Micke Björklöf & Blue Strip

Yhtye toimi aiemmin nimellä Tres Amigos
Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Jari Korpi (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Sami Tervonen (perkussiot, vibrafoni)
1997-1998: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Ville ”Lefty” Leppänen (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Sami Tervonen (perkussiot, vibrafoni)
1998-: Micke Björklöf (laulu, kitara, huuliharppu), Seppo Nuolikoski (basso, laulu), Ville ”Lefty” Leppänen (kitara), Teemu Vuorela (rummut), Timo ”Roikis” Roiko-Jokela (perkussiot, vibrafoni)

Micke Björklöf muistelee:
Kun 1991 perustetun Tres Amigos kokoonpanon musiikillinen linja oli enenevässä määrin mennyt kohti bluesroots osastoa päätettiin sitten selkeyttää tilannetta siihen suuntaan mikä tuntui kaikista omimmalta. Kun musiikillinen suunta oli tarkentunut niin ruvettiin miettimään myös bändin nimenvaihdosta ja ottaa jo saatu hyöty irti siitä pienestä mediahuomiosta mitä olin omalla nimellä blueskentällä siihen mennessä saanut. Ensimmäisen ”From Four Until Late” albumi julkaisun myötä keväällä 1997 bändin nimeksi vaihtui Micke Björklöf & Blue Strip.

Kesän aikana Jari Korpi ilmoitti lähtevänsä bändistä. Kun siinä kohtaa oltiin vielä akustinen kokoonpano slidekitaroineen niin tuli pieni ongelma mistä löydetään semmonen tyyppi jolta myös nämä hommat taittuu. En varmaan silloin tiennyt kuin Olli Haaviston ja sitten sen Keystone Cops kaverin, jonka olin nähnyt Kauhavan Kantakrouvin Montussa keikalla. Bändin nimi tuli usein vastaan kun kierrettiin pitkälti samoja keikkamestoja. Haavistoa en edes kehdannut kysellä kun se oli sen verran korkean profiilin poppareiden luottoäijä.

Kesällä vierailin Rovaniemen Roots & River Blues festareilla ja siellä törmäsin taas tähän Keystone Cops kaveriin nimeltä Ville ”Lefty” Leppänen. Nyt Lefty oli soolona ja kyllähän se taas teki vaikutuksen, todella kova kaveri ja musiikillisesti just semmonen mikä sopisi meidän bändiin. Niinpä menin juttusille, lätkäsin levyn kouraan et kuuntele tosta ja sovittiin että ollaan sitten vähän myöhemmin yhteyksissä. Muutaman viikon päästä tavattiin uudestaan Helsingissä kun olin menossa kuuntelemaan John Fogertyn konserttia niin kuin Leftykin. Sovittiin et tavataan keikan jälkeen asian tiimoilta. Ajatukset kohtasi paremmin kuin hyvin ja sovittiin niin että Lefty liittyy bändiin syksyn keikoilla.

Jarin jäädessä pois lähti tietysti keikkapirssikin. Ensimmäinen rundi tällä ryhmällä tehtiin pohjoiseen joskus marraskuun tietämillä, kulkuneuvoksi vuokrattiin Kimmolta hieman pommimainen WV LT paku. Sillä lähdettiin lumisohjossa paahtamaan pohjoista kohti. Ensimmäisessä risteyksessä kun piti jarruttaa niin poljin meni pohjaan, mitään ei tapahtunut, polkasin toisen kerran ja pikkuhiljaa jarrut alko laahaamaan. Kimmo ei ollut muistanut kertoa, että kun jarrua painaa niin jarrunesteet katoaa mutta ei hätää kojelaudassa on täyttöluukku. Eipä siellä ollut juuri mitään säiliössä, no tällä semijarruttomalla mentiin kiireessä Raaheen ekalle keikalle. Aamulla korjaamolle ja siellä selvisi, että jarrupaloista ei ollut mitään jäljellä ja aina kun polkas jarrua jarrusylinterin mäntä tuli ulos ja jarrunesteet sen mukana. Koska oli joku pyhä eikä osia saanut mistään niin asialle ei voitu tehdä mitään. Niinpä loppurundi ajeltiin niin, että aina jarruttaessa etupenkkiläinen kaato jarrunestettä säiliöön, siitäkin selvittiin.

Jatkossa kun Kimmo tarvi itse autoa niin saatiin vuokrata Helluntaiseurakunnan Kaarneet lauluorkan pikkusta myrkynvihreää Toyota Hi-Acea. Siinä kun kolme vantteraa äijää ahtautui sen etupenkille niin tuntuma oli et se menee keulan kautta ympäri jos jarruttaa kovempaa.

Leftyn myötä alkoi myös tulla yhä enemmän orkkisbiisejä joita bändillä soviteltiin. Talven mittaan alkoi olla matskua jo hyvin kasassa joten alettiin suunnittelemaan seuraavaa levyä. Samana talvena oli myös ensiesiintyminen televisiossa kun päästiin Yle FST:n Villa Wasa ohjelmaan vieraaksi. Taas kerran takapiruna tässä oli Kimmo Ahola, joka puffas meidät mukaan ohjelmaan. Ohjelmaan piti treenata heidän tunnari mikä soitettiin siihen alkuun ja muistaakseni pari biisiä levyltä. Pikkuusen jännitettiin, joku pätkä pitikin vetää uusiksi kun ryssittiin jotain.

Syksyllä 1998 perkussionisti Sami Tervonen joutuu jättämään bändin muiden työkiireiden takia ja uudeksi perkkakioskin haltijaksi saadaan Timo ”Roikis” Roiko-Jokela.

Tällä ryhmällä mentiin AMS-studiolle äänittämään bändin toista albumia, joka sai nimekseen Swamp Baby (Bluelight Records). Levy sisälsi pääosin originaalibiisejä ja se julkaistiin maaliskuussa 1999. Vierailijoina levyllä oli Pepe Ahlqvist (huuliharppu) ja Veli-Matti Järvenpää (haitari). Tällä kokoonpanolla tarina on jatkunut aina tähän päivään saakka. Joskus näillä main tehtiin sitten panostus ja hommattiin oma lisäpenkeillä varustettu, kuudelle rekisteröity Ford Transit, jolla seuraavat liki 10-vuotta tahkottiin monenlaista autoiluseikkailua pitkin Suomea.

2002 julkaistulle Three Times Seven Is.. (Bluelight Records) levylle päätettiin palkata ulkopuolinen tuottaja Hannu Leidén. Tämä bändin kolmas albumi äänitettiin Seawolf studiollla Suomenlinnassa. Musiikillisesti siirrytään enempi poispäin akustisesta ilmaisusta ja sähkökitara saa enemmän tilaa. Tämän levy alkoi jo medialle aueta jonkin verran ja pariin otteeseen oltiin telkkarissakin.

Nälkä kasvoi syödessä - aikaisemmin oli haaveiltu, että 2007 julkaistu Whole ’Nutha Thang (Bluelight Records) olisi äänitetty New Orleansissa, jonka musiikkiperinne on vaikuttanut suuresti tämän bändin soundiin. Katrina myrskyn jäljiltä kaupunki oli kuitenkin vielä pahasti toipumisvaiheessa ja niinpä sattumien kautta päädyimme Lontooseen Nick Lowen hovituottaja Neil Brockbankin Goldtop Studiolle. Erittäin opettavainen reissu sekin.

Heti levynjulkaisun jälkeen Bluelight Records päätti yllättäen lopettaa toimintansa mikä oli kova takaisku ja tavallaan koko panostus meni pääosin hukkaan. Tämä aloitti bändin rauhallisemman ajanjakson ja seuraavaa levyä sitten saatiinkin odottaa lähes kuusi vuotta.

2014 saatiin vihdoin toteutettua pitkäaikainen haave äänitysessiosta New Orleansissa ja tuloksena oli After The Flood levy, jonka tuottaja toimi Mark Bingham. Soundillisesti haluttiin kehittää bändi hieman rouheampaan suuntaa ja siinä mielestäni kyllä onnistuimmekin. Tällä saatiin kansainvälinen levytyssopimus, jonka myötä bändin nimen kirjoitusasu muuttui hieman ö:n pilkkujen jäädessä pois. Sopimusasioista johtuen seuraavaa levyä alettiin suunnittelemaan lähes heti julkaisun jälkeen. Tuottajaksi saatiin jo edelliselle levylle haaveilemani alan legendaarinen nimi ja 10-kertainen Grammy voittaja John Porter. Hänen suosituksestaan päädyimme äänittämään levyä Walesiin legendaariselle Rockfield Studiolle. 2015 julkaistu Ain´t Bad Yet albumi oli toistaiseksi menestynein julkaisumme. 2018 bändi juhlisti 25-vuotista uraansa julkaisemalla Saksassa äänitetyn tuplalive albumin Twentyfive Live.

Tarina jatkuu edelleen.

1997 Micke Björklöf & Blue Strip - From Four Until Late (Stripped Music)
1999 Micke Björklöf & Blue Strip - Swamp Baby (Bluelight Records)
2002 Micke Björklöf & Blue Strip - Three Times Seven Is… (Bluelight Records)
2007 Micke Björklöf & Blue Strip - Whole ’Nutha Thang (Bluelight Records)
2013 Micke Bjorklof & Blue Strip - After The Flood (Blues Boulevard / Hokahey! Records)
2015 Micke Bjorklof & Blue Strip - Ain´t Bad Yet (Hokahey! Records)
2018 Micke Bjorklof & Blue Strip - Twentyfive Live (Hokahey! Records)