Kumipuku? HYH?

Erkki Ylimäki (kosketinsoittimet, laulu), Jussi Harju (basso), Olli Palomäki (kitara), Pertti Hakala (rummut), Mikko Moisio (trumpetti), Veli-Pekka Tuomola (saksofoni), Ari Nevala (kitara)

Pertti Hakala muistelee:
Kun (Pro) Telex alkoi hiipua jatkoi Ylimäki, Hakala ja Harju musisointia nimellä Kumipuku? HYH! Yhtye laajeni ex-ÖH -kitaristi Olli Palomäellä sekä kahdella puhaltajalla: Mikko Moisio (trumpetti) ja Veli-Pekka Tuomola (saksofoni) - Tuomola oli aikaisemmin soittanut Asetona-yhtyeessä, josta tuli myöhemmin Keidas.

Kumipuku -nimellä yhtye osallistui Suosikin rockbändikatselmuksen osakilpailuun Jalasjärven kuplahallilla. Puvut päällä esiintyneen bändin esitys oli antaumuksellinen, mutta hedelmätön: menestystä ei herunut.

Kumipuku harjoitteli Sydänmaan Nuorisoseuralla, samassa paikassa josta olivat ponnistaneet Rett Saapas, Bingoksi Lämmin ja Heartbeat. Viimeksi mainitun yhtyeen laulaja/kitaristi Ari Nevala liittyi jossain vaiheessa Kumipukuun, ja puhaltajat jäivät pois. Ylimäki/Harju/Palomäki/Nevala/Hakala - kokoonpanolla käytiin keikalla Aulavalla, tällä kertaa paviljongin puolella. Myös yksi kesäinen ulkoilmakeikka soitettiin Alavuden ja Peräseinäjoen välimaastossa Kalajärvellä, jossa muina bändeinä oli Turta Leevi ja vastikään perustettu Noitalinna Huraa. Tapahtumasta raportoitiin paikallislehti Viiskunnassa oikein kuvan kanssa - ikävä kyllä kuvassa eräs bändin jäsen soitti TUPAKKA SUUSSA, mikä aiheutti ylimääräistä huolta.

1985 yhtye oli jo historiaa bändin jäsenten hajaannuttua opiskelemaan eri puolelle Suomea.