Markku Tuuri

Aloitin soittelemisen 1962 kouralaisten kanssa. Tanssimusiikki on aina ollut pääosassa. En varsinaisesti ole pop/rock-bändissä soittanut, mitä nyt varsinkin laivakeikoilla soittanut kaiken tyylin musiikkia. Tosin meillä oli Seinäjoen Rytmi ja The Scrafters-yhtyeen kanssa jonkin verran Yahoosin kanssa samaa tyyliä 60-luvun puolivälissä.

The Scrafters kokoonpanossa minä rummutin, Konttisen Matti soitti komppikitaraa, Kalmun Jussi oli bassossa ja Helinin Tapio soitti soolokitaraa. Valitettavasti ei ole yhtä valokuvaa enempää tallenteita. Silloin korkeintaan joku seinämainos tehtiin, jossa oltiin kuvassa, mutta ei niitäkään ole kellään tallessa kun ei silloin tajuttu että niitä voisi joskus tarvita.

Siihen aikaan jos meinasi oikein soittaa niin oli pakko olla tanssimusiikkia. Tanssipaikkoja oli silloin yllinkyllin. Ilkka-lehden kun avasi niin se oli ihan täynnä huvi-ilmoituksia pelkästään tältä alueelta. Muistan kun yksi porukka laittoi mainokseensa, että "urut syksyllä -66", ei ollut vielä keväällä urkuja, vasta syksyllä. Urku oli silloin vähän harvinaisempi soitin. Meillä oli ensimmäinen bändi täälläpäin jossa oli urut. Saarisen Heikki niitä Philipsin laatikkourkuja soitti. Myöhemmin aloin itsekin soittamaan urkuja.

Musiikkiliike Wikla oli jo silloin kun olin ihan kersa Seurahuonetta vastapäätä. Sitten Pennalan Raimo piti E-P:n puhelimen tiloissa pientä soitinkauppaa. Sitten se muutti nykyistä Järvenpään kauppaa vastapäätä. Wikla muutti Kauppakadulle Vapaakirkkoa vastapäätä. Se liike loppui kun Wikla lähti ulkomaille. Siten Puska osti Fazerin liikkeen Penalan Raimolta kun Raimo oli keskittynyt enempi peliautomaatteihin.

Enimmäkseen korvakuulolta kappaleet opeteltiin, sillä jos nuottivihko tippui niin siihen loppui soitto. Iltaa varten piti opetella ainakin 30-40 kappaletta. Onneksi aina joku osasi soinnut ja näytti muille. Niiden mukaan mentiin. Ensimmäiset Ludwig rumpuni maksoivat siinä 7000 vanhaa markkaa ja aluksi keikoista sai kympin taikka kaksi. Maksuun nekin rummut kuitenkin saatiin. Välillä Markku Tuurin yhtye oli 10-muusikon Markku Tuurin Suuryhtye ja saatiin hilattua keikkapalkkioita suuremmiksi. Ei sellaisella porukalla missään majoiduttu vaan keikan jälkeen ajettiin takaisin kotia.

70-luvun alkupuolella aloitin Mainosviihde ohjelmatoimistossa Mäkelän Jaakon kanssa. Toimisto toimi myöhemmin nimellä Viihdekolmio. Myynnissä oli pääasiassa tanssiyhtyeitä, lavoilla kesällä ja nuorisoseuroilla ja muissa huvipaikoissa talviaikoina. Myöhemmin perustin Markku Tuuri Oy ohjelmatoimiston. Kyllä siinä aika kului kun vuokratuille lavoille hoidettiin artistien lisäksi järjestysmiehet, lipunmyyjät, ravintolanpitäjät ja järjestettiin yleisölle ilmaiskuljetukset bussilla. Esimerkiksi Paston lava oli kova paikka Sydänmaan ja Peräseinäjoen välillä, Lehtimäellä oli kesäpaikkalava, Killinkoski oli suosittu ja reissattiin pitkin Keski-Pohjanmaata. Laivoilla oltiin silloin paljon ja niihin myytiin meiltä bändit.

Jossain vaiheessa alkoi lavakulttuuri hiipua ja tilalle tuli ravintolakeikkoja. Ravintoloissa soitettiin monesti kuukausi kerralla. Tässä Seinäjoella Cumulus ja rautatieaseman Amapola olivat kovia paikkoja. Huveja järjestettiin myös Törnävänsaarella, Raviradalla, Työväentalolla ja Rautatieläistentalolla.

Meni urkuni kanssa Karin Pertin liikkeeseen Alavuden asemalle. Näin siellä pystymuurin vieres maassa rumpusetin vanteet irti ja kattoon että Ludwigit. Aattelin että pitää kysyä mitä nuo tuossa maksaa. Karin Pertti sanoi että vaihdetaan tuohon sun urkuun. Mä siihen että vaihdetaan vaan. Pistin Ludwigit sitten kuntoon ja soitin niillä monta vuotta. Sitten kerran oltiin ilmajoella Kestikartanossa soittamassa jotkut häät niin siellä isä ja poika tulivat kysymään onko nuo myytävänä. Sanoon niille sitten että 6000 markkaa. Ne sitten lähti kotiansa ja lupasivat ottaa yhteyttä. Ja ne soittivat että ostetaan ne rummut. Ne tuli Seinäjoelta asti hakemaan ja heti ne otti bassorummun kalvot pois ja mä ajattelin että mitähän ne nyt meinaa. Siellä oli sellainen leima, josta näki että ne oli tehty 60-luvun alussa. Mä en edes tiennyt sellaisesta - olivatkin arvokkaat vehkeet.

Haastattelu: Jarmo "Latvis" Latva-Äijö