Bigboy

Juha Saarinen (laulu, basso), Nipa Niilola (kitara), Hannu Raja-aho (kitara), Matti Ågren (koskettimet), Harri Ala-Kojola (rummut)

MkII: Juha Saarinen (laulu, basso), Juhani Nisula (kitara), Jukka "Nipa" Niilola (kitara), Harri Ala-Kojola (rummut), Timo Ristilä (kosketinsoittimet)

...odotamme tarinaa

Arkistoartikkeli, Provinssirock-lehti, 1994

"Oman musiikin tekeminen on ollut juhlaa”, sano seinäjokelainen Juha ’’Big” Saarinen, jonka johtama yhtye, Bigboy, on keväällä saanut ulos toisen albuminsa.

Bigboyn studiotyöskentelytapa on ollut poikkeavaa. Juha Saarinen meni laulujensa kanssa studioon, jossa tapasi tutut muusikot. Kappaleita ei juuri harjoiteltu. Laulut sovitettiin yhteistyönä, ja sitten ne vain soitettiin.
’’Studiotyöskentelymme oli luovaa työtä. Bändillä oli hyvä fiilis, koska se sai vain soittaa. Koko tekniikasta vastasi Petteri Karri.” yhtye vietti studiossa tarkalleen 358 tuntia.

Tähdet taustalla
Bigboyn muusikot ovat tunnettuja seinäjokelaisia. Koskettimia soittaa Veltonkin Sammas-yhtyeestä tuttu Timo Ristilä. Rumpali Harri Ala-Kojolan nykyinen bändi on Pepe Ahlqvistin johtama H.A.R.P. Kitaroita soittavat Juhani Nisula ja Jukka Niilola, joka on ollut Mamban ja Marstion leivissä. Juha Saarinen soittaa bassoa ja laulaa omat laulunsa. Albumin laulutaustoilta voi erottaa tuttuja ääniä. Pepe Ahlqvist lähti erittäin mielellään soittamaan harppua taustalle. Minna Hirvijärvi ja Seinäjoelle kotiutunut, nyttemmin takaisin USA:han muuttanut Alicia Johnston laulavat parilla raidalla.

Bigboyn uusi albumi on englanninkielinen. Saarisen englannin kieli taittuu eikä kiusaa, mikä on monen suomalaisartistin kohtalo. Alicia Johnston auttoi stilisoimaan tekstit. Tekstien sisältö vaihtelee melkoisesti, samoin musiikki. Vaikka yleisilme on tyypillistä hardrockia. Sanoituksissa Saarinen käsittelee koko elämän kirjon. Laulu työttömän arjesta ottaa kevyesti kantaa. Rakkauslaulu on aina paikallaan. End of Line kertoo oman käden kautta kuolleen menettämisestä. Ilo ja huumori ovat joskus yleisössä, joskus tekijöissä.
’’Viimeinen valssi, Blue Moon, on herättänyt naivistisuudessaan hilpeyttä, ei kylläkään minussa”, Saarinen hymyilee.

Saarinen teki laulun Knock on My Door uskovaisten innostamana: ’’Huomasin, että he käyvät kolkuttelemassa ovia oman uskonsa vahvistamiseksi. Siinä se laulu oli”. Albumin kansi kehittyi saman aiheen pohjalta.

Laulujen tempot ja tunnelmat noudattavat johdonmukaisesti tekstejä. Yleissävy on metallinen erikoisen kuulakkaalla tavalla. Soundi ei johdu pelkästä soitosta vaan myös teknisestä toteutuksesta.

Oma levy-yhtiö
Juha Saarinen perusti oman levy-yhtiön nimeltä Down Town Music.
’’Englanninkielinen musiikki Suomessa on marginaalista. Sellaisen tekemiseen - minun tapauksessani - oli paras perustaa oma levy-yhtiö.”

Levy-yhtiön perustaminen ja pyörittäminen on puuhakasta hommaa. Siinä pitää ottaa huomioon enemmän asioita kuin Saarinen osasi arvatakaan.
’’Arvostan nyt levy-yhtiöiden pr-työtä, joka on kaikkea mahdollista byrokratian hallitsemisesta postimerkkien liimailuun!”

Juha Saarinen on nyt onnellinen mies. Albumi on markkinoilla, ja yhtye on saanut keikan Provinssirockissa. Siitä se kesä alkaa.

Teksti: Marita Nyrhinen, Provinssirock-lehti, 1994