Nota Bene

Anni Seppä (laulu), Asko Komsi (kitara, laulu, sävellykset & sanoitukset), Mikko Tammisto (kitara, laulu), Vesa Leppiniemi (basso), Jukka Käkelä (urut), Harri Haikonen (rummut)

Asko Komsi muistelee:
Nota Bene oli suoraa jatkoa aiemmalleMax kokoonpanolle. Siljamäen Jari sai tarpeekseen meidän hifistelystä ja jättäytyi bändistä pois. Hän kasasi sittemmin Apotti ja sen jälkeen Herwoton kumikäsine yhtyeet. Jarista tuli myöhemmin erinomainen espanjalaisen kitaran taituri ja sanattoman hauska Klovni Dodo (mimiikkaa) jonka esityksissä soittimilla on tärkeä rooli! Tilalle tuli sitten Vesa Leppiniemi bassoon ja jonkin ajan kuluttua Mikko Tammisto entisestä Compositaesta liittyi joukkoon toiseksi kitaristiksi. Mikolla oli hieno Hagström Swede kitara jota ihailin ja kesätyörahoilla sain vihdoin itsekin hankittua omani. Samalla bändiin tuli myös uusi soitin: Urut! Luonnonlahjakkuus Jukka Käkelä kantoi keepparit lavalle ja helvetin painavan Leslie-kaapin. Sen kantaminen joka harjoituksissa kellarista yläkertaan lavalle (3 kerrosta) oli aina urakka jonka kaikki halusivat välttää! Harjoitustilat muuttui Teuvan Nuorisoseuraksi, jossa suurin piirtein joka viikonloppu harjoiteltiin biisejä flipperin pelaamisen ohella. Omia biisejä oli jo sopivasti ja niitä täydensi sitten vanhat tutut Beatles, CCR, Eagles, Neil Young, muutama kunnon rock biisi yms.

Yhteinen aika alkoi loppua sillä koulut oli melkein käyty ja kaikki omalla taholllaan oli muuttamassa jonnekin jatko-opiskelemaan. Nota Benen ainoaksi keikaksi jäi vuoden 1979 keikka Teuvan Nuorisoseuralla. Maksettiin sillä se että saatiin sieltä harjoittelutilat. Muistan Vesan keväällä Nellyn kioskin penkillä tokaiseman haikean lauseen vieläkin: "Ei varmaan paljoa nähdä enää". Elämän täytti hetkeksi muut asiat ja kaikki lähtivät omille teilleen opiskelemaan. Ei nähty enää.

Omalla kohdalla soittaminen ja säveltäminen on jatkunut tähän päivään ja tulee jatkumaan aina. Se on hieno "tauti" josta ei tarvitse koskaan päästä eroon. Jossakin vaiheessa hankkimani ensimmäiset studiolaitteeni (moniraita-kelanauhuri ja mixerit yms.) siirtyivät sitten nuoremmalle ja paremmalle sukupolvelle Teuvan legendaariseen Gömmel-studioon jossa on tehty paljon suomalaista musiikkihistoriaa.