Rokkipää

Edelleen toiminnassa oleva yhtye on perustettu vuonna 1974.
Vuosina 1974 ja 1975 kokonpano saavutti bändikisojen voittoja ja jatkokilpailu edustuksia.

Iso bändi, joten kokoonpanoissa on vuosien varrella vaikuttanut suuri joukko muusikoita.
Valtakunnalliseen taidetapahtumaan 1974 osallistunut kokoonpano oli Petri Karakorpi (saksofoni), Seppo Hietakangas (saksofoni), Vesa Takala (kitara, laulu), Päivi Takala (laulu), Jari Mäkinen (kitara), Risto Holkkola (trumpetti), Yrjö Passi (kitara), Tapio Heinola (pasuuna), Jussi Kosola (rummut), Matti Hietakangas (trumpetti), Jaakko Niemistö (laulu, kitara).

Vesa Takala muistelee:
Kokosimme orkesterin läänin taidetapahtumaa varten ja voitimme kisan. Biisitkin muistan: Creamin Sunshine of your love, Little Richardin Keep A-Knockin' sekä Carl Perkinsin Blue Suede Shoes. Lahden valtakunnallisesta kilpailusta saatiin kunniamaininta 1974. Siitä asti on keikkaa heitetty joskus enemmän, joskus vähemmän. Kahdenkymmenen keikan vuosivauhti alkaa olla maksimi. Siihenkin saa jo tehdä melkoisen puhelinkierroksen, että porukan saa kasaan ja kaikille ajankohta sopii. Onneksi kamat on treenikämpällä, eikä niitä tarvitse joka kerta laittaa kasaan. Treenit alkaa yleensä keikkojen lähestyessä.

Parasta musaa tehtiin vuosina 1964-76 ja juuri tuon aikakauden hittiosaston kuolematonta rhythm'n'blues -musaa olemme esittäneet. Vaikka soitammekin toisten biisejä, en koe että olemme mikään tyypillinen cover-bändi. Biiseistä on omat sovitukset ja puhallinsektion mukana oleminen on jotain mitä muilla ei ole. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu rokkiklassikoita mm. Cadillac, Johnny B. Goode, Good Golly Miss Molly, Blues Suede Shoes, Keep on knockin', The house of the rising sun, Sunshine of your love, Hey Joe....

Vuosien varrella bändissä vaikuttaneita soittajia ja vierailevia jammailijoita...
Jaakko Niemistö, laulava Telecaster-mies, kaupunginvaltuutettu
Tapio Heinola, vetopasuunan taitaja, opettaja
Risto Holkkola, trumpetti virtuoosi, pianonvirittäjä
Esa Holkkola, lyömäsoitintaiteilija, ammattimuusikko
Petri Karakorpi, saxofonisti, Selmer-fanaatikko
Matti Hietakangas, trumpettin taitaja
Jouni Tikkala, baritonisaxofoni
Jussi Kosola, rumpali Jumalan armosta
Jukka Heinola, rumpali ja conga-specialisti
Yrjö Passi, kitaravirtuoosi, Cotton Blues Band
Harri Palttala, kitaravirtuoosi, Härmän Henrix
Arto Kleimola, vetopasuunan taitaja
Timo Kurkimäki, rumpali
Jari Korpi, kitaristi, Purmojärven Clapton
Tero Arteli, multi-instrumentalisti-laulaja, Peräkorven Rock-isäntä
Greg Lowe, kitaristi-laulaja, Ohio USA
Rick Simson, multi-instrumentalisti-laulaja, Florida USA
Esa Takala, kitaristi-pianisti-urkuri
Pekka Unkuri, huuliharpputaiteilija
Kalle Takala, urkuri-laulaja, Hammond-mies
Maria Puronvarsi, laulaja
Jenni Hannus, laulaja
Arto Lampinen, kitaristi, soitinrakentaja
Psyko, blueskitaristi-laulaja
Roope Kivimäki, saxofonisti, Iskupojat-Orkesteri
Lasse Lahti, kitaristi-laulaja, Hurrers
Juhani Kaukosalo, rumpali, Super-Suikkis
Mikkeli Kivimäki, tenorisaxofoni
Jenni Isoaho, tenorisaxofoni
Timo Ketonen, kornetti
Anne Kivi, laulu
Päivi Takala, laulu
Jari Mäkinen, basso
Tapio Palttala, rummut, laulu
Mika Jussinmäki, trumpetti, flyygelitorvi
Seppo Hietakangas, baritonisaxofoni
Pertti Kinnunen, alttosaxofoni, tenorisaxsofoni
Hannu ”Onni” Ojala, alttosaksofoni
Risto Keskinen, kitara
Jarmo Kettunen, laulu, mixaukset studiolla ja livenä, Studio JamiTalli
Jyrki Talvitie, koskettimet
Vesa Takala, kitara, laulu
Eddie Koch, laulu
Raine Pajamäki, rummut
Samppa Taivalmaa, laulu
Lassi Hinkkanen, rummut
Katri Kivimäki, taustalaulu
Susanna Pohto, taustalaulu
Mauno Kurki, Rhodes-piano/Hammond
Janne Pihlas, huuliharppu
Martti Puronvarsi, kosketinsoittimet
Juha Kurki, huuliharput ja saxofonit
Ismo Välikangas, rummut
Matias Keskinen, miksaus ja valot
Mika Pihlainen, miksaus


Ja lopuksi, jos joku puuttuu, niin meillä muisti petti. Teitä on pitkällä uralla todella paljon!