Jyrki Oksaharjun muisteluita 1980-luvun Alavudelta

Alavuden Rock-yhdistys perustettiin lopuvuodesta 1986, vaikka netistä löytyykin muuta tietoa. Idea sai alkunsa bänditreeniemme (Borealice) tupakkatauolla. Hieroimme porukalla ajatusta hiukan ja päätimme polkaista yhdistyksen pystyyn. Siinä alkumietinnässä oli selvää, että kukaan meistä ei tule olemaan puheenjohtaja, joten sellainen nouseva tähti olisi löydyttävä toisaalta. Harkitsimme alueen bändien jäsenistöä ja päädyimme kysymään missään bändissä soittamatonta, mutta soittajapiireissä tunnettua DJ:tä, eli Timo Isomäkeä, lähtisikö hän pestiin. Timo lupasi ja alettiin puuhata perustamiskokousta kasaan. Saatiin väki kasaan ja ehdotimme nimeksi Rock-komiteaa, joka sitten tyrmättiin Patentti- ja Rekisterihallituksen toimesta. Ehdottivat ohjeena ja malliksi esim. Rock-yhdistys ry, joka huvitti puolestaan meitä (ry ry), joten pidimme uuden kokouksen, uudet paperit sisään nimellä Alavuden Rock-yhdistys ry. Timo pj ja minä sihteeri. Näin pääsimme sitten vaikuttamaan Alavuden kaupungin jakamista apurahoista, järjestämään tapahtumia ja sitten jo myöhemmin julkaisemaan musiikkia.

Hyvät yhteydet meillä oli kaupunkiin jo alunperinkin. Sain aikoinaan silloiselta nuorisotalolta oman treenihuoneen sen jälkeen kun olin jäänyt armeijan jälkeen bändittömäksi. Ja olihan Isomäen Timokin nuorisotoimella sitten töissä, kun vanhasta Kyntäjän kiinteistöstä muunnettiin kulttuurikeskus.

Rasa yhtyeessä soittivat Sakari Pesola (kitara), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut), Kari Keisala (kitara) ja Jukka Mänty-Sorvari (laulu). Näihin oma yhteys oli naapurin Raimon ja koulukaverini Karin osallisuus soittajina. Pohtivat aikoinaan nimeä ja minäkin pääsin sivustahuutelijana ehdottamaan muutamaa. Seuraavaan tapahtumaan tarvitaankin vähän pohjustusta. Alavudellahan oli silloin tunnettu tanssipaikka Aulava, jonka ohjelmavastaavana oli toiminut vuodesta 1966 lähtien isäni Leo. Tuossa 1980-luvun alussa uusia bändejä tuli aika tavalla ja Aulavallekin alettiin ottaa elmu-hengessä paikallisia tai lähialueen soittajia esiintymään. Niin oli sitten Rasakin saanut nimensä mainoksiin ja kyseinen lauantai koitti, mutta kuinka ollakaan soittajista ei paikalle saapunut kuin Sakari, Raimo ja Pasi. Siinä soittoajan lähestyessä paikalle sattuivat kaksikko Löyvä & Hanhiniemi, jotka lupasivat hoitaa lauluosuudet, jos Jukka ei saavu paikalle. Ei tullut Jukka eikä Kari, joten minäkin sain kutsun ilmestyä seuraavana päivänä Timon ja Paulin lisäksi Tuurin NS:lle treeneihin, koska viikon päästä olisi taas keikka. Näin nimeen tuli kolme pistettä, eli R.A.S.A. Elettiin heinäkuuta 1980. Tällä kokoonpanolla tehtiin vaihtelevalla tiheydellä keikkoja, kunnes menin 1982 armeijaan ja oma viimeinen esiintymiseni tässä oli heinäkuussa. Pojat jatkoivat soittelua ja kun pääsin tammikuussa 1983 armeijasta, törmäsin Raimoon, joka pyysi katsomaan keikkaa lukion salissa. Olin kylläkin nähnyt tilaisuuden mainoksen aiemmin ja kovasti näytti Paulin käsialalta. Menin paikalle ja aloin avuksi kantaa kamoja sisään. Illan mittaan tutustuin alkeelliseen miksauspöytään ja siitä se sitten lähti. Seuraavalla keikalla oli sitten enempi ajanhenkisempi laitteisto, olihan Timo päässyt jo Karin Pertsan hommiinkin. Näin siirryttiin Kolmas Nainen-aikaan.

Tuosta ajasta ei voi olla ohittamatta Karin Pertsan Alavuden Levytuote ky:tä (ALT). Siellä meitä “alan harrastajia” oli töissä aika monta. Itselleni sisäänpääsy tapahtui keväällä 1984 niin, että olin irtisanoutunut Lemminkäinen Oy:stä ja olin ainoalla työttömyysjaksollani ja törmäsin satunnaiseen soittelukaveriini. Päätettiin mennä samantien nuopparille soittelemaan, mutta piti ensin käydä hakemassa rumpukapulat Pertsalta. Päästiin liikkeeseen ja Pertsa hilasi minut alakertaan sanoen: ”Tuus kattoon.” Siellä oli työn alla Studiotecin tilaus rakenteilla olevaan Tampereen Työväenteatteriin. Pertsa kysyi sitten, että pääsenkö huomenna töihin. Pääsin ja viihdyin. Mikäs oli viihtyessä, kun meitä oli siellä sinä kesänä Timon ja itseni lisäksi Tanttarin Jukka ja V-P Niemi. Kelli oli silloin YK-joukoissa, mutta liittyi myöhemmin viihdytysjoukkoihin. Tuolla työskennellessäni olin varmaan tekemisissä kaikkien alueen bändien kanssa. Ellen miksannut niitä, niin myin niille soittimia ja äänentoistoa. Sitten kun siirryin 1989 Seinäjoelle, niin koulutin jatkajakseni Ketolan Markon, ensin apumiehenä kaikenlaisille keikoille ja lopuksi Kolmas Nainen-osastolle.

Borealice oli bändi, josta muotoutui omani. Alkuun se lähti niin, että Sami Suvanto niminen kaveri tuli amerikoista, vietettyään siellä vaihto-oppilasvuoden. Hänellä oli biisejä, mutta ei bändiä. Hän tuli, kuinka ollakaan, käymään Pertsalla ja siinä kuulumisten vaihdon lomassa kyseli soittajakavereita. Sanoin soittokämpän löytyvän, mutta soittajat sieltäkin puuttuvat. Siinä iltapäivän kuluessa kokosin asiakkaista bändin. V-P Rapo bassoon ja Markku Haurunen rumpuihin. V-P ei ollut basisti, mutta tiesin hänellä olevan bassokitaran, joten... Ekalla harjoituskerralla taidettiin saada kasaan 3-4 biisiä. Kuukauden päästä osallistuttiin testiksi johonkin bändikisaan nimellä ZOT!, ja voitettiin. Aikaa kului ja jonkin verran keikkojakin, kunnes Sami alkoi myöhästellä treeneistä, jos tuli ollenkaan. Otin sitten oikeudet omiin käsiin ja kysäisin alakerran junioribändistä Saranpään Tommin kosketinsoittimien kimppuun. Näin vaihdettiin nimeä ja alettiin treenata aivan muita biisejä. Jossain vaiheessa saatiin vähäksi aikaa Pasi Penttilä toiseen kitaraan, mutta vain hetkeksi.


Borealice mk I ,Ähtäri-halli 1987. Kuva: Heli Alku


Borealice mk II, Alavuden kulttuurikeskus 1988. Kuva: Minna Oksaharju