Teatteri

Harri Perkiö (kitara ja taustahuuto), Jari Hakala (huutolaulu ja sanoituksia), Petri Mäkinen (rummut), Pave Syrjälä (basso), Marja Välimäki (laulu ja sanoituksia), Jaana Makkonen (laulu).
Yhtyeen loppuvaiheessa Jaana Makkosen tilalle tuli laulamaan Sani eli Merja Ala-Huikku.

Teatteri vaikutti 1980-luvun puolivälin paikkeilla Seinäjoella ja omien muistojensa mukaan aiheutti lähinnä hämmennystä. Tämä johtui siitä, että porukat eivät oikein sulattaneet sitä, että punkkarit ja pitkätukat voisivat soittaa samassa bändissä. Tuolloin kun oli tarkka jakomeininki diinit, punkkarit, hämyt, hileet jne.

Jari Hakala muistelee:
Tyyli oli jotain mm. Siekkareiden inspiroimaa, koska me kaikki digattiin niiden energiaa silloin. Toisaalta nimi "Teatteri" ohjaili meidän lavatouhuamisen omanlaiseksi - olihan meitä kolme laulajaakin aina lavalla eli kokoonpano oli vähän outo.

Teatterin tyttö- ja poikaenergiaa pantiin bändin raameihin rankoilla sanoilla ja mielettömällä energialla, joka rönsyili joskus lavalla vähän yli eli hallitsemattomaksikin inspiraatioksi. Mut se bändin juttu just olikin.

Rockin SM-kisoissa kivuttiin välikarsintoihin, ja meille sanottiin lehdistön puolelta, että olimme kovin bändi, mutta kun tuomaristo koostui Kassu Halosesta, Kaartamosta jne, niin Claudia veti pitemmän korren ja voitti SM-kisan, ja sehän oli sinänsä ihan ok. Meidän juttu oli ehkä liian rankkaa tuomareille tai ainakin sellaista, jota oli vaikea jäsentää tai lokeroida miksikään tyyliksi.

Teatteri oli löytämässä juuri oman juttunsa ja oli jo omalla tiellään, mutta valitettavasti tie päättyi liian lyhyeen - basisti vaihtui Artsiksi ja rumpali lähti armeijaan ja sellaista.