Jeppis Musa

Arkistoartikkeli (oheinen leike), Botnia Beat 1/1987

Salit musiikkitilaisuuksia varten kiven takana, yleisö nurkan takana, jäsenmäärän selvittäminen työn takana, avustukset kaupunginhallituksen takana, velat niskan päällä ja talkooväki siellä sun täällä.
Siinä Pietarsaaren elävän musiikin yhdistyksen Jeppis Musan nykytilanne lyhykäisesti esitettynä. Seuraavaksi sama asia monisanaisesti.

Jeppis Musa perustettiin samoihin aikoihin kuin suurin osa Suomen elmuista vuonna 1979. Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin elävän musiikin edistäminen jne. Pietarsaaressa, lisäksi bändien harjoitustilat nähtiin hyväksi saattaa parannuksenkohteeksi. Toivomieltä nostatti entinen tupakkamakasiini, jonka ostamisesta kaupunki parhaillaan neuvotteli: kas siinä oiva pesä soittajanuorukaisille. Samainen rakennus on nykyäänkin Jeppis Musan mielenkiinnon kohteena, joskin toivorikkaus on vuosien mittaan hieman haalistunut. Makasiinista on kyllä luvattu tiloja bändiharjoittelua varten, mutta sen saneeraus on kestänyt verrattain kauan määrärahojen niukkuuden takia, ja tulee kestämään. Uuden kuntasuunnitelman mukaan näet makasiinin kunnostamiseen ei tämän vuoden jälkeen varata rahaa ennen kuin vuonna -90. Aivan kodittomana ei Jeppis Musa toki joudu ponnistelemaan ihanteidensa puolesta. Pari vuotta sitten yhdistys sai nimittäin käyttöönsä purkutuomion saaneen entisen asuinrakennuksen, jonne talkoovoimin järjestettiin harjoitustilat kuudelle yhtyeelle.

Jeppis Musan puheenjohtajana toimii tällä haavaa Jarmo Kataja. Mitään pahaa tarkoittamatta kysyin häneltä Jeppis Musan kuulumisia, minkä jälkeen saatoin tallentaa nauhalle seuraavanlaisen monologin:
- Heikosti menee. Tässä puolen vuoden aikana on saatu järjestettyä pari klubi-iltaa paikallisessa ravintolassa, mutta konserttien järjestäminen ei oikein onnistu. Aikaisemmin niitä voitiin järjestää parilla koululla ja Palokuntatalolla, mutta nyt koulut ovat panneet stopin. Sanovat aika suoraan ettei Jeppis Musaa haluta koulun tiloihin, jos kysyy että minkä takia niin sieltä tulee jotain ympäripyöreää mutinaa... kai siellä on joku sitten riehunut joskus, mutta lieneekö ollut Jeppis Musan tilaisuudessa.
- Toisaalta jos jotain saa järjestettyä niin ei se mitään takaa. Tammikuussa saatiin J. Karjalainen tänne ja 130 henkeä suvaitsi vaivautua. Kai täällä ollaan jo totuttu viettämään viikonloppu keskustan kadunkulmissa. Takavuosina täälläkin kyllä saatiin sali täyteen, kun tämäntasoinen ryhmä oli esiintymässä.
- Rahatilanne on miinuksen puolella. Tämä on kyllä aika paljon Jeppis Musan ja bändien omaa syytä, sähkölaskujen suoritus on unohtunut turhan usein. Edellinen puheenjohtaja joutui pistämään omasta pussistaan reippaanpuoleisia summia herrojen muusikoiden käännettyä katseensa harmaasta todellisuudesta sfäärien harmoniaan.
- Vaikka Jeppis Musankin tarkoitus on auttaa bänditoimintaa, niin kyllä bändienkin puolelta voisi edellyttää jonkinlaista aktiivisuutta. Keikkojen puutetta kyllä valitellaan, mutta kun jotain pitäisi tehdä, löytyykin muita kiireitä.
- Avustuksia? Eipä kannata mainita. Tässä itsekritiikin lomassa voi kyllä ihmetellä kaupungin rahanjakoperiaatteita. Tätä rockia sentään harrastaa joltinenkin joukko nuoria tässäkin kaupungissa, mutta tämä ei tunnu painavan paljoakaan avustuksia jaettaessa. Yritetään nyt kuitenkin vielä, jotenkinhan noista veloista pitää selvitä.

Kiitos, Jarmo. Muuten voi todeta, että bänditoimintaa on edelleen runsaanpuoleisesti Jaakopin kaupungissa. Ragnar Hare, Dreadline ja WDM sekä näiden bändien muusikoista koottu ’’All This Talking” julkaisivat äskettäin omakustannuseepeen. Mainitut bändit ovatkin ainoat viime aikoina levyttäneet pietarsaarelaisyhtyeet, ja ovatten muutoinkin eräänlaisia Jeppisrockin edustusyhtyeitä, käyvät keikoilla Pohjanmaan ulkopuolellakin ulkomaita myöten. Erilaisissa yhteyksissä Pietarsaaressa on järjestetty myös kursseja aloitteleville soittajille, viimeksi työväenopiston puitteissa.

Tuhansin terveisin
HEIMO RIIHIMÄKI