Ilkka Niemi muistelee

Varsinainen soittoinnostus alkoi rautalankamusiikin tullessa muotiin. Toki hyvin pian tuli lauluhommat mukaan Beatlesin vaikutuksesta. Beatles onkin ollut suurin innoitukseni lähde kautta vuosikymmenten.

Laulu on aina ollut pääinstrumenttini joskin olen ohessa soittanut komppikitaraa ja bassoa. Stemmalaulu on ollut minulle suurin innoittaja, mutta kaikissa bändeissä se ei ole ollut mahdollista. 1960-luvulla Beatles, Hollies, Searchers yms. "laulu edellä" menneet bändit toimivat minulle parhaiten, mutta myös britti (ei jenkki) R&B kuten Animals, Spencer Davis Group, Yardbirds ja Them. 70-luvulla stemmainnoittajiani olivat Eagles sekä yllättävää kyllä Rubbettes ja Mud, joita soitimme tosi paljon. Myös CCR levyt soitettiin melko tarkkaan puhki.

Keikkakäytössä ajoneuvoina oli vuosien mittaan mm. VW Kleinbus, Thames pakettiauto, Volvo Amazon + kärry, Dodge Dart+kärry, kolme eri bussia (tai neljä kun lasketaan mukaan Ilpo Karisen bussikin).

Kamoina oli aivan ekaksi Hagströmmin 20W combovahvistin mihin tukittiin jollain ihmeplugilla kaksi kitaraa ja basso. Laulun hoidin ilman styrkkareita kunnes hommasimme italialaisen Geloso nupin, johon sai liitettyä pari mikkiä ja skitan.

60-uvun lopussa meillä oli laulussa Selmerin 50w bass&treble nuppi ja siinä pari Burnsin pilarikaiutinta. 1970-luvun alkupuolella hommattiin ekat kunnon laulukamat eli Hagströmin PA-80, eli 80 wattia ja neljä mikkiä mutta ei kaikua. Laulukamoina nämä olivat huippuluokkaa. Sitten 70-luvun puolivälissä hommattiin Hagströmmin kasikanavainen mikseri, 2x100 pääte ja kaksi jumalattoman painavaa skobea 15 tuumaisilla ja torvella. Zotchin loppuvaiheessa mikseri vaihtui brittiläiseen MM 16-kanavaiseen mikseriin ja Peaveyn CS 400 päätteeseen ja kaikuna oli Roland Space Echo. Bassokamoina soitin hetken Farfisa bassocombolla, joka vaihtui melko pian Burnsin 100 trankkunuppi ja kaappi yhdistelmään. 70-luvun puolivälissä hommasin Fender Bassman 100 nupin ja 4x12 kaapin jolla jumpsuttelin koko loppubasistiurani.

Ensimmäinen bändini oli The Flames, joka perustettiin Vaasan Lyseon opiskelukavereista vuonna 1963. Soittajat olivat Jorma Härö (soolokitara, laulu), Ilkka Niemi (komppikitara, laulu), Vesa Keskinen (basso) ja Heikki Wirtanen (rummut).

Yhtyeen tyylilajina oli rautalanka, laulettu beatmusiikki ja rumpali venyi laulamaan jopa Tango Pelargonian ja Pikku Ninan, jotka molemmat ovat Kari Kuuvan kynästä. Keikkailtiin vain Vaasassa Nuorisotalolla ja koulutansseissa

Vuosina 1965-66 toimi Tombstones. Yhtyeen kokonpano oli Martti Sundqvist (laulu), Ilkka Niemi (soolokitara, laulu), Eddy Niemi (komppikitara), Osku Virolainen (basso) ja Jarkko Lahti (rummut).

Sukunimestään huolimatta Eddy ei ollut sukulaiseni. Tombstones yhtyeen ohjelmisto oli päivän poppia mm. Moody Blues, Tages ja Shanes eli Ruotsin läheisyys vaikutti. Keikkailua tuli kouluilla ja Nuoriskalla, mutta tällä kombolla käytiin jopa Tampereella VPK talolla yhteiskeikalla ruotsalaisen Fabulous Fourin kera.

The Boots toimi vuosina 1966-67. Kokoonpanona oli Ilkka Niemi (laulu), pikkuveljeni Markku Niemi (kitara, laulu), Vesa Keskinen (basso) ja Pasi Pesonen (rummut). Bootsilta löytyi vanha kalenteri vuodelta 1967 josta ilmenee keikkapaikat ja ohjelmisto, joka oli brittiläistä rhythm'n'bluesia

1967-68 olin intissä. Kesällä -68 pääsin pois ja syntyi Zotch yhtyeen ensimmäinen versio, jossa kokoonpano oli Leif Olson (basso), Markku Niemi (laulu), Leif Lundström (rummut) ja Ilkka Niemi (kitara)

Zotch nr2 syntyi loppuvuodesta 1969. Tässä kokoonpano oli Markku Niemi (kitara, laulu), Leif Lundström (rummut), Ilkka Niemi (laulu, basso). Ohjelmisto oli päivän poppia ja bluesia a la John Mayall.

Zotch nr3 toimi 1970-71 ja kokoonpano oli Markku Niemi (laulu, kitara), Leif Lundström (rummut ja kuski, Ilkka Niemi (laulu, basso), Hannu Melarti (laulu, kitara, saksofoni). Ohjelmisto oli päivän poppia tanssittavassa muodossa. Keikkoja oli ympäri rannikon ulottuen jopa Karjaalle asti.

Zotch nr4 toimi loppuvuodesta 1971-72. Kokoonpano oli Hannu Melarti (laulu, kitara, saksofoni), Ilkka Niemi (laulu, basso), Markku Niemi (laulu, kitara) ja Heikki Mäkelä (Arai rummut)

1972-73 olin mukana Ilpo Karinen sekstetissä. Keikkailua tuli ympäri Pohojanmaan. Ohjelmisto oli päivän iskelmää ja tanssimusiikkia, meikä veti englanninkieliset popbiisit. Kokoonpano oli tuolloin Jussi Jussila (trumpetti, laulu), Ilkka Niemi (basso, laulu), Raine Vuori (laulu, baritoni saksofoni), Erkkoo Jussila (laulu, saksofonit, huilu), Ilpo Karinen (hammond, haitari) ja Pentti Valkeakari (Beverley rummut)

Vuosina 1972-1975 oli vuorossa Zotch nr5 eli Ilkka Niemi (laulu, basso), Heikki Mäkelä (rummut), Kari Laaksoharju (laulu, kitara), Markku Niemi (laulu, kitara)

Zotch nr6 jatkoi vuosina 1974-75 kokoonpanolla Ilkka Niemi (laulu, basso), Kari Laaksoharju (laulu, kitara), Antti Aitaneva (urut, haitari, laulu), Heikki Mäkelä (rummut), Markku Niemi (laulu, kitara)

Zotch nr7 toimi vuosina 1975-76 kokoonpanolla Mikko Rintanen (WLM, Wurlizer, stringmachine), Heikki Mäkelä (rummut), Markku Niemi (kitara, laulu), Kari Laaksoharju (laulu, kitara), Ilkka Niemi (laulu, basso)

Zotch nr8 vuonna 1976 oli Erkkoo Jussila (saxofonit), Kari Laaksoharju (laulu, kitara), Heikki Mäkelä (rummut), Ilkka Niemi (laulu, basso), Markku Niemi (laulu, kitara), Mikko Rintanen (urut, piano, jouset)

Zotch nr9 oli vuorossa vuosina 1976-77 kokoonpanolla Erkki Jussila (saksofonit, huilut, laulu), Mar5kku Niemi (kitara, lyömäsoittimet), Kari Laaksoharju (kitara, laulu), Jan-Michaels Långs (sähköpiano, jouset, syntetrisaattori, alttosaksofoni, laulu), Ilkka Niemi (basso, laulu), Heikki Mäkelä (rummut). Tehtiin LP levy EMI yhtiölle ja keikat laajeni myös suomenkieliselle Pohjanmaalle muuten rallattiin ruotsinkielistä rannikkoa akselilla Kokkola -Loviisa.

Zotch nr10 jatkoi vuosina 1978-79 kokoonpanolla J-M Långs (laulu, koskettimet, saksofoni, klarinetti), Heikki Mäkelä (rummut), Ilkka Niemi (laulu, basso), Kari Laaksoharju (laulu, kitara), Markku Niemi (laulu, kitara). Tehtiin toinen Lp EMIlle. Äänitys tehtiin legendaarisessa Love Recordsin studiossa äänittäjänä legendaarinen Måns Mosse Groundström.

Zotch no11 vaikutti 1979-1980 kokoonpanolla Markku ’Puti’Niemi (laulu, kitara), Mats Granbacka (koskettimet, laulu), Johan Hedman (laulu, kitara), Heikki Mäkelä (rummut), Ilkka Niemi (laulu, basso)

Vuonna 1981 tein basistituurauksia eri bändeissä.

Vuosina 1982-83 olin mukana Exom kokoonpanossa, jossa vaikuttivat Tore Carlson (koskettimet, laulu), Hippi Hovi (basso), Eddie Åbacka (laulu, kitara), Rolf Kuula (rummut, laulu), Ilkka Niemi (laulu, kitara) ja Kaj Wik (kuski, miksaus)

The Roots yhtyeen ensimmäinen versio toimi 1983-1984 kokoonpanolla Rolf Kuula (rummut), Ilkka Niemi (laulu, kitara, huuliharppu), Hippi Hovi (basso) ja Tom Nyman (kitara, laulu). Ohjelmisto oli rhythm'n'bluesia. Keikkoja tehtiin Suomessa ja Ruotsissa.

The Roots mk2 toimi 1985-86 kokoonpanolla Tom Nyman (kitara, laulu), A-P Toivari (rummut), Ilkka Niemi (laulu, kitara, huuliharppu) ja Hippi Hovi (basso). Ohjelmisto oli  rhythm'n' bluesin lisäksi soulia.

Vuonna 1986 syntyi Allan & The Astronauts, joka toimii edelleen. Kokoonpano on Ilkka Allan Niemi (laulu, kitara), A-P Toivari (rummut), Hippi Hovi (basso) ja Joe Uggeldal (kitara, laulu)

HUOM! ...sivu on kesken! mm. kuvia tulossa lisää


The (Famous) Flames


Tombstones


The Boots


The Boots keikalla


Zotch


Zotch Mk2 ja Mk3


Zotch Mk3


Ilpo Karinen Sextet


Zotch Mk7


Zotch Mk9


Exom

The Roots


The Roots Mk2


Allan & The Astronauts