Kai Lavila muistelee:

Musiikin voiman olin kokenut jo 80-luvun alkupuolella, kun ostin ensimmäisen oman levyni, Motörheadin Iron Fistin Seinäjoen Anttilasta. Kolmasluokkalaisella pojalla oli kerrankin valta kutosluokkalaisiin, jotka olivat kiusaamisen sijaan jonossa kasettiensa kanssa. Levyn kuuntelemisen jälkeen oli selvää, että tätä minäkin haluan tehdä.

Sain kauan toivotun kitaran jouluna 1986, 12-vuotiaana. Perustin bändin saman tien. Myös kaverit hankkivat soittimia tämän jälkeen nopeaan tahtiin. Soittamaan opeteltiin itse.

Vaikutteina ja esikuvanani toimi polvenkorkuisesta lähtien myös isäni laaja 60-70-rock-painotteinen levyhylly sekä myöhemmin myös rock-radion ja metalliliiton äärellä oltiin sormi rec-painikkeella säännöllisesti.

Innostusta lisäsi se kun Alavuden Rock-yhdistys perustettiin 1988 ja luotsina toimi Timo Isomäki. Puhumattakaan kun Veltto Virtanen paikallisena läänintaiteilijana järjesti mm. ensimmäisen keikkamme 7.8.1988 Aulavalla.

Treenasimme jatkuvasti, käytännössä asuimme kaikki vapaa-ajan tunnit kouluaikojen ulkopuolelta treenikämpällä vuosien ajan. Treenikämppä oli alkuaikoina kotini pihapiirissä olevassa riihessä. Vuonna 1997 siirryttiin Tuurin NS:lle.

Instrumentteja ja muuta romua hankittiin alavutelaisesta Karin Pertin ALT-musiikista ja myöhemmin myös paikalliselta vahvalta soitinrakentajalta Ala-Kuhan Jussilta. Lisäksi myöhemmin Seinäjoen Top Sound ja Markun Musiikki, sekä 80/90-tienoilla oli myös Tampereella esim. Tammilehdon Sepolla kauppa, jossa käytiin.

Eka bändi, jossa olin mukana kitaristina oli 1987 perustettu Epidemia. Yhtyeeltä jäi perinnöksi muutama demo, pari kokoelma-cd:tä, kulttimaine ja ripakopallinen kaoottisia keikkoja. Vuonna 1993 Epidemia voitti yllätykseksemme valtakunnallisen nuorison taidetapahtuman rock-sarjan Vantaalla. Bändi hajosi vuonna 1997.

Epidemian ohella soitin tuohon aikaan myös useissa muissa bändeissä, joista alkuaikojen maineikkain oli Klaani (1989-1990), joka oli Suomen ensimmäisiä, ellei ensimmäinen suomeksilaulava grindcorebändi. Lyhytikäiseltä kokoonpanolta ilmestyi pari kasettijulkaisua. Keikkoja tehtiin paikallistasolla muutama ja kerran käytiin Hyvinkäällä asti.

Vuosina 1992-93 olin mukana myös alavutelaisessa Spiritus Mortiksessa.

Kesällä 1995 Jussi Ahokas kysyi minua uuteen perustettavaan bändiinsä nimeltä Kuollut Etana. Jussi oli jokseenkin tuttu jo aiemmin, koska hän oli tuurannut Epidemian kitaristia (Tommi) ainakin yhdellä keikalla. Tästä yhtyeestä muodostuikin menestyksekäs. Bändi keikkaili ympäri Suomea melko aktiivisesti, voitettiin mm. rock-lyriikan Suomen mestaruus 1999 ja EP:t sekä vuonna 2004 julkaistu Sitä on pimeä -albumi saivat hyviä arvosteluja.

Etanan aikoina vuosina 2000-2004 järjestimme myös loppua kohti melko isoksi paisunutta ilmaisfestivaalia, Hukkarockia, Tuurissa. Toimin tapahtuman ideoijana ja promoottorina. Kengännauhabudjetilla ja kaveripohjalta järjestetyillä festivaaleilla oli soittamassa monia myöhemmin maineeseen nousseita nimiä, kuten Mokoma, Disco Ensemble, Machine Men, Ruotomieli, Ville Leinonen, Sara, Nicole jne. Tapahtumassa oli esiintymässä paljon myös paikallisia bändejä.

Kuolleen Etanan hajoamisen jälkeen vuonna 2005 olin valmis lopettamaan koko soittourani. Vuoden tätä kestikin, kunnes seuraavana kesänä sain puhelinsoiton yllättävältä taholta. Idols-tähti Jani Wickholm soitti ja kysyi bändiinsä basistiksi. Punk-miehenä en tietenkään luvannut, mutta parin viikon maanittelun jälkeen (Jani halusi nimenomaan paikallisen bändin, joka olisi ryhmä, kaveriporukka ja "oikea bändi") lupasin tulla mukaan treenaamaan, että pystyisivät saamaan keikkakokoonpanon vireeseen. Sille tielle jäin ja teimme keikkoja hurjaa tahtia monta vuotta.

Jani Wickholmin luotsaamassa Weljekset Keskitysleiri -kokoonpanossa vaikutin vakiojäsenenä 2006-2009, myöhemmin ajoittain.

Tässä kokoonpanossa olivat mukana Jani Wickholm (laulu, kitara), Petri Anttila (kitara), Kai Lavila (basso), Matti Ã…gren (koskettimet), Veli-Matti Yli-Mäyry (rummut)

Wickholmin bändi oli enemmän ammattimaista touhua ja keikkoja olikin sen verran, että jossain vaiheessa ei enää edes kiinnostanut katsoa mihin oltiin sillä viikolla menossa, hyppäsi vain bussiin. Sekin oli kuitenkin sen verran intensiivistä ja muutenkin tiivistä, että hyvät ystävyydet jäivät siitäkin perinnöksi ja yhteyttä ollaan pidetty kaikki nämä vuodet vielä hajoamisen jälkeenkin.

Tässä bändissä pääsi nukkumaan hotellihuoneiden pehmeisiin sänkyihin aiempien bändien keittiön pöytien alla nukkumisen sijaan. Bändin aikana edelliseltä levyltä nousi Janin säveltämä ja Pauli Hanhiniemen sanoittama kappale "KUU" vuoden 2007 kaikkein eniten soitetuimmaksi suomalaiseksi kappaleeksi, 3572 kertaa vuoden aikana.

Edellämainittujen lisäksi on tullut oltua mukana todella monessa muussakin kokoonpanossa sekä äänitteellä, joista en edes muista kaikkia. Nykyään soittelen lähinnä enää Klaus Lavilan kanssa Harjuntalo-orkesterissa keikkoja sahalla ja keskityn pienimuotoiseen tapahtumien järjestämiseen ja maalaustaiteiluun, vaikka jotain netissä julkaistuja sooloprojekteja minulla kyllä on edelleen.

Vuonna 2016 sitten tuli vielä mielenkiintoinen puhelu Jalasjärven nerolta Joose Tammelinilta, joka kysyi minua mukaan tulevaan Sampo-oopperaansa esittämään Kuolemaa ja sahansoittajaa. Ajattelin, että näin lähes laulutaidottomana en tuota kysymystä tule enää koskaan kuulemaan, joten vastasin myöntävästi. Tämä urakka kestikin sitten treeneineen ja esityksineen toista vuotta. Mukana oli 130-henkinen esittäjäkaarti sinfoniaorkestereineen ja vaikka mitä. Viimeinen lähes nelituntinen esitys tapahtui loppuunmyydyssä Helsingin Musiikkitalossa ja ooppera valittiin vuoden oopperaksi. Siihen oli hyvä lopettaa Alavuden Aulavalta kolmen minuutin punk-keikalta 30 vuotta aiemmin alkanut matka.