Kalle Kiwes Blues Band

KKBB mk 1 1967-70
Pekka Tammilehto (kitara), Antti Tammilehto (rummut), Jorma Pohjola (basso)

KKBB mk 2 1970-73
Pekka Tammilehto (kitara), Antti Tammilehto (basso), Rauno Leinonen (rummut)

KKBB "comeback", Provinssirock 1980
Pekka Tammilehto (kitara), Antti Tammilehto (basso), Aikka Hakala (rummut), Jukka Hakoköngäs (koskettimet). Vierailijana oli Jussi Raittinen.

Näiden kokoonpanojen jälkeen silloin tällöin epäsäännöllisesti vuosien saatossa oli erilaisia KKBB kokoonpanoja, joissa miehistössä soittivat mm. Seppo Tammilehto, Aikka Hakala, Jukka Hakoköngäs, Silu Seppälä, Affe Forsman, Arto Pajukallio, Tapio Niemelä ym.

Antti Tammilehto muistelee:
Aloitin rumpujen soitolla 1967 paikkeilla. Velipoika Pekka (a.k.a. Topi Sorsakoski) soitti kitaraa. Joskus 1970 (Ähtärin ainut-) basisti halusi lopettaa keikallakäynnit, joten aloin soittaa bassoa. Rumpuihin tuli uusi mies, Rauno Leinonen

Vaikutteina ja esikuvina oli aluksi tietysti Beatles/Rolling Stones ja kaikki hienot 60-luvun pop-kappaleet, kunnes brittiblues-invaasio iski. John Mayall’s Bluesbrakers; Eric Clapton/ Peter Green/Mick Taylor ja monet muut englantilaiset blues-pohjalta ponnistavat bändit saivat meidät veljekset innostumaan myös amerikkalaista mustasta musasta.

Faija, Ylli Tammilehto oli muuttanut kotoa pois jo 60-luvun alussa ja toimi Tangoyhtyeensä kanssa Pohjanmaalla. Me pojat tietysti ajattelimme, että tuo soittohommahan näyttää/tuntuu erityisen hienolta hommalta. Äiti tietysti varotteli, että ”noihin keikkahommiin ei kyllä kannata lähtee”. No, se oli sitten sillä selvä…

Paikallisia esikuvia ei niinkään ollut, mutta kannustajia löytyi kaveripiiristä. Serkkupoika Mehtä-Jannen levyaarteita poljettiin polkupyörällä (tai Pekan mopolla, jos oli bensaa), kuuntelemaan aina kun oli aikaa. Toinen serkku, Seppo Tammilehto, soitti silloin 60-luvun lopulla, Alwari Tuohitorvessa. Toinen paikallinen bändi tuolta ajalta oli The Peasants.

Mitään erityistä soitinopetusta ei ollut. Kävin varmaankin kaksi kertaa koulun musiikinopettajan pianotunnilla, mutta se jäi nopeasti. Jos oli pedagogilla puutteita, niin oli myös oppilaan motivaatio-osastolla.

Pekka sai faijalta mustan, puoliakustinen NOSO-sähkökitaran joululahjaksi. Sit se sai vaihdettua sen punaiseen Kent-merkkiseen ’oikeaan’ lankkusähkökitaraan Aluksi sain onneksi lainattua serkun, Väinö Collinin rumpusettiä. Sitten keikkakalenteri alkoi jossain kohtaa näyttää paremmalta, käytiin Seinäjoen Soitinkaupasta hakemassa ihan uusi rumpusetti. Monster-laulukamat hankittiin suoraan tehtaalta, Forssasta(?) Asiakasluotto Oy:n pitkällä paperilla.

Aluksi treenattiin Pohjolan Jorman kellarissa. Kun Rauno tuli rumpuihin, saatiin kämpäksi vanha mummonmökki Raunon naapurista. Ohjelmisto oli pääosin lainakamaa, mutta broidi teki muutaman oman rallin.

"Lavashown ja esiintymisasujen" osalta harkintaa edusti nimenomaan se, että EI ollut mitään harkittua esiintymisasua yms.

Suurinosa KKBB keikoista oli Pohjanmaalla, Vaasa- ja Ilkka-lehtien ilmestymisalueilla. Lehdestä katsottiin, missä kukakin oli keikalla. Sit ongittiin järkkärin nimi jotenkin selville ja soitettiin ’saako tulla?’. Usein se onnistuikin ja aluksi päästiin soittamaan ns. Oikean tanssibändin tauoilla. Talvella oli enemmän koulukeikkoja ja kesemmällä lavoja. Ähtärinpojille Seinäjoki oli jotenkin ikäänkuin ’maailman-napa’. Kierrettiin Pohjanmaan lavat ja Nuorisoseurat. Aluksi edes ei uskaltanut lähteä kauemmas.

Pääosin myytiin keikat itse. Jossain vaiheessa oltiin Viihdekolmion elikkä Makelän Jaskan listoilla, mutta ei sieltä paljon keikkoja siunaantunut.

Kauhavalla voitettiin, joskus 1970(?), rock-yhtyeiden jonkinlainen Pohjanmaan-mestaruus kilpailu. Vuosipari sen jälkeen Helsingissä oltiin kolmansia Rock-SM -skabassa.

Äänitteitä ei siihen aikaan tehty. Vuosia myöhemmin, Provinssi Rock’issa vuonna 1980 äänitettiin muutama kappale livekokoelma-albumille. Kokoonpano oli tuolloin Tammilehto, Tammilehto, Aikka Hakala ja Jukka Hakoköngäs. Vierailijana oli Jussi Raittinen.

Parasta hommaa oli tietenkin keikoillakäynti. Koulun kesälomien aikaan luokkakaverit lähti johonkin tylsään kesätyöhön Osuuspankkiin tai Ostolan Höyrysahalle. Me polkastiin keikoille jonnekinpäin Suomea, useimmiten Pohjanmaalle, ja me saatiin rahaa siitä, mitä me muutenkin oltais tehty. Ja ei kai teini-ikäiselle kollille tuota parempaa hommaa oikeastaan ole olemassakaan.

Semmoinen hauska tapahtuma muistu mieleen kun jostain tuntemattomasta syystä Viihdekolmio, Mäkelän Jaska tai Tuurin Markku, oli myynyt meille sunnuntai-keikan Toholammelle paikalliselle mutterilavalle. Saavutaan pelipaikoille hyvissä ajoin ja järkkäri katselee meidän roudaustouhuja ihmetellen pitkätukkia. Käyn kysymässä, mikä bändi täällä on toisena ns. tanssimusabändinä. Kävi ilmi, että ollaan illan ainoa bändi. Kertoi myös, että soitto alkaa sitten tasan klo 20:00 kahdella valssilla. Yritettiin siinä sitten kasilta aloitella jollakin hitaalla blues-numerolla. Paikallinen painiseuran edustaja tuli ilmoittamaan klassisen ”jos nyt ei tuu tangoo tulee turpaan”. Takahuoneesta onneksi löytyi levysoitin ja yksi single; Reijo Taipale – Satumaa, toisella puolella Eino Grön – Sä kuulu päivään jokaiseen. Pekka kytki nopeasti soittimen jollakin tulitikkuviritelmällä meidän laulukamoihin ja niin saatiin jengi tanssimaan. Soitettiin sitten sitä yhtä ainoaa levyä koko ilta – lavalle ei uskallettu mennä. En muista ollaanko kiitetty Emppua ja Reiskaa – pelastivat meidät turpaansaannilta! Illan päätteksi kamat äkkiä autoon ja menoks. Painiseuran miehet oli odottamassa tienvarressa molemminpuolin ja kusivat kaaressa (=golden shower) meidän auton päälle. Rahoja ei uskallettu hakea.