Klamydia

Arkistoartikkeli, Botnia Beat 6/1989

Teksti: Jani ”Jantsa” Kärkkäinen

TERVEISIÄ EUROOPASTA

Viime numerossamme lupasimme palata vaasalaiseen Klamydia punk-orkesteriin kunhan pojat saavat päätökseen pienoisrundinsa Euroopassa. Yhtye todellakin kävi Saksassa ja Sveitsissä.

Kiertuemanagerina toimi Jantsa, mies Toinen Vaihtoehto -lehden takaa, ja koska hän on ainoa, joka muistaa kaiken, antaa hänen itsensä kertoa.

LUPAAVA ALKU
Alunperin oli tarkoitus mennä vain kitaroitten ja rumpukapuloitten kanssa henkilöautolla Helsinkiin, autolautalla Travemundeen Saksaan ja sitten taas jatkaa autolla Düsseldorfiin, jossa saksalainen kiertuetoveribändi Momido 7 odottaisi muilla soittokamoilla täytetyn transitin kanssa. Tarkoitukseksi se jäikin, sillä erinäisten sekoilujen ja auton hajoamisen takia automatkat muutettiinkin junamatkoiksi.

Mutta vieläkin tuli muutoksia, sillä vielä lähtöpäivän aamuna, 25 minuuttia ennen junan lähtöä, syöksyttiin matkatoimistoon ja saatiin peruttua autolauttaliput ja käyttöön otettiinkin sangen kätevät interrail kortit. Jonkun laskupäässä alkoi nääs raksuttaa ja hyvä että raksutti, sillä näin jo pelkästään edestakainen reissu Vaasa - Düsseldorf - Vaasa tuli n. 800 mk halvemmaksi per pärstä. Ja vielä lukuunottamatta kaikkia junamatkoja keikoille, esim. Sveitsiin!

Arvatenkin koko ryhmämme: bändikolmikko + allekirjoittanut päästelivät helpotuksen huokauksia ilmoitettuamme puhelinsoitolla näistä muutoksista kiertueen järjestäneelle Momido 7 yhtyeelle pian istuessamme kohti Ruotsia lipuvalla Vaasanlaivalla, kitarat ja rumpukapulat kourassa. Matka kohti tuntemattomaa oli alkanut.

MAJOITUSTUKIKOHTAKAUPUNKI
36:den tunnin matkustuksen aikana itsekukin teki vuorollaan kaikenlaista, kunnes varhain torstaiaamuna 5.10. olimmekin majoitustukikohtakaupungissamme Düsseldorfissa. Puhelinsoitolla sitten herätimmekin Momido 7 yhtyeen naispuolisen vokalistin, Lenan, noutamaan ryhmämme asemalta.

Pikku patikoinnin jälkeen tutustuimme hienoon vallattuun taloon AK 47 ja muihinkin jo tuttuihin momidoseiskoihin Gühliin, Markiin ja Arminiin, sekä myöhemmin bändin treenien muodossa uusiin kitaristeihin Thiloon ja näppäräsormi Remoon. Bändissä oli siis 6 jäsentä: 2 laulua, 2 kitaraa, basso ja rumpu.

Kiertue oli kutistunut Saksan puolella kahden keikan pudotessa pois, mutta välipäivät vietettiin Düsseldorfissa tutustuen levykauppoihin ja ties vaikka mihin.

KIERTUEEN AVAUS
Ensimmäinen keikka oli lauantaina 7.10. Hamm nimisessä kaupungissa parin tunnin junamatkan päässä Düsseldorfista. Keikkapaikalle lopulta löydettyämme, totesimme että transitilla matkustavat momidoot olivatkin jo ehtineet pistää soittokamat pystyyn.

Paikka, erään pubin voimistelusalin tapainen takahuone, täyttyi kivasti ja kalja kävi kaupaksi, muttei kuitenkaan loppujen lopuksi tarpeeksi hyvin, että siitä olisi tullut tarvittava määrä voittoa. Kutsuvieraillehan se oli ilmaista, joten emme pystyneet tekemään asian hyväksi mitään.

Keikan avasi paikallinen Ali Stiletto soittaen mukavasti mm. Who coverin ”My Generation”. Sitten ’’Mumiduuziiben” veti sangen mukavan keikan, yleisönkin ollen sangen mukavasti mukana. Kaksi uutta kitaristia toi sen verran eroa toukokuun -89 Turun ja Vaasan keikkoihin, että homma ei aivan vielä löytänyt sitä samaa selkeyttä ja ei kaikessa vaikeudessaan aivan vielä pysynyt kasassa, mutta ookoo.

Kiertueensa avasi ’ ’Klamuudia” aus Finland ja alun ihmetyksen ja tutustumisen jälkeen homma kävi selväksi. Bier-party-pogo-singalong vauhtia senkin verran, että hetkisen päästä, yleisön alkaessa heilumaan, suojaton mikkitelinekin vain lenteli ilmassa. Tästähän bändi saikin vasta ihmeellistä voimaa, että oli aivan suu auki ihmeteltävä, kuinka se kuin taikaiskuista sai saksalaiset jopa laulamaan mukana, vaikka sanoista ei ollut kelläkään hajuakaan.

’’Kråklund pojkar” -piisi kävikin vasta harvinaisen selväksi alun ’’this song is about those fucking svedish skinheads... We play it as a joke” -selityksellä, kertosäkeen ”jag är nazi”-hoilauksella ja lopun sieg heil tervehdys vielä korostettuna laulamalla kertosäkeessä ’’fucking nazi, faakin’nazi”. Sanoma tajuttiin, se meni perille yllättävän hyvin ja saksmannien pystynyrkit a’la ’’gegen nazis” (natseja vastaan) yhtyivät tähän piisiin samoin sympatioin ruotsalaisia natsiskinejä kohtaan. Euroopassa ja varsinkin Saksassa ollaan varsinkin punk piireissä hyvin natsismin vastaisia. Tästä vain meno parani, hiki virtasi, encoreja vaadittiin ja niitä myös soitettiin.

WERMELSKIRCHEN
Sunnuntai vietettiinkin taas Düsseldorfissa, mutta maanantaina 9.10. oli vuorossa keikka, tunnin junamatkan päässä, Wermelskirchen nimisessä paikassa. Tällä kertaa ehdimme ennemmin paikalle, joten nyt pystyimme auttamaan myös kamojen roudaamisessa.

Nyt oli ihmisiä puolisataa enemmän kuin Hammissa, siis 250. Tämän ja ehkä myös suomalaisasiantuntemuksella hoidetun valoshown ansiosta Momido 7:män keikassa oli enemmän fiilistä ja yleisö oli paremmin mukana.

Sama homma Klamydian aikana ainakin hien, liikunnan ja encore-määrien perusteella. Heitä ei meinattu päästää pois lavalta ollenkaan. Nyt oli biisilistakin tarkistettu joten soitettavaakin riitti lähes rumpalintappopisteeseen asti. Muutkaan pojat eivät jääneet yhtään kuivemmiksi, heilumalla ja hyppimällä ainakin seitsemän kertaa enemmän kuin Momido 7:män kitaristit yhteensä.

KOLEHTIKERÄYS JA RAJANYLITYS
Tiistaiksi taas takaisin Düsseldorfiin, jossa improvisoitiin eräänlainen treenikämppäkeikka, johon lopulta ilmestyi n. 20—30 kiinnostunutta kuuntelemaan 50 minuuttia suomimäiskettä. Keikkapalkkiota kertyi kolehdin muodossa markka per minuutti.

Torstaina 12.10. oli vuorossa rajanylitys Schaffhauseen, Sveitsiin. Junalla on hauska matkustaa, sillä suomipoikien piti vain tyhjentää taskunsa, kun taas transitilla rajan ylittävät Momido 7:mät ruuvattiin läpi kahden tunnin tullitarkastuksen.

Hyvin huolissamme odottelimme keikkapaikalla, kunnes lopultakin nämä saksalaisystävämme saapuivat juuri sopivasti näitten mukavien Sveitsikeikkajärjestäjien tarjoamalle hyvin maittavalla riisi + liha- tai kasvissopalle (kasvissyöntiinkin on Euroopassa enemmän mahdollisuuksia).

Vaan eivät huolenaiheemme tähänkään loppuneet, sillä paikka näytti sangen tyhjältä. Loppujen lopuksi paikalla taisi olla vain n. 50 maksanutta.

Paikallinen punk yhtye Smelly Gambas varasti illan shown omaperäisellä ja taidokkaalla musisoinnillaan. Sitten saksalaiskuusikkomme (wunderbaum?) Momido 7 soitti jonkinmoisen keikan, mutta suomitriomme epäonnistui pahan kerran. Ei fiilistä, soundit sekavat ja muutenkin mokailua. Varmasti pettymys mahtavien Saksakokemusten jälkeen.

PERJANTAI KOLMASTOISTA
Seuraava päivä ja vuorossa oli toinen Sveitsin keikka, Luzernissa. Mutta, yllätys, yllätys, päivän merkit eivät pitäneetkään paikkaansa, vaan nyt kiertueen yleisöennätykseksi kertyikin 400-päinen yleisökatras. Tämän ansiosta myös keikkapalkkio nousi ennätyslukemaan n. 1200 Suomen markkaa.

Eli siis kaiken kaikkiaan ainakin matkakulut koko kiertueen osalta saatiin varmistettua, vaikkei rahaa oltukaan lähdetty keräämään. Itse asiassa alunperin oltiin valmiita jopa häviämään rahassa, mutta sen sijaan voittamaan kokemuksissa. Keikka Luzernissa meni hyvin mutta sveitsiläisyleisö ei yltynyt samanlaiseen riehaan kuin saksalaiset, vaan tyytyi lähinnä kuuntelemaan ja katsomaan. Kuitenkin joku rikkoi ainakin silmälasinsa, salissa rokatessaan.

NYTKÖ SE JO LOPPUI?
Takaisin Saksaan lauantaiksi 14.10. ja vuorossa olisi viimeinen keikka Gerlingenissä, Stuttgartin lähellä. Klamydia tahtoikin lähteä kotiin äitylin luo jo klo 23:10 junalla, joten tällä kertaa he olivat aloitusbändin vuorossa.

Keikkakin aloitettiin sikäläisesti epätavallisen aikaisin vähän ennen kello yhdeksää. Se soitettiin pikaisesti ja perään vielä muutamat vaaditut pikaencoret. Sitten olikin viimeisten ’’danke schönien” vuoro parisatapäiselle yleisölle.

Haikeitten jäähyväisten jälkeen pojat keräsivät kimpsut ja kampsut ja hyppäsivät junaan. Lapsenvahtimanageri jäikin vielä paikan päälle lähinnä keräilemään unohtuneita kamoja ja nauttimaan lomasta.

Toisaalla taasen rumputerminaattorimme eksyi bändistään, ilmeisesti vielä viimeisen keikan huumassa ja sai kustantaa loppumatkansa itse.

Loppujen lopuksi kaikki pääsivät kuin pääsivätkin onnellisesti kotiin asti.

Teksti ja kuvat: Jantsa, Botnia Beat 6/1989