Sancho Panza

Pasi Peni (laulu, kitara), Keijo Pihlajamäki (laulu, kitara), Ismo Laurila (rummut), Juha Land (basso) + Jyrki Lehto (kitara, 1992)

Keijo Pihlajamäki muistelee:
Ensimmäiset treenit vedettiin Teuvalla nuorisoseuran kellarissa 1987. Ismo ja Pasi tunsivat toisensa jo entuudestaan ja Pasi taas tiesi mut seurusteltuaan joskus mun siskon kanssa. Juhalla ja mulla taas oli useamman vuoden yhteinen soittotausta. Alun perin mun oli tarkoitus soittaa bassoa, mutta hyvin pian Juha tuli siihen hommaan. Aloiteltiin varmaan joillain vanhoilla rock-klassikoilla ja jammailtiin tosi paljon. Siinä sivussa syntyi myös pikkuhiljaa omia biisejä.

Treenikämppä oli Teuvan nuorisoseuran kellarissa, meidän vuoro oli sunnuntaisin iltapäivällä. Treenit piti lopettaa ennen kuin elokuvateatterissa alkoi näytös. Ekaa demoa lähdettiin äänittämään Lapväärttiin kansalaisopiston studiolle. 16 raitaa käytössä ja koko sessioon meni 6 tuntia, miksauksineen päivineen. 2 biisiä nauhalla ja rehvakas olo.

Teuvalla oli hiljattain perustettu elävän musiikin yhdistys Teemu ry. jonka kautta saatiinkin ensimmäiset keikat, ehkäpä osittain myös tuon demon avulla. Seinäjoella järjestettiin Botnia Beatin toimesta keikkoja paikallisille bändeille vanhalla teatterilla. Siellä olimmekin soittamassa ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun päästiin vetämään oikein kunnon PA:n kautta. Siitä juttu Botnia Beat lehteen ja taisimme silloin tehdä, ainakin omasta mielestämme, hyvän sisääntulon bändirintamalle.

Seuraava demo tehtiinkin sitten Seinäjoella, siinä taisi olla 3 biisiä. Sitä kaupiteltiin mm. MauMau Musicille ja muuallekin, keikkoja tuli hissuksiin lisää. Osallistuimme myös joihinkin bändikisoihin, ei voittoja, mutta hyvää palautetta ja mitalisijoituksia. Tampereella käytiin Poko Recordsin järjestämillä ”näyttökeikoilla.” Melkein tuli paskat housuun, kun huomas Epe Heleniuksen seisoskelevan yleisön joukossa. Samoin muistan yhden erityisen keikan. Juha ei ollut ihan hirveän kova liikkumaan keikan aikana ja silloin kun hän oli suorittamassa siviilipalvelusta, ei keikoille päässytkään ihan tuosta vain. Varabasistina toimi tuolloin joko Perttulan Tero tai Suon Jarkko (nyk. Lauri Tähkä). Tälläkin keikalla Jarkko heilui kuin heinämies ja tapahtuihan siinä pari yhteen törmäystäkin. Tero oli rauhallisempaa sorttia.

Ensimmäinen tosi iso juttu oli, kun jompikumpi meidän demoista oli jotenkin ajautunut Joensuun Harrille (Trash Can Records) ja hänen kautta hepulle, joka teki LP-levyä The Who klassikoista eri bändien esittäminä. Italialainen kokoelma levy, jossa yksi suomalainen bändi. Siinä vaiheessa oli biiseistä jäljellä enää yksi mistä valita: My Generation. Treeniksellä tuo versio sitten rakentui, jotain The Who:n ja Patti Smithin välistä. Julkaisun myötä ihmisten kiinnostus lisääntyi ja sitä myöden tietenkin keikat ja yleisömäärä kasvoi. Suomeen noita lp-levyjä ei jäänyt kovinkaan monta kappaletta.

Killcity levy-yhtiö innostui tästä meidän My Generation versiosta ja halus julkaista sen sinkkuna. Punaista vinyyliä oleva tuotos saikin hyvin julkisuutta sekä radiossa että muutamissa lehdissä. Keikkoja tuli lisää ja reviiri laajeni. Yhteiskeikkoja oli mm. Lahtelaisen Back Street Boys yhtyeen kanssa. Äijät tuli bussilla ja niillä oli aika kova kalusto muutenkin, ne oli ns. lämppäribändi. Halusivat soittaa meidän jälkeen, koska muuten kuulemma yleisö olis poistunu jo siinä vaiheessa kun ne aloittaa. Olivat kyllä hyvin oikeassa sen suhteen.

Jossain vaiheessa Ismo muutti Vaasaan, Pasi Helsinkiin ja minä Seinäjoelle, joten treenikämppä siirtyi luontaisesti Seinäjoelle, vanhalle nuopparille. Siellä äänitettiin myös studiolive tallenne, joka on meidän äänitteistä soundeiltaan ja fiilikseltään paras. Sessiosta tehtiin myös video teuvalaisen videokerhon toimesta.

Omaa pitkäsoittoa alettiin äänitellä -91 keväällä Killcityn tukemana, biisejä ääniteltiin Seinäjoella ja niitä taisi olla 13. Se äänite jäi sitten julkaisematta, kulut meille neljälle jaettaviksi. Toisaalta kun niitä tallennuksia kuuntelee näin jälkeenpäin, oli todellakin hyvä, ettei se edennyt levyksi saakka. Bändi kehittyy aina johonkin suuntaan ja tuo ei ollut meille se oikea. Se ei kuulostanut meiltä ollenkaan.

Suosta selvittyämme treenit jatkuivat keikkojen myötä. Toinen iso virstanpylväs oli Radiomafian SF-live Törnäväsalissa. Oltiin Neljän Ruusun lämppärinä ja niillä oli juuri silloin se iso hitti, Juppihippipunkkari. Suurin yleisö meille koskaan, Ylen äänittäjien mukaan yli 100 000 kuulijaa, ehkä reilusti enemmänkin juuri tuon Neljän Ruusun hitin takia.

Soiteltiin Nummirokissa, Provinssirockin alku- ja päätösklubeilla. Kesällä -92 myös itse Provinssirock alueella. Tuolloin oli bändiin tullut yksi kitaristi lisää, Jyrki Lehto Helsingistä. Äänityksiä tehtiin edelleen, mutta toiminta alkoi hiipua ja jossain vaiheessa laitoimme kitarat ja kapulat laukkuun viimeisen kerran.

Sancho Panza piti vielä yhdet ”treenit” vuonna 2006 Jurvassa lähinnä muistellen, että kuinkas se biisi menikään ja olikos meillä semmonenki.

Minä ja Pasi jatketaan musatouhuja edelleen kumpikin omissa jutuissamme.

Pasi ja Sancho Panzan viimeisessä kokoonpanossa soittanut Jyrki Lehto jatkoivat Weepikes -yhtyeessä.

***

Arkistoartikkeli, Latvis/Botnia Beat 1/1990

Seinäjoen nuorisokeskuksen lavalta, kaatajasaarnaajan käsien tavoin tainnutti, paransi ja loi uskoa tulevaan erinomainen suupohjalainen rock’n’roll yhtye SANCHO PANZA. Jurva-Teuva-Kauhajoki-akselilta operoivan yhtyeen potentiaali tuli niin järjestäjille kuin yleisölle täytenä yllätyksenä. Nimestään huolimatta Sancho Panza ei ole kitaralaukkuja kantavaa apuriporukkaa.

Yhtyeen setin perusteella voidaan sanoa, että tässä on se pohjalaisorkesteri, jota on odotettu. Ei suomirokkia, ei rock-iskelmää, ei hevipelleilyä vaan ehdottoman tyylitietoista kitararokkia ja hyviä omia biisejä kansainvälisin kasmir-kuvioin.

NOKKOSKITARAT
Sancho Panzaa voi kiistämättä pitää melodisen kitararokin parhaimmistoon kuuluvana yhtyeenä Pohjanmaalla. Tyylillisesti samassa kategoriassa soittaa lapualainen Fuzzbunnies, mutta erot ovat ilmiselvät. Fuzzbunnies soittaa "englantilaistyyppistä voikukkakitara-rokkia", kun taas Sancho Panza tuo mieleen Detroit-koulukunnan sivaltavat nokkoskitarat, jotka tainnuttavat enempi energiallaan ja aggressiivisuudella kuin paisley-melodioilla.

-Todellisia rock-bändejä ei niinku löydä nykyään mistään. Thrash ja speed-juttuja on suomirokin lisäksi vaikka muille jakaa, mutta mihin jäi rock’n’roll? Kunnon rokki on meidän mielestä sellaista missä kitara/kitarat piiskaa, rummut paukkuu, basso jyrää kuin juna ja laulu näyttää tien. Siinä on munaa, vakuuttaa yhtyeen solisti Peni.

DON QUIJOTE
Rehdillä rokilla ei kuitenkaan ole helppoa. Sen on kokenut myös Sancho Panza keikkojen vähyytenä.
-Yritimme varmaan saada 4-5 kuukautta keikkaa Teuvalta, niin Nuorisoseuralta kuin Hermannista ja ties mistä, mutta turhaan. Hermannissa keikka oli lähellä. Paikan johtajakin oli sitä mieltä, että paikallisille bändeille pitää antaa mahdollisuuksia. Sitten vaan kävi niin, että siellä hoiti näitä bändijuttuja yksi dj., joka selitti: "Hei älkää tulko häiritteen kun mä puhun just henkeviä..." ja kun palasimme asiaan viikon kuluttua heitti Vesku ihan pokkana: "Onks teillä levyy tullu tai jotain kun mä oon aatellu, että täällä pidetään kova taso...". No onneksi päästiin moottorikerhon avulla Teuvan huviklubille.

TUULIMYLLYT
Treenikämpän ja kaluston suhteen Sancho Panza on ollut onnekas, sillä Teuvan kunta on järjestänyt paikallisien yhtyeiden käyttöön treenikämpän sekä rummut ja laulukamat. Maailman valloitus on kuitenkin taistelua tuulimyllyjä vastaan.
-Eihän kunta niitä harkkakamoja mielellään lainaa. Eikä tällaisilla normaaleilla työläisillä / opiskelijoilla / valtion palveluksessa olevilla ole varaa pistää 10 000 - 20 000 markkaa laitteisiin ja saman verran keikkabussiin - varsinkin kun keikkatilanne on mikä on ja levyttämään ei pääse kun ei oo tehnyt keikkaa. Se on semmonen aidattu alue, jonne ei pääse kuin sellaiset, joilla on rahaa tai helvetin hyvä tuuri.

• Kill City julkaisi yhtyeenMy Generation / From A To B An' Back Again -singlen 1991.