A Juho Mieti Band

Alkuperäiskokoonpano:
Jyrki Koivisto (kitara, mandoliini, banjo, laulu ym), Raipe "Riley" Kivistö ( kitara, basso, laulu), Pertti "Pertsa" Tamminen (syntetisaattori, kitara, laulu)

Pertti Tamminen muistelee:
Yhtye syntyi 1980-luvun puolivälissä, kun Kurikan seurakuntatalolla oli seurakunnan uusien nuorisobändien hydepark tapahtuma vuosittain. Ne olivat aika tiukkoja päiviä, kun uudet bändit soittivat ja saivat raadilta arvioinnit.

Me halusimme luoda keveyttä tunnelmaan ja teimme muutaman hauskan kappaleen (mm. Juice Leskisen Pilvee) gospelhenkisin sanoituksin (Baibel Baibel). Nimi (ja esiintymisasut) tuli Kurikan kuuluisuudesta Juha Miedosta, mutta emme kehdanneet ihan suoraan nimeä lainata, niin muokattiin se tuohon muotoon.

Lavalle kuitenkin kapusimme hiihtohaalareissa ja sukset jalassa (tai ainakin monot). Bändi soitti aktiivisesti yhden kevään ajan. Ohjelmiston rungon muodostivat Matzoon Bandin tutuksi tuomat bluegrass tyyppiset laulut.

Olemme esiintyneet vielä viimevuosinakin satunnaisesti.