Jam Session Sextet

Hikkuli Vallivaara, Jesse Ristilä, Kapsu Ristilä, Mikko Ristilä, Tunge Viitasaari ja Antti Ojala

Mikko Ristilä muistelee:
1970-luvun puolessa välissä oli aika aloittaa bändin varsinaisena rumpalina ja ruvettiin soittelemaan Vallivaaran Harrin kellarissa ja perustettiin bändi nimeltä Pikkukalle. Minun lisäksi siinä soitti Jesse Ristilä, Ari Mäenpää, Jari Viitasaari, Antti Ojala ja Harri Vallivaara. Sittemmin bändin nimeksi muotoutui Jam Session Sextet ja isoveli Juha Ristilä tuli myös mukaan bändiin saksofonia soittamaan. Biisilista koostui Creamin, Mountainin, Purplen yms. biiseistä.

Päällimmäisenä ajatuksena oli koko ajan että keikalle pitäisi päästä tavalla tai toisella. Asiaa auttoi hieman se, että Tuurin Markun ohjelmatoimiston kautta päästin muutamia keikkoja soittelemaan mm. Markku Tuurin orkesterin lämppärinä.


Kuva: Jari Viitasaaren arkisto