Harri Mikael (1969-1975)

Junnu Tuuri (basso), Rexi Siltio (rummut), Pentti Niemi (laulu), Harri Vainiola (koskettimet)

Postikortissa (1972): Lars "Lalle" Rosblom, Markus "Tolle" Kahranaho, Harri "Vainu" Vainiola, Pentti "Konni" Niemi sekä Hannu "Hanski" Salli.

Pentti Niemi muistelee:
Ensimmäiset keikat tuli tehtyä 1969 Harri Mikael bändillä. Olin silloin 17 vuotias ja Vainiolan Harri oli vuotta nuorempi ja oli jo soittanut bändeissä. Siltion Rexi oli 1950 syntynyt ja pari vuotta vanhempi kuten myös Tuurin Junnu. Harri Mikael bändin syntyaikoina Siltion Rexi soitti Starboyseissä, sillä oli pitkä intiaanitukka ja hapsutakki ja näytti istuvan aivan väärässä kioskissa modernimmat popmusiikkiajatukset mielessä. Myös Tuurin Junnu ja Vainiolan Harri eli Vainu tulivat perinteisemmän tanssimusiikin piiristä kun soittivat Tuurin Markun bändissä. Olin Vainun kavereita ja se tykkäsi mun laulusta ja kysyi mua laulusolistiksi. Siitä lähdettiin pikkuhiljaa ja Tuurin Markku joka oli Junnun isoveli ja joka oli jo pitkään tehnyt keikkoja oli siinä hieman tukena.

Rengastiellä Tuurin autotallissa harjoiteltiin. Tuurin Jakke siellä istui portailla kuunnellen meidän kaikki harjoitukset. Ajatus oli selkeä, että tehdään sitä mitä me halutaan, mutta otetaan huomioon mitä ihmiset haluaa kuulla jos keikalle lähdetään eli hieman vastentahtoisestikin sitten tuli settiin joitain biisejä. Mutta tämä ei-niin-itseä-kiinnostavien kappaleiden esittäminen oli kasvattavaa. Huomasi niiden arvon ja miten ihmiset nautti ja tykkäsi. Otettiin tämä ammattiinkouluttautumisena. Meillä oli ohjelmistossa joitain ihan hassuttelubiisejä, mutta sitten myös esim. Blood, Sweat and Tearsia yms. ja CCR taisi olla se keskeisin juttu. Meillä oli todella paljon moniäänistä laulua, tehtiin todella paljon töitä kolmiäänisen laulun eteen kun meillä ei ollut puhaltajia. Ja suuressa roolissa oli Vainun Hammondit. Sitä spinetiä roudattiin neljään henkeen.

Aika paljon me omana aikana avattiin niitä ovia, että mitä voi keikalla soittaa. Vainu joskus sanoi, että oltiin varmasti Seinäjoen ensimmäinen bilebändi. Keikkaa oli aivan hirvittävästi jostain vuodesta 1970 alkaen muutama vuosi. Tuurin Markku, jolla oli myös keikkabussi meitä myi. Pidän Markkua Seinäjoen musiikkielämässä todella merkittävänä ja keskeisenä henkilönä. Tämä monesti unohtuu kun Markku oli kauppamies, mutta aivan pyytetömästi auttoi monia ja on musiikillisesti lahjakas suurella sydämellä. Jalavan Martti ajoi meidän keikkoja silloin paljon.

Tuohitorven kanssa oltiin monesti samoilla keikoilla. Täältäpäin oli myös Kalle Kiwes Blues Band ja kurikkalainen FBG. Ne oli meitä rokimpia. Jälkeenpäin olen vähän tehnyt surutyötäkin kun tuli se Cream vaihe niin se jäi itseltä vähän kesken. Se olisi ollut sitä mun juttua, mutta kun lähti keikalle niin piti tehdä muuta. Aika harva sai tehdä mitä halusi kun oltiinhan siinä vielä haitarimusiikin kynnyksellä.

Vexi Salmikin meitä pyysi meitä tekemään levyn. Vainu teki johonkin iskelmä kilpailuun kappaleen Vexi Salmen "Täytyy takoa kun rauta on kuumaa!" sanoihin ja kun oltiin siellä Kulttuuritalolla soittamassa niin piti ottaa jokin toinen biisi mukaan. Silloin Suomessa vaikuttanut Warren Schatz oli levyttänyt J. R. Bailey solistinaan Siks oon mä suruinen kappaleen englanniksi, joka oli oikein hieno balladimainen sovitus (Tomorrow Comes Too Soon levytyksessä J.R. Bailey esiintyy salanimellä Chris York, lat. huom.). Vexi Salmi sanoi, että teette tästä levyn, mutta se sitten jäi toteuttamatta. Tuossa kisassa oli kokoonpanossa itseni lisäksi Vainu, Rexi Siltio sekä bassossa edesmennyt alunperin Yahoosissakin soittanut Jussi Ojala. Kilpailussa sijoituimme toiseksi. Kävimme soittamassa nauhan Helsingissä Kulttuuritalon studiossa. Se ei ollut aivan jokapäiväistä kauraa Seinäjoen bändeillä. Mukavia muistoja.

Se missä vaiheessa itseä alkoi kypsyttämään oli se, kun oli vielä nuori niin en ollut sen ikäisenä valmis ravintolamusiikkiin, saati ravintolamuusikkouteen. Se on aika puuduttavaa olla pelkästään palveluksessa. Joku konsertti vielä menettelee, mutta kokoilta. Keskeinen juttu siihen kun lopetin keikat oli se, että se oma osuus alkoi tietyllätapaa mennä marginaaliin. Vaihtoehto olisi ollut kehittää itsestään jonkin tyylin Markku Aro tai Frederik, mutta en ole koskaan tykännyt semmoisesta maailmasta. Läksin siitä siten opiskelemaan klassista laulua ja päädyin teatteriin. Teatterihommissa olin sitten pitkään.

Haastattelu: Jarmo "Latvis" Latva-Äijö