Jussi Tamminen

Arkistoartikkeli. Lakeuden kutsu 1/1979.

Jussi Tammiselle jazz on elämäntapa

"Aluksi on nöyryyttävää kohdata parempaa, myöhemmin ottaa oppia muilta. Se on kypsymisen merkki."

Vinttikamari on tulvillaan erilaisia instrumentteja. Avoimesta ikkunasta viistosti lankeava valo hipaisee ensin trumpettia, hypähtää kitaran kaulaa ylöspäin, sivelee ohimennen rumpuja ja jää kimallelemaan vibrafonin pinnalle. Tuulen henkäys hipaisee nuottilehtiä, selailee sivuja. Varjossa istuu tumma hahmo omassa elementissään.

-Ai, sä oot muusikko... Niin, niin, mutta mitä sä teet elääkses? Tätä on minulta tivattu kerta toisensa jälkeen huokaisee varjo kitaraansa näppäillen. Jos aikoo olla muusikko näillä leveysasteilla, täytyy osata kaivaa ojaa, kirjoittaa koneella, kaataa puita ja sorvata metallia. Muuten puute kurkistaa nurkista.

Ylihärmäläinen Jussi Tamminen katselee instrumenttejaan hellästi, ottaa kitaran syliinsä ja alkaa näppäillä sitä.
- Tässä huoneessa on 75 prosenttia liikaa kamaa, aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkien osalle. Pitäisi erikoistua, harjoitella mielettömästi ja kehittyä yhden soittimen kanssa. Olen varoittava esimerkki hajasuuntautumisesta, varsin räikeä sellainen, mutta minkäs teet. Alunperin soitinten haaliminen oli pakon sanelemaa.
Alunperin... Mitenkäs se kaikki saikaan alkunsa?

Mitä, missä, milloin?
Hän syntyi vuonna -48 Ylihärmässä, nuottiavain suussa ja rytmitaju suonissa tykyttäen. Pienenä poikana hän vingutti hartaasti viulua, kehittyi seitsemän peninkulman harppauksin, sukelsi suin päin kultaisen 60-luvun rautalankavillityksen pyörteisiin, diggasi armottomasti Beatleseja ja perusti oman Grash men rautalankapoppoon. Keikkamuusikkona puurtaminen jatkui, siinä sivussa hän opiskeli musiikkia eteenpäin, juurtui jazz-jameihin hämyisissä kellareissa ja kantoi murhetta Etelä-Pohjanmaan muusikoiden olemattomista mahdollisuuksista maailman turuilla. Jussi Tamminen on, Ylihärmän ja koko laajan lakeuden musiikin tukipilareita; säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, rumpali, basisti, trumpetisti.
- Silloin 60-luvun villeinä vuosina jammailtiin, tehtiin huikeita suunnitelmia ja parannettiin maailmaa Ippe Kätkän kanssa. Ippe painui etelään näkemään nälkää ja minä jäin tänne näkemään nälkää. Ippe janosi menestyksen makua, hän taisteli itselleen paikan auringossa, kertoilee Jussi.
- Se oli elämäni risteyskohta, päätin pohjalaisen peräänantamattomuudella jäädä lakeudelle, osoittaa kaikille musiikin maailman eläjille, että ei tarvitse lähteä etelään voidakseen luoda uraansa. Etelä ei suinkaan ole mikään muusikoiden mekka, päinvastoin.
- Ongelmat ovat täällä kiperät, ja tilanne ehkä huolestuttava, vaan ei toivoton. Nykyään asia on onneksi tiedostettu. Lahjakkaita ja elämänmyönteisiä bändejä pulpahtelee pinnalle siellä täällä silloin tällöin. Asenteiden, syvään juurtuneiden vain on muututtava, musiikkia on arvostettava, ymmärrettävä, muusikkojen ammattitaidon on kohottava ja kiinnostuksen saatava tuulta purjeisiinsa, virittävä.

Paljon aitaa
- Pop-musiikin ja taidemusiikin harrastajien välillä on pyörryttävä kuilu. Taidemusiikkia pidetään hienona musiikkina, vaikeana ja todellisena taiteena. Kevyt musiikki kantaa halpahintaisuuden leimaa. Juopaa on aivan aiheettomasti puolin ja toisin. Kaikki musiikki on hyvää, samanarvoista, kunhan se vain on taidolla tehtyä, painottaa Jussi.
- Itse asiassa koko nimitys "kevyt musiikki" olisi syytä heittää roskakoppaan. Musiikki on alunperin samaa puuta, yhtä vankkaa runkoa. Tietyssä pisteessä lähtevät oksat haarautumaan omille teilleen: taidemusiikki, jazz, pop, sinfoniamusiikki, progressiivinen musiikki, tanssimusiikki, hengellinen musiikki... Kevyen musiikin oksaa ei ole olemassa, nimitys on sinänsä harhaanjohtava. Musiikkihan on matematiikkaa tiettyyn pisteeseen saakka. On peruskaava jota sovelletaan, nuotit joiden mukaan soitetaan, skaalat, juoksutukset ja harjoitukset, miettii Jussi. Vasta osaamisen - peruskaavojen hallinnan myötä voi ruveta inspiroimaan, heittää kahleet nurkkaan tai ruveta säveltämään omaa.

Jussi opettaa
Jussi puhuu omasta kokemuksestaan, sillä muitten töittensä lisäksi hän ohjaa nuorten, nuottien viidakossa harhailevien juniorien ponnisteluja Lapuan ja Ylihärmän musiikkiopiston opettajana. Jussi myös opiskelee jatkuvasti trumpettia ja lyömäsoittimia samaisessa opistossa.
- Muusikko-minä on saatava kovaksi, korostaa hän.
- Minua pidetään outona lintuna, loikkarina. Keikkamuusikko, joka opiskelee ja opettaa musiikkia, soittaa toistakymmentä eri instrumenttia, soutaa ja huopaa, ei spesialisoidu. Ei kuulu mihinkään kuppikuntaan mutta kuuluu kuitenkin saumattomasti kaikenkarvaisiin musiikillisiin kissanristiäisiin, kantaa jatsin leimaa otsassaan, vaan tekee kuitenkin kaupallista musiikkia levy-yhtiöille. Vastakohtien summa, joka herättää sen perinteisen kysymyksen, mistä onkaan kysymys. Ja sehän on tarkoitukseni, hymähtää Jussi pilke silmäkulmassaan.
- On pakko loikkia, klassisesta ja jatsista on imettävä vaikutteita, homma on loppujen lopuksi pitkälle samalla aaltopituudella, aprikoi Jussi. Sibelius-Akatemian käyneet nostetaan norsunluujalustalle, heitä arvostetaan. Mutta esimerkiksi Pekka Pohjola on loikannut vakavasta musiikista vapaampaan, hän tekee työtä vieläkin samalla tasolla - omalla sarallaan. Pohjolan musiikki on pop-sinfoniaa.

Sielussa soi
- Kyllähän minä sävellän, jatkuvasti kertyy pöytälaatikkoon kaikennäköistä materiaalia. Säveltäminen vaatii aikaa ja aika on rahaa, tahtoo sanoa on tehtävä kappaleita mittatilaustyönä. Sävellän, sanoitan ja sovitan kaikenlaista, humppalevyjä, taustamusiikkia ja muuta vastaavaa, kertoo hän. Linnanmäen Peacokissa pyörii parhaillaan Jussin käsistä lähtöisin oleva kabareetyyppinen AI Danten tausta.
- On vain sopeuduttava ja tehtävä myös kaupallista musiikkia pennosien eteen, vaikka se ei aina niin herkkua olisikaan. Syksyn Säveleen on tulossa kappale kiireestä kantapäähän Jussin kynästä lähtöisin.
- Ehkä myöhemmin on oikea fiilis ja aika luoda jotakin suurempaa ja mittavampaa, laajakantoisempia ja voimakkaampia sävellyksiä. Aikansa kaikella. Nyt sillisalaatilla.
- Olen kai liian kunnianhimoinen ja itseriittoinen, kun haluan tehdä hommat kaikki-tai-ei-mitään -periaatteella. Minnepä sitä pohjalaisesta luonnostaan pääsee. Stressaavaa se kieltämättä on, myöntää Jussi.
- Säveltäessä sitä leijuu jonkinnäköisessä usvassa, täytyy olla tyyni ja seesteinen fiilis. Homma ei oikein luonnistu, jos mieltä painaa lankeava vekseli tai omapäinen soitto-oppilas. Ei se aina niin helppoa ole, mutta niin antoisaa.

Hänen sanotaan olevan niitä jazzihmisiä, niitä hampuusimusiikin ystäviä.
- Jatsin harrastaminen on toivotonta näillä nurkilla. Salaa melkein jammaillaan mitä jammaillaan, omissa porukoissa, suljetuissa yhteisöissä. Jazz-ihmisillä on sellainen hiukan boheemiin vivahtava katsantokanta - tai oikeastaan jazz on elämäntapa. Se on musiikin puun yksi oksa, käsittelytapa vain on omalaatuinen.
- Monet sanovat olevansa jatsin harrastajia, tuli-tässä-taas-käytyä- tsekkaamassa-Pori-jazz -tyyliin. Se on vaan niin pinnallista, muotijuttu tavallaan. Jatzin ideologia on itse asiassa paljon enemmän kuin pelkkä festivaalihumu.

Pronominiteoria
- Ihmiseksi kasvaminen etenee sykäyksittäin. Murkun pyörteissä käydään läpi voimakas minä-vaihe, jolloin "minä itte" on koko maailman keskipiste. Sitten alkaa tietoisuuteen hiljalleen hivuttautua käsite nimeltä sinä. Maailmankuvan laajentuessa muodostuvat ja selvenevät vielä hän, me, te ja he... teorioi Jussi.
- Musiikissa on noustava tyvestä puuhun, ensin se kuiva - mutta välttämätön - teoriavaihe harjoitteluineen, sitten vasta inspirointia, yhteistyötä ja esiintymisiä. Bändityöskentelyssä on arvokasta me-perspektiivi, itsekorostuksen unohtaminen ja yhteispeli, neuvoo Jussi nuoria innokkaita muusikonalkuja.

Ylihärmän Big Bändin nimissä on muutaman vuoden takainen Vaasan läänin mestaruus. Muutamia levytyksiä on tehty eri kokoonpanoilla ja musiikin harrastus on yleisesti elpynyt Jussin vaikutusalueella.

Kotiinpäin
- Etelä-Pohjanmaasta on luotava kovatasoinen paikka, että musiikista kiinnostuneen ei enää tarvitse lähteä etelään hortoilemaan. Täällä on täydet mahdollisuudet, Hesasta kyllä noudetaan hyvät biisit, jos aihetta on. Perästä kuuluu... Täytyy vaan kehittää itseään ja musiikkiaan. Se vaatii hillittömästi työtä ja vielä vaan työtä.

Meillä on korkeatasoinen studio tällä hetkellä. Siellä on mahdollista tehdä todella laadukkaita äänityksiä. Se ei kuitenkaan yksin riitä, tarvitaan myös tasokkaita, päteviä ja ammattitaitoisia muusikoita. Ja mistäs nappaat, kun kerma painelee Hesaan - aivan suotta. Etelä-Pohjanmaasta on saatava todella kova nimi musiikin maailmassa, siihen on kaikki edellytykset, painottaa Jussi.
- Toki kehitys on kulkenut eteenpäin, vuosikymmen takaperin popmusiikki oli vielä outo lintu näillä nurkilla. Nykyään katukuvassa liikkuu tuhka tiheään nuoria jonkinmoinen soitinkotelo kainalossa. Heillä on huomattavasti suotuisammat lähtökohdat, joista pakertaa eteenpäin, toteaa Jussi. On perustettu musiikkiopistoja eri puolille, järjestetään musiikkileirejä ja erilaisia bändikilpailuja.

Musiikin parissa on siis mielettömästi työtä, joka vain odottaa tekijää, mutta siitä ei tilipussi täyty, pikemminkin päinvastoin. Jonkun on kuitenkin jäätävä tänne, oltava esimerkki oman päänahkansa uhalla.

Haastattelu: Eeva Kiviniemi, Lakeuden kutsu 1/1979.


Kuvassa yksi vaihe Tamminen kokoonpanosta: Jorma Ojanperä basso (Alahärmä), Tuppu Orrenmaa kitara (Kauhava), Sonja Lumme laulu (Kristiinankaupunki), Jussi Tamminen rummut (Ylihärmä). Myöhemmin kokoonpanosta muodostui kokoonpanovaihdoksien myötä Popula



Pari vuotta oheisen haastattelun jälkeen Jussi Tamminen tuotti "Pop-Jazz koulu Pohjanmaalle" kokoelmakasetin, jolla esiintyivät alueen pop/rock-bändeistä The Road, Telex, Plektra, Storm, Delight ja Toyz. "Tämän äänitteen myynnistä kertyvä tuotto käytetään "Pop-Jazz koulu Pohjanmaalle" hankkeeseen. Kokoelmalle osallistuneen Plektra yhtyeen kitaristi Jukka Viitasaari muistelee: "Plektra oli ainoa yhtye, joka tilitti kasetin myymisestä kertyneet markat hankkeen vetäjälle Jussi Tammiselle: ”Muut ryyppäs ne!”