Lootus

Erkki Nikkola (kitara, laulu), Erkki Kosonen (kitara, laulu), Matti Kuivamäki (rummut), Mika Uusitalo (basso)

Erkki Nikkola muistelee:
Ensimmäinen vakavahkosti otettava yhtyeeni oli nimeltään Lootus. Tässä kolmisen vuotta (1977-1980) toimineessa kokoonpanossa jatkoin kitaran soittamista ja laulamista, soittokavereinani Erkki Kosonen (kitara ja laulu) ja Matti Kuivamäki (rummut). Välillä rummuissa oli Petri Mäkinen ("Hönö") ja alkuaikoina muutamissa treeneissä kävi joku tilapäinen basisti. Vuoden 1978 lopussa bassoon tuli nuori ja lahjakas Mika Uusitalo, jonka avulla yhteisoitto sai selvän laadullisen harppauksen eteenpäin.

Lootus harjoitteli ensin Seinäjoen kansalaiskoulun kellarissa, sitten Etelä-Pohjanmaan Ammattikoulun kellarissa ja loppuaikoina myös kotitaloni kellarissa. Soittelimme aluksi kaikenkarvaisia cover-kappaleita (mm. rautalankaa, rockia, hiukan progea ja pienesti jopa punkkia), mutta pikkuhiljaa alkoi syntyä omiakin tekeleitä, itseni ja Kososen Erkin toimesta. Keikkoja ei vielä ollut, eikä edes suuria haluja päästä keikoille. Taitoja hiottiin, mutta hissukseen oltiin, ilman minkäänlaista markkinointia tai muuta rummutusta.

Lootuksen tarina sai ikävän ja äkillisen lopun elokuussa 1979, kun basistimme Uusitalon Mika yllättäen kuoli yöllä nukkuessaan (ilmeisesti aivoverenvuotoon). Soittohalut menivät toviksi, ja kokoonpano kuivahti vähitellen kokoon. Lukion jälkeen vuonna 1980 vaihdoin maisemaa ja lähdin vajaaksi vuodeksi Orivedelle opiskelemaan. Lootuksen muut jäsenet jäivät siis jatkamaan soittamista keskenään, osittain uusin voimin.