Kakkosnelonen

Sameli Taivalmaa (laulu), Jari Lummukka (kitara, laulu), Juha Uusiprosi (kitara), Tapani Korhonen (basso), Ossi Ala-Kojola (rummut)

Samppa Taivalmaa muistelee:
Kakkosnelonen perustettiin 1998/99 vuodenvaihteessa valtakunnallisen Nuppi 99 -nuorisovaltuustotapahtuman housebändiksi. Teemana oli 70's, mutta myös 60's tuli mukaan. Tapahtuman jälkeen bändi eli 2-3 vuotta ja keikkaili lähinnä nuorten tilaisuuksissa ja nuorisotaloilla. Myös muutama yksityistilaisuus ja baarikeikka tehtiin.

Studiolla tehtiin demoon pohjat, uupumaan jäivät stemmat ja kitarasoolot, mutta studio lopetti homeongelmien takia ja nauha katosi.

Vaikka bändi lakkasi toimimasta, Duo Kakkosnelonen on vuosien varrella esiintynyt säännöllisen epäsäännöllisesti baareissa, terasseilla ja yksityistilaisuuksissa minä laulussa, huuliharpussa ja kilkuttimissa sekä Jari Lummukka kitarassa, laulussa ja huuliharpussa. Pari vhs-tallenetta on jossain, kuvia ehkä jossain.