Fobia / J. Riitakorven yhtye

Ari Antila (kitara, laulu), Esa Kivineva (koskettimet, laulu), Juha Riitakorpi (basso, laulu), Jussi Autio (rummut, laulu), Ossi Koski (kitara)

Esa Kivineva muistelee:
Fobia-yhtyeen lähtölaukaukseksi voitaneen kutsua pääsiäistä 1976. Jokipiin kylällä Jalasjärvellä nuoriso tapasi kokoontua iltaisin ja viikonloppuisin Alanen-nuorisoseuralle. Muutamilla oli harrastuksena musiikki ja heillä oli erilaisia soittimia kotonaan. Kun Nevalan Tero sai rummut tuona pääsiäisenä, ne kuljetettiin Alaseen ja Ossi, Juha ja minä toimme muutamia omia ja lainattuja soittimia mukaan ja ensimmäiset yhteiset tahdit soitettiin. Taisi olla juuri ilmestyneen ”Juice ja Mikko” LPn ”Matkasoittajat”, jonka komppia soitettiin uudelleen ja uudelleen. Intoa oli enemmän kuin taitoa. Soittoa jatkettiin intensiivisesti Jokipiin meijerin yläkerrassa kevät ja kesä.

Syksyllä -76 Tero aloitti Tampereella ammattikoulussa ja homma näytti tyrehtyvän siihen, kunnes Juhan ja minun luokkakaveri vihjasi Ahonkylässä asuvasta Juksasta, joka soittaa rumpuja. Mies hoidettiin paikalle, ja hänhän istui porukkaan heti hyvin ja musiikki sai taas uuden vaihteen ja soittaminen uutta innostusta.

Syksyllä -76 Fobia soitti ensimmäisen keikkansa koululla järjestetyssä illanvietossa eli ”ilsuissa”. Biisejä oli suunnilleen 15 kappaletta, jotka taidettiin soittaa ainakin kahteen kertaan. Laulua ei ollut eli soitin melodiat uruilla. Talvella osallistuimme paikalliseen nuorison taidetapahtumaan ja soitimme pari uutta kertaa ”ilsuissa”. Koulun musiikinopettaja Alanko kannusti eteenpäin ja järjesti yhtyeen paikallisen Nuorisokuoron säestäjäksi useille keikoille.
Bandillä ei ollut vielä edes nimeä. Juha ja minä opiskelimme koulussa suomenkielen tunneilla sivistyssanoja ja niitä päntätessä silmiin osui Fobia. Se kuulosti nuorista miehistä kovasti rock’n rollilita. Treenipaikaksi muuttui Ahonkylän kansakoulu, jossa Juksa ja vanhempansa asuivat.
Talvella ostimme laulukamat ja Juksa sai aloittaa solistina rumpujen soiton ohessa. Juhasta tehtiin pian toinen laulaja ja minusta kesään mennessä kolmas. Treenejä pidettiin pari kertaa viikossa ja soittimia ja vahvistimia ostettiin koko ajan lisää. Isä-Jussi ja Pentti myivät keikkoja. Keikoilla kuskeina toimivat isät sekä siskot ja veljet.

Jossain kohti huomasimme, että ravintolakeikkoja oli paljon enemmän tarjolla ja aloitimme tanssimusiikin harjoittelun. Päätimme ottaa toiseksi nimeksi J. Riitakorven yhtye tanssimusiikkia varten. Ensimmäinen pitempi ravintolakiinnitys taisi olla syksyllä 1977 Peräseinäjoella ravintola Krannissa, jossa soitimme perjantait ja lauantait koko kuukauden ajan ja palasimme sinne myöhemmin talvella useammaksi kuukaudeksi. Jalasjärven ravintola Anturassa kävimme soittamassa sunnuntaisin. Silloin tällöin soitimme tanssilavoilla pääasiassa rokkia Fobia nimellä.
Krannin lisäksi kuljimme Kuortaneen Nokiotta-ravintolassa loppuvuodesta 1977. Kesällä 1978 soitimme Lehtimäellä ravintola Harjanteessa, jonne myös palasimme useasti syksyn -78 kuluessa. Näissä paikoissa soitimme aina koko kuukauden kerrallaan vähintään perjantait ja lauantait mutta usein oli keikkoja myös viikolla. Ossi lähti armeijaan syksyllä -78 ja hän oli keikoilla viikonloppuisin, ellei joutunut olemaan armeijassa. Keikkoja tehtiin triona ja nelimiehisenä kun Ossi oli lomilla.

Sitten sattui että Trio Vähäkoski, eräs maakunnan kuuluisista ravintolayhtyeistä, tarvitsi tuuraajan ravintola Kurkeen Kauhajoelle. Kävimme soittamassa keikan ja paikan omistaja Ristiluoma piti kuulemastaan ja meille alkoi pitkät Kurjen keikkaputket. Kurjesta tuli melkein toinen koti yhtyeellemme. Soitimme tästä lähtien siellä lukuisia kuukausia 5 – 6 iltana viikossa.
Tämä alkoi olla aivan oikeaa työtä varsinkin, kun Juha ja Juksa kävivät Kurikassa ammattikoulua ja minä Jalasjärvellä lukiota. Aamulla aina keikan jälkeen oli jonkin verran silmät ristissä, kun taivalsimme kouluun. Varsinkin keskiviikkoaamut olivat ankeita. Kurjessa oli tiistaina naistentanssit ja ”jatkoaika”, eli soitto jatkui puoli kahteen yöllä ja meno ja meiniki oli kovaa. Meille muodostui Kurkeen oma yleisö ja kannattajaporukka. Saimme sitä kautta myös kuuluisuutta ympäri maakunnan ja lisää keikkoja ja kiinnityksiä muihin ravintoloihin. Teimme edelleen ”vapaakuukausina” tanssilavakeikkoja ja rokkikeikkoja Fobia nimellä sekä soitimme muissa ravintoloissa.

1979 tutustuin Kurikassa Ariin ja sai houkuteltua hänet mukaan yhdelle hääkeikalle. Niin Ari jäi bändiin kitaristiksi ja laulajaksi ja toi mukanaan runsaasti ideoita ja uuden ulottuvuuden musiikkiin. Aloitettiin kova stemmalaulujen harjoittelu. Ohjelmistoon tuli paljon Beatles, Eagles ja Hollies-kappaleita ja muita biisejä, missä stemmoja ja neljän miehen laulua voitiin hyödyntää täysillä. Bändi sai taas uutta kaivattua kipinää. Yhtyeestä tuli siis viisimiehinen. Ossi lähti Ouluun opiskelemaan -79 syksyllä ja kävi keikoilla viikonloppuina. Muu yhtye jatkoi kovaa keikkatahtia koko syksyn. Arin ja minun ylioppilaskirjoitusten lähestyessä jäimme lyhyelle keikkatauolle joulukuussa.

Keväällä ja kesällä 1980 jatkoimme keikkoja täysillä eri ravintoloissa ja tanssilavoilla. Viimeinen keikka ennen Arin, minun, Juksan ja Juhan armeijaan menoa soitettiin kesän -80 lopussa Kurki-Hotellissa.

Armeijan jälkeen Fobia kokoontui taas. Kävimme tanssilavoilla ja ravintoloissa soittamassa rokkia ja välillä myös tanssimusiikkia. Näin mentiin kevääseen 1982 saakka kunnes soitimme viimeiset keikat, totta kai, meille niin tutussa Kurki- hotellissa. Kurki oli hyvä paikka lopettaa aktiivinen soittoura, koska se oli ollut meille aina hyvä ja mieluisa keikkapaikka. Viimeiset soinnut soitettiin ja laulut laulettiin useampana iltana pääsiäisenä 1982.

Takana oli tässä vaiheessa koulun, armeijan ja opiskelujen ohessa tehdyt useat sadat keikat. Tanssilavat ja ravintolat oli kierretty ympäri Pohjanmaata. Mietaan NS, Ylistaron Alapää, Koskuen Nuija, Kauhajoen Kasino, Kauhajoen NS, Alavuden NS, Aulava, Seppälä, Latosaari, Kurki, Antura, Sorsanpesä, Waskia sekä monet muut. Samalla keikalla oli oltu soittamassa ja takahuoneessa hengailemassa lukuisten kuuluisuuksien kanssa; Kirka, Juice, Alatalo, Irwin, Eino Grön, Kari Tapio, Hurriganes, SIG, Hanoi Rocks …... Muutamien kanssa oli tavattu ja soitettu lukuisia kertoja.

Meni vuosia, että yhtye ei soittanut yhdessä. Ensimmäinen kunnon kokoontuminen 1982 jälkeen oli keväällä 1997, kun Kurikassa Catchy ravintolassa oli 70-luvun iltamat ja vanhoja bändejä kokoontui soittamaan Keikkaa edeltävissä treeneissä vanhat stemmat löytyivät melkein heti, kaikki muistivat osuutensa ja keikka meni tosi hienosti. Vaikka siitä ei seurannut lisää yhteissoittoa, jäi kipinä taas elämään. Kokoonnuimme silloin tällöin Ahonkylään vaihtelevalla määrällä mukanaolijoita.

Keväällä 2012 saimme kutsun esiintyä Jokipiin markkinoilla saman vuoden elokuussa. Otimme kutsun ilolla vastaan ja aloitimme taas harjoittelun. Esiintyminen tapahtui yhtyeen alkujuurilla nuorisoseurantalo Alasessa. Jossain kohti harjoituksia päätimme tehdä levyn. Ari ja Juksa olivat perustaneet A-Saundi studion, jossa myös harjoittelemme. Äänitys tehtiin A-Saundin loistavissa puitteissa ja Arin ja Juksan ammattimaisessa ohjauksessa. Sittemmin olemme tehneet lisää keikkoja ja lukuisia treeni- & äänityssessioita. Fobian levy ”Jokipiin sillalta Ahonkylän Koululle 1976 – 2018” ilmestyi jouluksi 2018. Yli 40n vuoden soitot samalla porukalla tiivistettynä yhteen pakettiin CDlle.