariin oivan treenikämpän, jossa systeemi saatiin muutettua voimasointu kerrallaan. Volannon pojat opettivat kielisoittajat virittämään soittimensa samaan vireeseen, mikä paransi soundia huomattavasti. Samaa ei voi sanoa rumpukalvojen ja lautasten koristelemisesta spray-maalilla.

Kappaleita syntyi tappavaa tahtia, ja yläasteikäiset anarkistit puhuivat suunsa puhtaaksi mm. rasismista, sodista, väkivallasta, ahtaista säännöistä ja muodista, mutta osansa saivat myös tuijottavat kaupan myyjät sekä Suomen veropolitiikka, josta kaikilla oli runsas kokemus sekä vankka tietämys. Vuonna 1998 yläasteella järjestetyn bändikonsertin jälkimainingeissa laulajan paikalle nousi Jaakko Heiska, ja musiikkityyli kääntyi pikkuhiljaa kohti hardcorea. Suurena vaikuttajana mainittakoon paikallinen legenda Jumalaton nälänhätä. Jaakon polkkatukkakin muuttui pikavauhtia Kuortaneen korkeimmaksi keesiksi.

Vaikka sanoitukset tehtiin ainakin pääosin vakavissaan, kappaleet nimettiin usein pilke silmäkulmassa, mistä kertovat esimerkiksi otsikot Töks-biisi, Hooseen rambot, Nyt on huono ralli, Piree ja paree, Heavy fuckin’ metal ja Smörgås. Nimeämiskäytöntö näkyy myös Ruosteen julkaisemilla kolmella ”pitkä”soitolla: Ihimeellistä surinaa jota minen sitte huamannukkaa (1999), Suami on hyvä maa ku täälä ei oo isoja kärmeksiä (eikä hämähäkkiä) (2000) ja Tiedän yhä mitä teit viime Kuhinoolla (2002). Viimeinen kiekko flirttaili jo aavistuksen grindcoren ja thrash-metallin kanssa. Juha poltteli kahden ensimmäisen plätyn koko n. 200 kappaleen painoksen isänsä tietokoneen 1-nopeuksisella polttavalla CD-asemalla ja tulosteli kannet pikkuisella mustavalkoisella laser-tulostimella. Jaakko myi valtaosan levyistä Helsingissä, jonne muutti vuonna 2000, ja tilityksiä saatiin toisinaan odottaa kotvanen. Nuori ahkera opiskelija kun löysi tuotolle usein muuta käyttöä.

Keikkoja ei ollut valtavasti, mutta yläasteen, lukion ja Kuhinarockin lavojen lisäksi käytiin esiintymässä Hämeenlinnassa, Virroilla ja kahdesti Töysän Housunkylässä. Edesmenneen Radiomafian Ilmestyskirja-ohjelmassa Ruostetta soitettiin todistetusti kahdesti. Bändiä ei ole missään vaiheessa lopetettu – treenejä ei vaan ole pidetty vähän yli 12 vuoteen. Jo Ruosteen aikoihin kielisoittajat rönsyilivät niin ikään kuortanelaisissa Hätäpaskassa ja Piiskassa, ja sittemmin punk-kuntoa on pidetty ja pidetään yllä seinäjokelaisissa Corolla Superstarsissa ja Kirjastoautossa (Eetu ja Ville), helsinkiläisessä Rankkurissa (Jaakko) ja tamperelaisessa Pohjolan valkeudessa (Juha).


Tiedän yhä mitä teit Kuhinoolla 1999...


Runk-o-Rock Töysän Housunkylässä 2002