Bestsellers Orchestra

"Eläväinen kokoonpano myös jäsenistön vaihtuvuuden suhteen".
Kuvateksteissä pari variaatiota.

Suikki Jääskä muistelee:
Kun tuli välirikko Super Suikkis kokoonpanon kanssa niin 1974 perustin Bestsellers Orchestran, jonka nimi keksittiin keikalle mennessä. Tamperelainen Jouko Karppanen alkoi meitä myymään ja keikkaa oli silloin ihan entiseen tahtiin ympäri Suomen.

Olin mennyt naimisiin Raijan kanssa loppuvuodesta 1973. Raijasta tuli laulusolisti, velipoika Mikko rupesi soittamaan kiippareita ja Koskimäen Ylli tuli kitaristiksi, Ahosen Raimo tuli bassoon ja sitten meitä puhaltajia oli kolme Koiviston Esko soitti pasuunaa, tenoristit vähän vaihtui, mutta pitkään oli Ylistarosta Laitisen Matti. Selvirannan Veikko soitti BSO:ssa 1970-luvun loppupuolella jonkin aikaa, eikä ole näissä kuvissa. BSO:n riveissä oli 1977-78 vaihteessa mukana Rale Koivisto Tampereelta. Hän tuurasi Rayan äitiyslomaa. Raya ja Rale olivat olleet Tampereen Pop-teatterissa (esim. Hair, jossa Ralella miespääosa). Minä tutustuin Raleen Säkylässä armeijassa, jossa soitimme samassa orkassa.

1974 BSO teki singlen. Raijalla oli vielä Scandia musiikille soppari. Sitten oli Muusikkojen lakko ja Vexi Salmi soitti mulle, että voisinko tehdä sovitukset ja se lähetti biisit. Toinen oli David Bowien Mies joka myi maailman ja toinen oli Lee Dallonion ohjelmistosta napattu Suostunko kun rock'n'roll soi, joihin Vexi oli tehnyt tekstit. Sitten sovittiin studio ja joskus keväällä sinne mentiin. Kulttiksen kellarissa oli ne studiot ja Vexi Salmi tuotti sitä. Mun mielestä se teki jotain paperihommia koko päivän ja sit kun äänitykset oli ohi niin se kysy onko se hyvä nyt. Meidän mielestä se oli hyvä sit. Lauluosuuksia ei tehty siellä vaan koomista kyllä samassa talossa missä mulla on nyt oma studio. Fazerin studiot olivat silloin Pitäjänmäellä vain kerrosta ylempänä.

Tuosta äänityksestä on jäänyt sellainen mieleen, että kun äänityksistä oli mennyt joku viikko niin Vexi Salmi soitti ja kysyi että tiedätkö missä se nauha on? Kerroin ettei ole hajuakaan, ei se mulla ainakaan ole. Siinä oli käynyt sellainen juttu, että se äänittäjä oli kuollut äänitystä seuraavana yönä ja loppuviimeksi ne nauhat löytyi sen äänittäjän kotoa hattyhyllyltä. Nauhan löydyttyä saatiin valmiiksi se homma. Kun katsoo tilastoja niin kyllähän se single oli aika korkealla silloin myyntilistalla.

Kun 70-luvun lopulla alkoi punkki tulla vahvasti niin tein keikkaohjelmistoon muutaman punk-biisin ja osoitettiin, että ollaan ajan hermolla.

Sitten mulla alkoi studiohommat. Joskus 1977 perustettiin Botniasound ja siellä sitten tietenkin tehtiin omia nauhoituksia. Näihin aikoihin lopetettiin keikoilla käyminen ja soitettiin vain joitain konsertteja. 1984 tehtiin omakustannesingle Changes In The Wind / Do You Know.

Viimeinen Pohjanmaalla kasaamani kokoonpano oli sitten Raya, Suikki & Family


Suikki, Raya, Raimo Kekola, Janni Peppi Seraidaris, Pekka Hirvonen, Mikko Jääskä, Esko Koivisto, Raimo Ahonen, Timo Kiviluoma, Antti Alanko


Juha Latva-Pietilä, Aliisa Pöntinen, Suikki, Raya, Pentti Keskimäki, Teija Isohella, Pertti Pitkäkoski, Lauri Kukko, Yrjö Koskimäki, Juha Saarinen, Kari Tuomaala, Matti Ågren, Ari Yli-Peltomaa, Timo Laitila, Matti Järvinen, Mikko Jääskä, Juha Haapamäki, Tapio Valli

Kuvat: Suikki Jääskän arkisto