Matti Järvinen muistelee

Lapsuuden kodissani oli musiikki aina läsnä. Meillä oli vanha taffelipiano, jota isäni ja isosiskoni soittivat. Tietysti minäkin pimputtelin heti, kun koskettimille yletyin. Isäni soitti myös kannelta ja äitini lauloi kotona ja kuoroissa. Minua vietiin jo ihan pienenä Vaasan kaupunginorkesterin konsertteihin, joissa kyllä välillä tuli otettua oikein makoisat nokosetkin.

Minä aloitin viulunsoiton 9-vuotiaana 1964 Vaasan Kuula- opistossa ja soitin myös opiston oppilasorkestereissa. Varsinkin se orkesterisoitto oli minusta erittäin antoisaa, kun tajusin yksittäisten soittimien äänistä muodostuvan kauniita ja harmonisia sointuja.

Kitara alkoi kuitenkin pikkuhiljaa kiinnostamaan ja äitini ”Pelastusarmeija”- tyyppisellä teräskielisellä akustisella kitaralla aloin tapailla jotain melodioita ja sointuja.

Vanhempani eivät tuosta kitaravillityksestä oikein innostuneet, eivätkä varsinkaan minulle kunnollista kitaraa hankkineet. Isäni myös rakensi kanteleita, huonekaluja ym. ja äitini ompeli mm. kaikki vaatteet, joten omin käsin tekeminen oli minullekin varsin tuttua. Niinpä Hietalahden kansakoulun neljännen luokan veistotunneilla tein itselleni ”sähkökitaran”. Isäni palkitsi sinnikkyyteni ostamalla siihen muutamia tarvittavia osia kuten mikrofonin, virityskoneistot, yms., joita en itse voinut tehdä.

Olihan siinä paksu kaula ja kielet korkealla, mutta putkiradion kautta soitettuna se kuulosti ihan oikealta sähkökitaralta. Sormet verillä, mutta suurella innolla treenailin sointuja ja korvakuulolta opettelin biisejä. Viulunsoitto jatkui kuitenkin siinä ohessa.

Ensimmäiset varsinaiset bänditouhut alkoivat Onkilahden yhteiskoulun ensimmäisellä luokalla 1967, kun tutustuin Harry Pihaan. Rumpaliksi tuli Vesa Virtanen. Treenejä pidettiin Harryn kotona Pitkäkadulla. Hänen vanhempansa suhtautuivat hämmästyttävän suopeasti meidän soittointoomme.

Vappuna 1968 hengailtiin Harryn ja Vesan kanssa Vaasan torilla ja Vapaudenpatsaan luona mukana ollut Keräsen Paavo bongasi hänelle tutun tyttöporukan. Pyydettiin tyttöjä kuuntelemaan bändiämme Harryn luo. Silloin tapasin ensimmäisen kerran Annelen, tietämättä että siitä alkoikin varsin pitkä yhteinen taival.

Soiteltiin tuolloin pääasiassa joissain koulubileissä ja sitten osallistuttin 1969 Vaasassa järjestettyyn ”bändikilpailuun” nimellä Smoke. Kokoonpano oli siis: Vesa Virtanen rummut, Harry Piha basso ja minä kitara ja laulu. Tuomaristoon tietääkseni teki vaikutuksen esittämämme kitaraversio Aram Hazaturianin Sapelitanssista. Biisivalinta johtunee saamistani vaikutteista klassisesta musiikista.

Jossain vaiheessa mukaan tuli komppikitaristiksi tuo Paavo ”Pate” Keränen. Sillä porukalla tehtiin keikkoja jo vähän muuallakin, kuin koulupippaloissa. Bändin nimi taisi olla jossain vaiheessa Dates, mutta noista ajoista ei liene mitään dokumentteja säilynyt.

Keikoilta saamillani pennosilla sain hankittua Vaasan Panttilainaamosta vanhan Selmer-vahvistimen. Kunnollisen kitaran kuitenkin halusin, joten vein Harryn mikrofonin (Harryn luvalla tietenkin) ym. kamaa tuohon samaiseen ”kanikonttoriin”, että sain kokoon tarvittavan summan ostaakseni Vaasan Westerlundin musiikkikaupasta puoliakustisen oikean sähkökitaran. Pikkuhiljaa sain keikkarahoilla lunastettua takaisin ensin muiden ja sitten omatkin panttini.

Vuonna 1970 Vesa ja Pate poistuivat kuvioista ja rumpuihin tuli Jorma ”Jomppa” Kuula. Harry oli tutustunut pariin neitoseen, jotka olivat perustaneet yhdistyksen nimeltä ”VISPI”. Nimi oli lyhenne sanoista Very Intresting Secret Playing Insect. Tarkoituksena oli kaiketi järjestää jotain konsertti- tai muita musiikkitapahtumia, joihin yhdistykset voivat anoa apurahoja joiltain tahoilta.

Harryn ehdotuksesta tämän meidän uusiutuneen trion nimeksi tuli sitten Secret Playing Insect, joka myöhemmin lyhennettiin muotoon S. P. Insect.

Harryn isä Aarne oli pätevä muusikko, vaikkei se hänen päätyönsä ollutkaan. Hän kuitenkin johti tuolloin Vaasan kaupunginteatterin orkesteria, johon pestasi minut soittamaan viulua ja Harryn bassoa. Operetin nimi oli ”Viinityttö” ja sitä esitettiin täysille katsomoille todella pitkään. Soittopalkkioillani sain sitten hankittua itselleni paremman VOX-merkkisen vahvistimen.

Keikoilla käytiin S .P. Insect-bändinä enenevässä määrin ja alettiin tehdä omiakin biisejä. Yleensä niin, että minä tein riffejä, sointukulkuja ja melodioita ja Harry sanoja.

Toinen kiinnitys Vaasan kaupunginteatteriin oli musikaaliin nimeltä: ”Billy Jack Story”. Siinä tämä meidän S. P. Insect- bändimme oli koko kaksinäytöksisen esityksen ajan framilla ja yritimme olla keskittymättä liikaa lavalla keinahtelevien kauniiden tanssityttöjen lanteisiin.

Isänmaa kutsui sitten Jompan suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan ja bändin toiminta hiipui.

Syksyllä 1970 minua pyydettiin mukaan Five Lemons yhtyeeseen. (En tiedä mahtoiko nimi ennen liittymistäni olla Four Lemons?) Kokoonpano oli kuitenkin: Paavo ”Pate” Keränen komppikitara, Erkki ”Menda” Mendelin laulu, Jari Aho rummut ja yhteisellä rippileirillä hyväksi ystäväkseni tullut todella mukava kaveri, Eero Lakaniemi basso ja laulu sekä minä kitara ja laulu.

Tuolla kokoonpanolla tehtiinkin keikkoja jo aika paljon, mutta ne alkoivat olla enimmäkseen tanssikeikkoja, mikä minua ei suuremmin innostanut.

Vaasasta oli tuolloin runsasta laivaliikennettä Ruotsiin ja saimme pestin soittamaan laivalle. Eivät kuitenkaan halunneet viittä sitruunaa, joten kyytiin otettiin vain kolme: Menda, Jari ja minä. Reissattiin edestakas väleillä Vaasa- Sundsvall, Vaasa-Uumaja. Olihan sekin kokemus, kun piti yrittää viihdyttää ympäripäissään olevaa sakkia, joka keinui enemmän kuin laiva. No, hengissä selvittiin, mutta minulle alkoi jo riittämään tämä tanssimusaosasto.

Sitten Menda lähti bändistä ja nimellä Rabble Procession tehtiin jonkun verran keikkoja vähän brogemmalla ohjelmistolla. Osallistuttiin Uumajassa tuolla poppoolla johonkin bändiskabaankin, mutta eipä siitä sen kummempaa tullut. Patekin lähti ja triona vielä soiteltiin jonkun aikaa.

1971 Pihan Harry oli löytänyt S. P. Insectin uudeksi rumpaliksi Seppo ”Nillu” Niemelän, joten lähdin mukaan. Keikkoja oli runsaasti, Harry kun oli varsin pätevä sujuvana persoonana hoitelemaan kaikenlaisia kontakteja.

Tällä kokoonpanolla voitettiin Kokkolassa järjestetty orkesterikilpailu joulukuussa 1971. Sehän oli meille taas ihan hyvä ponnahduslauta. Keikkoja oli paljon, joten sain hankituksi Marshallin 100-W:n vahvistinsetin. Jossain vaiheessa vouti kuitenkin halusi Nillun täyshoitolaansa.

1972 Jomppa oli suorittanut inttivelvollisuutensa ja palasi Vaasan rannikkopatteristosta rumpupatteriston taakse. S. P. Insect siis jatkui jälleen kokoonpanolla: Harry basso, Jomppa rummut ja minä kitara ja laulu.

Keikkoja oli nyt pohjanmaan lisäksi muuallakin Suomessa ihan Tamperetta ja Helsinkiäkin myöten. Käytiin soittamassa jopa Saksan Kielissä, joka oli jo silloin Vaasan sikäläinen ystävyyskaupunki. Ohjelmistoon kuului entistä enemmän omia biisejä. Joitain sovituksiani vanhoista klassikoista esim. Beethovenin viidennen sinfonian alkuosasta soitettiin äärimmäisellä volyymillä.

Tuosta Beethovenin viidennestä tehtiin Yleisradiolle joku kantanauhakin silloin, kun heillä oli studio Vaasan kaupungintalossa. Sitä taltiointia ei tietääkseni enää löydy, vaikka mukava olisi kuulla minkälaista räpellystä se mahtoikaan olla.

Pääsimme 1972 Pop-yhtyeiden SM-kilpailujen finaaliin, mutta sen kisan parhaaksi arvioitiin Super-Suikkis Seinäjoelta. Varsin opettavainen reissu kuitenkin.

Keikkailtiin aktiivisesti ja useammankin kerran meillä oli kunnia olla Wigwamin lämppärinä ja tutustua noihin hienoihin muusikoihin. Alavuuden konserttiin maaliskuussa 1973 Wigwam saapui jostain syystä niin myöhään, että S. P. Insect oli jo joutunut soittamaan koko illan. Tulivat kuitenkin moikkaamaan.

7.4.1973 ostin uuden Gibson Les Paul Custom-kitaran. Niemelän Seppo eli Nillu palasi kuvioihin ja tuli S.P.Insectin laulusolistiksi. Jotkin kemiat siinä kuviossa eivät minusta oikein toimineet, joten kerroin eroavani bändistä jo sovittujen keikkojen jälkeen. Jomppakin lähti ja tilalleni kitaristiksi tuli Kari ”Samppi” Wegelius ja Nillu kaiketi siirtyi rumpuihin. S. P. Insectin lento taisi sitten hyytyä kokonaan viimeisään siinä vaiheessa, kun Harry lähti Fantasia yhtyeen basistiksi Pietarsaareen.

En ollut edes ehtinyt miettiä, että mitä seuraavaksi, kun Juhani Kivistö soitti minulle. Hän kysyi, josko tulisin kitaristiksi Matthews-yhtyeeseen. Sehän tuli minulle niin sopivaan saumaan, että tietysti suostuin.

Kokoonpano oli: Rale Koivisto laulu, Juhani Kivistö basso ja laulu, Hannu Latva-Hakuni urut, Seppo Tammilehto rummut ja laulu ja minä kitara ja laulu. (Juhani, Hannu ja Seppo soittivat aiemmin Alwari Tuohitorvessa.)

Vaikka Matthews alun perin oli Tampereelta kotoisin, me treenasimme maaseudun rauhassa Harjun talossa Töysän Hakojärvellä, Ähtärin lähistöllä. Tilaa isännöi sydämellinen Klaus ”Lasu” Lavila.

Tämä kokoonpano antoi aivan uusia mahdollisuuksia sovittaa biisejä. Laulustemmoja vaikka neliäänisesti ja Hannun Hammondin Leslien lepatuksen päälle kauniita kitaralinjoja tietäen, että Juhanin ja Sepon komppi ei petä. Kaiken tietysti kruunasi Ralen Joe Cocker-tyylinen laulu conga-rumpuineen. Ohjelmistoon kuului The Bandin, Deep Purplen, Chicagon ym. vähän haastavampia biisejä ja omalla keikkabussilla kierreltiin ympäri Suomea. Moinen ”taidemusa” ei oikein uponnut yleisöön, joka mieluummin halusi hytkyä simppelimmän rockin tahtiin. Se oli aika turhauttavaa ja Rale sitten lopulta erosi Bändistä.

Tyyli muuttui rockimpaan suuntaan ja se vaikutti heti myönteisesti keikkatilanteeseen. Juhani alkoi tehdä biisejä, joista levytettiinkin pari singleä: ”Se on vanha knoppi” / ”Pappa Rock & Roll” ja ”Se oli hän” / ”Tulivuori”. (”Se oli hän” oli tosin Juhanin käännös Sparks-yhtyeen kappaleesta ”Wonder Girl”.) Noiden levyjen tiimoilta 1974 esiinnyttiin myös TV:ssä, Timo T. A. Mikkosen M-Showssa.

Alituinen reissaaminen alkoi jo minulle riittämään. En asunut oikein missään, paitsi Harjun talolla tai keikkabussissa. Sitten kohtalo puuttui peliin.

Kävimme jonkun Helsingin keikan yhteydessä moikkaamassa erään roudarimme siskoa, joka oli Hesarista leikannut veljensä tulevaisuutta ajatellen Riihimäen Askartelunohjaajaopiston hakuilmoituksen. Eipä roudaria kiinnostanut, mutta minä jostain syystä laitoin lehtileikkeen nahkatakkini rintataskuun, jonne se sitten unohtuikin.

Vaasassa käydessäni äitini päätti siistiä takkiani ja löysi taskusta sen leikkeen. Hän ajatteli, että sehän voisi olla minulle sopiva opinahjo ja saikin kihlattuni Annelen kanssa suostuteltua minut vastaamaan hakuilmoitukseen. Jonkin ajan kuluttua sain tiedon kutsusta pääsykokeeseen. En tuossakaan vaiheessa kovin vakavasti asiaan suhtautunut, mutta kun Matthewsilla sattui olemaan juuri silloin keikkoja Riihimäen lähistöllä, niin päätin mennä. Pojat odottelivat keikkabussissa sen aikaa, kun minä tein koko päivän pääsykoetehtäviä.

Pääsin opistoon, mutta lupasin ainakin toistaiseksi vielä olla mukana Matthewsissä.

Tamperelaisen managerin Heikki Kauppisen ideana oli sitten perustaa Kummitus-yhtye, joka esiintyisi niin naamioituneena ja meikattuna, ettei kukaan tunnistaisi soittajia. Tämä mystinen ryhmä oli tarkoitus muodostaa Matthewsin soittajista. Silloin tein selväksi bändikavereilleni, että tuohon juttuun minä en todellakaan mukaan lähde.

Tilalleni tuli Jussi Niemi (joka myöhemmin soitti mm. Matti Nykäsen kanssa), mutta joitain studioraitoja kävin vielä Kummituksen ja Kivistön Juhanin omille levyille soittamassa.

Valmistuin Riihimäen opistosta 1975 ja työpaikkoja oli tarjolla miesohjaajille runsaasti. Valitsin Keravan, koska siellä oli mahdollisuus tehdä myös keramiikkaa, johon olin kovasti tykästynyt jo Riihimäellä. Juhannuksena samana vuonna juhlittiin myös Annelen ja minun häitä.

Fantasia pääsi levyttämään 1975 voitettuaan edellisenä vuonna SM-popkisan. Harry Piha kutsui minut seuraamaan levytyssessiota. Siellä tuli Hi-Hatin Tommi Liuhalan kanssa puheeksi demonauhat, joille olin omia biisejäni tallentanut. Hän kiinnostui asiasta ja halusi kuulla materiaaliani.

Olin lähettänyt myös Love Recordsille kopion nauhoistani, mutta sieltä ei kuulunut mitään, kunnes sain vihaisen puhelun. Soittaja (nimeä en muista) kyseli, että mitä hiton peliä minä oikein pelaan, kun olin Hi-Hatillekin nauhan toimittanut. Mistä lie oli tuokin tieto heille kulkeutunut? Enkä siinä vaiheessa ollut edes tehnyt mitään sopimusta Hi-Hatin kanssa. Kummallista!

Tommi Liuhala kiinnostui äänitteistäni ja ”Matin Levyn” teko alkoi. Itse en ollut ajatellut soittavani levyllä niin monia instrumentteja, kuin lopulta soitin, mutta Tommi kaiketi piti noissa demoissa olleista useista päällekkäisäänityksistä. Vai oliko se kenties kustannuskysymys, en tiedä.

Tommi järjesti Upi Sorvalin rumpuihin ja Ilkka Hanskin bassoon. Treenattiin vähän ennen studioon menoa, mutta eihän tuollaisille ammattilaisille tarvinnut mitään asiaa kahta kertaa selittää. Ensin tehtiin rumpu- ja bassoraidat ja sitten alkoi lukuisten muiden raitojen äänitykset. Useita laulustemmoja, sähkökitaraa, akustista kitaraa, pianoa, sähköpianoa, Hammond-urkua, jousisyntetisaattoria, moog- syntetisaattoria, klavinettia, huilua ja vieläpä Kulttuuritalon studion vessan pönttö. Liuhalan Tommikin ”räppäsi” biisissä ”Outo päivä”.

Kappaleeseen ”Laiska mies” olin kirjoittanut bassostemman tuuballe ja pitkän kitarasoolon taustariffit saksofoneille. Niitä en saanut, kuten en myöskään selloja enkä oikeita jousia biisiin ”Tutkimusmatka”. Nuo osuudet piti sitten hoitaa syntikoilla. Upin olisin myös halunnut soittamaan conga- rumpuja muutamaan kohtaan. Oikeat viulut olisin tietysti voinut itsekin hoitaa, mutta se olisi vaatinut vielä lisää studioaikaa, jota oli muutenkin kulunut jo hirveän paljon.

Piti myös hoitaa inttivelvollisuuteni, vaikka ”Matin Levyn” äänitykset olivat vielä kesken. Tein heti loma-anomuksen sovituille studiopäiville, mutta sille patterin kapteeni nauroi sanoen, ettei täältä alokkaat mihinkään lomille lähde. Soitin sitten Liuhalan Tommille ja kerroin tylyt uutiset. Tommi soitti kapteenille, joka tuli pian sanomaan, että Järvinen voikin lähteä anomilleen lomille. En tiedä miten Tommi kapteenin pään käänsi, mutta kaikki muutkin loma-anomukseni sen jälkeen hyväksyttiin.

Samaan aikaan Hyrylän Ilmatorjuntarykmentissä palveli Arto Vilkko. Arton ja muutaman muun varusmiehen kanssa pantiin yhtye kasaan ja soiteltiin usein varuskunnan upseerikerholla. Meno oli aika railakasta. Joskus, kun meidän olisi jo ollut aika palata kasarmille joku herraisoherra määräsi meidät soittamaan ja seuraavalle päivälle VP:tä (tarkoittaa: Vapaata Palveluksesta).

Soitettiin tuolla kokoonpanolla myös ”Sotkussa” konsertti ”Matin Levyn” biiseistä.

Kenraali Kai Halmevaara, joka oli uransa alussa palvellut ilmatorjuntamiehenä, jäi eläkkeelle. Hyrylässä pidettiin hänelle näyttävät läksiäiset. Rykmentin komentaja eversti Ahonen määräsi minut kokoamaan varusmiehistä kuoron esittämään Halmevaaralle mielimarssinsa ”Kauas vieraille maille”. Tietysti tein työtä käskettyä ja sovitin marssin neliääniseksi mieskuoroversioksi. Kuoroon oli tunkua, koska saatoin järjestää treenejä vaikka maastoharjoitusten aikaan.

Esityksemme sujui sotilaallisen ryhdikkäästi, mutta armeijan arvomaailma vähän ihmetytti. Jonkun IT-tykin äärellä vanhoja aseliikkeitä tehneet varusmiehet saivat palkkioksi pidennetyn viikonloppuvapaan, mutta kuorolaiset vain muutaman tunnin pidennyksen iltalomaan. Kummallista.

Näin palvelin isänmaatani, eikä kutsua kertausharjoituksiin koskaan tullut.

”Matin Levyn” ilmestymisen tiimoilta soitettiin joitain keikkoja Tavastialla, Bottalla, Espan lavalla, Soundi-lehden konsertissa, Liisankadun Pop-studiossa ym. Kokoonpano oli noissa sessioissa Upi Sorvali rummut, Harri Merilahti basso, Kari Kuusamo koskettimet ja minä kitara ja laulu.

Mikko Alatalo soitti ja kysyi, josko tulisin Iltatähti-nimiseen TV-ohjelmaan. Tietysti suostuin. Mikko sanoi, että mitään sinistä väriä ei vaatteissani saisi olla, mitä hiukan ihmettelin. Asiahan selvisi TV-2:n Tohlopin studioilla Tampereella. Mikon ideana oli levyllä olevien päällekkäisäänitysten tapaan luoda kuvaa, jossa minut on ”päällekkäiskuvattu”. Temppu tehtiin tuohon aikaan niin, että TV-kamera viritettiin jättämään kaikki sininen väri tyhjäksi. Ensin kuvattiin pohjavideo, jossa soitin esim. pianoa. Sitten toisessa otossa sinistä taustaa vasten soitin esim. kitaraa ja seuraavassa vaikka huilua. Nuo sinistä taustaa vasten kuvatut otokset, joissa tausta oli tyhjä, liitettiin sitten pohjavideon päälle ja kas, ruudussa soittelinkin minä kloonieni kanssa. Sinisten vaatteiden kielto oli siis siksi, ettei kehossani olisi ollut outoja läpinäkyviä reikiä.

Tulipa tuostakin äksyä palautetta, kun minulle soitettiin toisesta TV-yhtiöstä. Olivat jo suunnitelleet kuvausta, jossa olisin soitellut Vesa-Matti Loirin kanssa livenä. Katsoivat asiakseen moittia minua siitä, että olin mennyt jo TV-2:n kanssa veljeilemään ja asia jäi siihen. Jälleen: Kummallista!

Kitaristin paikkaa olisi ollut tarjolla ”Jussi and The Boys”- kokoonpanossa ja Tapani Kansan taustayhtyeessä ym., mutta keikkaelämä ei minua enää pätkääkään kiinnostanut.

Eihän tuo 1976 ilmestynyt levyni mikään myyntimenestys ollut, vaikka kriitikoilta tulikin paljon positiivista palautetta. Toista levyä ei siis koskaan tehty, vaikka uusia biisejä olisi ollut. Kaupunginorkesterit, oopperat ja muut vastaavat toimivat erilaisella rahoituspohjalla, mutta tässä vähän ”viihteellisemmässä” musiikissa toimivat markkinatalouden armottomat lait. Tulos tai ulos.

Minulle oli jo moneen kertaan selvinnyt, ettei soittamallani musalla leipä kovin leveä olisi, jos leipää ollenkaan. Tuumin, että saan musiikista paljon enemmän iloa, kun ei tarvitse laskea nuotteja rahassa. Halusin mieluummin hankkia ”suolarahani” normi päivätöissä, soitella mitä haluan ja elää rauhaisaa perhe-elämää Annelen ja vastasyntyneen tyttäremme Marin kanssa.

Joitain satunnaisia studio- ja muita keikkoja tein silloin tällöin ja olin mukana monissa jamisessioissa usein, kun mukaan pyydettiin. Työpaikassani Keravan työkeskuksessa kuitenkin pidin jatkuvasti yllä musiikkitoimintaa, mutta soittimena oli enimmäkseen piano.

Jonkinlainen paluu klassisen musiikin pariin tuli, kun Keravan kirkon urkuri Pekka Laakkonen houkutteli minut mukaan erääseen Bach-projektiin. Esitettiin ison kuoron ja orkesterin voimin mm. J.S.Bachin passiokantaattia ”Ristin varjossa”, g-molli messua ym. Lauloin noissa sessioissa tenoria ja minulle aukesi aivan uusi tie tuohon upeaan musiikin lajiin. Myöhemmin olin mukana muissakin kuorotouhuissa, oopperassa ja laulukvartetissa nimeltä ”A4”, jonka kanssa tehtiin jonkun verran keikkojakin.

Muuan hauska muisto liittyy tyttäreni Marin musiikkiluokan levytyksiin, joissa olin mukana soittamassa ja muutenkin avustamassa. Lapsille rankan studiopäivän loppupuolella äänitettiin eräs kappale, johon piti vielä lisätä huilustemma. Väsyneen kuoron säveltaso kuitenkin laski biisin myötä ja se oli lopussa jo lähes puoli sävelaskelta alempana, eikä siihen voinut enää huiluraitaa soittaa. Ehdotin, että laitettaan kuoro-osuus soimaan ja huilisti soittamaan. Sitten minä nostin studionauhurin toistonopeutta sitä mukaa, kun kuoron säveltaso laski. Lopulta kuoro ja huilu soivat oikein. Joku absoluuttisen sävelkorvan omaava ehkä ihmetteli lopullista äänitettä kuunnellessaan, miten voi huilun säveltaso noin laskea.

Poikani Teemu syntyi 1984 ja niin kuin Marillekin aikanaan, ehdotin hänellekin viulun soittoa. Mari soitti monta vuotta, mutta Teemun viulistin ura oli todella lyhyt. Hankin hänelle jossain vaiheessa rummut ja pian talomme yläkerrassa rytisi aika rankka musa hänen bändinsä treeneissä. Kävivät usein pyytämässä myös minut mukaan jammailemaan, mikä oli minusta ihan mukavaa.

Häämarssit olen soittanut kolmissa häissä. Kaikki ovat eronneet, joten siihen hommaan minulla taitaa olla vähän huono karma.

Kaikenlaisia musiikkikokemuksia on siis kertynyt, mutta vielä takaisin omaan musaani.

Rocket Records uudelleenjulkaisi ”Matin Levyn” 2007 sekä vinyylinä, että CD:nä. Kuulin asiasta vasta julkaisun jälkeen ja kun soitin levy-yhtiöön siellä oltiin kovasti hämmästyneitä, koska luulivat minun jo kuolleen. No, heille näin selvisi, että tuo tieto oli selvästi liioiteltu ja ennenaikainen. Lähettivät sitten minulle pahoitellen artistikappaleet julkaisuista.

Svart Records teki 2016 tuosta levystäni 40-vuotis juhlapainoksen tupla CD:nä ja tupla LP:nä + bonus single. Noilla levyillä on alkuperäisen ”Matin Levyn” lisäksi demoja toiselle levylleni hahmottelemistani biiseistä. Saivat Svartin pojat aika pitkään suostutella, ennen kuin lainasin nuo vanhat ja virttyneet demonauhat heille. Ajattelin sitten, että mitäpä tässä nyt menetettävää olisi, joten lopulta suostuin.

Svart Records toi kaikkien saataville myös lähes kaikki Liisankadun Pop- ja Jazz-studiokonsertit. Ja yhdessä noista suorana radioiduista Liisankadun keikoista ilmestyi live CD ja vinyyli LP 2017, jossa mukana on ”Matti Järvinen” ja ”Cascade”.

Tänä vuonna 2021 myös Lipposen Levy ja Kasetti julkaisi pienen painoksen levystäni vinyylinä ja mikä ainakin minua suuresti hämmästytti: myös C-kasettina.

Hauskaa myös, että parista ”Matin Levyn” biisistä ovat muut artistit tehneet omia tulkintojaan. Osa on kysynyt lupaa ja muut kai uskoneet huhuun kuolemastani.

Tässä tietooni tulleet:
”Tuulee niin”
-Lost Spectacles, Tuonen tytär, 2000

”Sameassa vedessä”
-Marko Ritola, Löytöretki, 2005
-Luomala & Salminen, Konsta Lives!, 2010
-Jore Marjaranta, Niin kaunis on Helsinki nyt, 2011
-Isäntä Meidän, Toinen tuleminen, 2011
-The Samurai of Brog, Secrets of Disguise, 2013
-Yö, Aikamatka 1981 – 2016, 2014

TV-sarjassa ”Uutishuone” vuodelta 2009 soi taustalla myös tuo ”Sameassa Vedessä”.

Jyväskylän Teatteriyhdistys ”Kulissi” esitti 2011 Anna-Leena Härkösen Häräntappoase-klassikkoon pohjaavan musiikkinäytelmän, johon oli valittu Juice Leskisen ja minun kappaleitani.

Muutama biisini on mukana myös joillain kokoelmalevyillä ja YouTubesta löytyy myös muidenkin bändien tulkintoja kappaleestani ”Sameassa Vedessä”.

Tässäpä näitä musiikkimuisteloita, mutta lopuksi vielä pieni katsaus tähän päivään:

Jäin leskeksi Annelen kuoltua 2014. Nyt vietän eläkepäiviäni vanhassa omakotitalossani Keravalla, jonka kellarissa minulla on puutyö- ja keramiikkaverstas, joten puuhaa riittää.

Keramiikan myyntiä ja muutakin laskutusta varten perustin toiminimen: ”Matin Savi ja Sävel” välttääkseni ikävät yllätykset verottajan kanssa. Toiminta on varsin pientä siksi, ettei se vain alkaisi tuntua liiaksi työltä.

Pianoa ja kitaraa tulee vieläkin soiteltua päivittäin ja entisessä työpaikassani käyn edelleen pitämässä musiikkituokioita, jotka nyt koronan takia ovat tietysti tauolla.

Molemmilla lapsillani on omat perheensä, tyttärelläni Marilla Suomenlinnassa ja pojallani Teemulla ihan kivenheiton päässä tästä talostani. Lapsenlapsiakin on jo kolme.

Heille paistan taas pihani huvimajassa lettuja, jahka kesä tulee ja koronapiina toivottavasti helpottaa.

Keravalla 18.4.2021 Matti Järvinen