Rankkipannu

Mika Pollari / Pekka Korpela (rummut), Kari Penttilä (basso), Juha Mäkipää (kitara), Juha Kontola (kitara, laulu).

Juha Kontola muistelee:
Bändin nimi oli Rankkipannu eli aikomuksena oli herättää pahennusta heti alkumetreillä. Kokoonpano vaihteli jonkin verran. Ehkä treeneissä kävi joskus muitakin jammailemassa, mutta keikat hoidettiin yllämainitulla miehityksillä. Viimeisellä keikalla Kuortaneen NS:llä rumpuja soitti Kari Tuovila, Mikan ollessa intissä.

Bändi toimi enemmän ja vähemmän aktiivisesti n 1983-1988. Keikkoja oli ehkä kolme kertaa, yllättäen Mäyryn NS:llä ja pari vetoa muistaakseni kirkonkylän NS:llä. Uramme huipulla olimme joskus 1987 kun saimme kutsun Ilmajoelle Seppälärockiin. Jostain syystä Ilsuissa emme muistaakseni soittaneet koskaan, eikä niitä siihen aikaan paljoa enää ollutkaan. Ne Mäyryn keikat olivat yleensä Ilsuihin verrattavia kemuja, tosin ilman opettajia.

Väkiä kai niissä kaikissa oli ihan kohtuullisesti, ei välttämättä kyllä bändin takia, vaan olihan se hienoa kun jossakin jotakin tapahtui.

Aluksi veivasimme pelkästään Juicen tuotantoa kun löysimme Musiikki-Järvenpäästä hänen nuottikirjojaan. Myöhemmin väsäsimme myös omia biisejä . Pääsääntöisesti kai Penttilä teki tekstit ja minä värkkäsin jonkun riffin ja melodian. Koko bändi osallistui kyllä sovituksiin ja vähäisten "nyanssien" hiomiseen. Mitenkähän tuota kohkaamista nyt kuvailisi: Suomirokkia ja räimettä kovalla volyymilla ja ankarilla säröillä. Sellaista punkin jälkeistä paahtoa. Soittotaitoa oli paljon vähemmän kuin intoa. Onneksi Mika sentään osasi pitää rytmit kuosissa, joten kai sitä pussikalja-pöhnässä pystyi kuuntelemaan ulkopuolisetkin Ensin reenattiin yläastelukion musaluokassa. Yksi kesä ainakin meni Alvarin koululla ja lopuksi Penttilän pajalla.

Siunaalua riitti siitä jumalattomasta menosta. Kaikenlaista jupinaa oli varmaan, mutta kai meidän oma ikäluokka jossain määrin ainakin tykkäs. Stake tuli sitten vähän myöhemmin ja Jukka Laurilan bändit, jotka näyttivät sitten, miten oikeasti soitetaan. Airi Manninen jaksoi kannustaa ja 10 oli mulla ainakin musanumerona.

Siellä Mannisen luokassa oli ihan OK rummut ja pari vahvaria. Sellainen omituinen kiilan muotoinen Yamaha ja joku pikku Fender-combo. Niihin sitten työnnettiin kaikki kiinni. Ensimmäinen laulumikki varastettiin jostain. Myöhemmin hankimme Beverley-rummut ja Marshalleja. Mulla oli joku Carlsbro-vahvistin ja kaapit laulussa. Minä jouruun laulamaha. Ei kai siitä edes paljon keskusteltu, vähän halusin olla esillä tietenkin, joten siltä pohjalta se lähti. Kaiken kaikkiaan oikeastaan positiivisia muistoja pelkästään. Olimme toisinaan yllättävän sinnikkäitä treenaamaan, tuntikausia illasta toiseen tai koko viikonloppu, miten milloinkin. Tiedostimme kyllä taitojemme vajavaisuuden, joten aika harvoin oli puhetta mistään oikean demo-nauhan tekemisestä ja sen lähettämisestä Poko-recodsiin tms. Eikä siihen studioon olis ollut toki rahaakaan. Jotain C-kasettitaltiointeja teimme kyllä useinkin, mutta ei niitä mulla ainakaan enää ole kuin yksi puolisko eli alle 30 min, äänitetty ties missä?

Biisejä olivat mm. Kevään sävel, Sinä ja kitara, Jumala vai humala?, Ronald Reagan ym. Penttilän tekstit olivat aika nasevia ja hyvin riimiteltyjä Juicen hengessä. Vähän otettiin kantaakin, vaikka suurin osa taisi kertoa siitä ikuisuus kysymyksestä eli kuinka uskaltaisin rakastaa ja mistä ensinnäkin sen löytäisin. Mika Pollari muistaa lopunaikojen biisin nimeltään Paskakuskina kaupungilla, josta itse en muista sanaakaan! Se vaivaa mieltäni koska kyseessä oli kuulemma n. 7-minuuttinen progehenkinen viritys, selvästi kunnianhimoisempi yritys kuin suurin osa tuotannostamme.

Ei tosiaan mitään mielikuvia valitettavasti. Ties mitä muita helmiä ja hittejä on vaipunut unholaan. Ja kuten nimestäkin voi päätellä niin juopottelu ja muu huono elämä oli olennainen osa brändiämme. Toiminta hiipui kun ruvettiin aikuistumaan ja osa lähti heti Inttiin ja osa muualle opiskelemaan. Itselläkin jäi musahommat piitkäksi aikaa, mutta ei koskaan ihan kokonaan. Kitara on aina löytynyt jostain ja nyt viime vuosina on tullut veisattua kahdessakin kokoonpanossa. Niistä jälkimmäisessä on rumpalina yllättäen Mika Pollari. Näin se elämä kuljettaa.


Seppärock 1987: Kari Penttilä-basso, keskellä laulaa ja kitaroi Juha Kontola. Oikealla moluuttaa Juha Mäkipää. Kuvan ulkopuolella rumpali Mika Pollari.