Rehupiikles

Jyrki Keskinen muistelee Rehupiikles tarinaa

Made In Jalasjärvi.
Rehupiikles-sanoituksen alkuidea tuli siitä kun Joose Tammelin Jyväskylän OKL vuosina teki vastavedon Esa Pakarisen Savon murteella tehtyyn Rokki on poikaa (Cradle Of Love) rokkiin. Joose teki Beatlesta etelä-pohjanmaan murteella eli A Hard Days Night - Koventunpuoloonen ehtoo ja Can't Buy Me Love – Mua flikat ei saa ( juksatuksi rahoolla ).

Joose Tammelin oli musiikinopettajani lukiossa 1986. Ja kun mietimme ohjelmaa abien potkiaisiin, ilmoitti Joose, että siellä esiintyy Rehupiikles. Nuo kaksi em. kappaletta soitettiin. Minä, Jyrki Keskinen (kitara, laulu), Jukka Koski (rummut), Mika Katajisto (basso) ja Ilkka Hyttinen (kitara). Joose itse ei soittanut, vaan näytti miten sormet laitetaan kitaran kaulalle ja miten pukeudutaan jne… Tämä oli tällä kokoonpanolla ainut keikka.

Vuonna 1991-1994 lopullinen Rehupiikles muotoutui niin, että Joose kasasi Jalasjärveltä kaikki tutut, joilla oli joku soitin. Hän sanoitti, sovitti ja teki kaiken mm. keksi taiteilijanimet. Rehupiikles esiintyi nuorisotalo Vilholan pihassa kerran kesässä. Tuolloin ns. alkuperäinen Rehupiikles muodostui: Tauno Piirto-Rajala (Wennu Alatalo, laulu), Tapani Mettoomäki (Joose Tammelin, kitara, laulu), Keijo Harjusluopa (Jyrki Keskinen, kitara), Mauri Sirveli (Harri Ylinen, saksofoni), Kaapo Sirveli (Jukka Ylinen, trumpetti), Reino Välikohtaanen (Petri Välimäki, basso), Eino Kyrköösjärvi (Lasse Hirvi, kosketinsoittimet), Juho Lennoli (Ilkka Pystykoski, rummut), Raimo (Pekka Männistö, trumpetti) ja Kalevi Hautapakka (Jukka Ojaniemi, perkussiot).

1994-1995 Rehupiikles teki ensimmäisen äänitteen eli Noiruttu Pohjanmaa CD:n omakustanteena. Paikallisradioiden vahvan soiton myötä myös levy-yhtiöt kiinnostuivat bändistä. Teimme jakelusopimuksen AXR:n Ilkka Vainion kanssa. Noiruttu Pohjanmaa myi kultalevyksi asti eli 22000 kpl.

1995-2000 Rehupiikles keikkaili ympäri maata ja vientiä oli. Teimme levyt Kyröjoki tuluvii (1996) ja Päässilimääset (1999).

Vuosina 2000-2003 kokoonpano vaihtui niin, että alkuperäisitä bändiin jäi Tammelin, Keskinen, Välimäki ja Ylisen veljekset. Lasse Hirvi soitti vielä koskettimet levylle Jatsin kutsu (2003). Tuolloin myös vakiintui valtaosin nykyinenkin vuoden 2021 Rehupiikles.

Rehupiikles on ollut koko ajan eli noin 30 vuotta aktiivisesti toiminnassa ja on edelleen sitä. 2008 ilmestyi levy Atomipommilla kuuhun ja 2019 Ilimastonmuutos. Rehupiikles keikkailee aktiivisesti ja aina isolla 9 hengen bändillä. Ajan ja digitaalisuuden myötä julkaisut ovat muuttaneet muotoaan. Videoita ja kirjallisuutta on tehty ja tehdään ja julkaistaan edelleen. Keväällä 2021 Rehupiikles julkaisi 5 uutta videota ja sitämyötä myös uusia kappaleita YouTubessa sekä Spotifyssä. Keikkoja kesällä 2021 oli 16 kpl ja meno jatkuu. Syksyllä 2021 julkaistaan Spotifyssä kappaleita ja kirjallisena tuotantona ilmestyy Sikakylän Joulu 2.

Kertoi Jyrki Keskinen / Rehupiikles 10.9.2021


1996


1996


Nykyynen