Can Can Heads

Alkuperäinen kokoonpano:
Harri Joensuu (basso), Raine Liimakka (kitara), Janne Mäki-Turja (rummut)

Nykyinen kokoonpano:
Janne Mäki-Turja (rummut), Raine Liimakka (kitara), Tomi Nuotio (basso), Janne Martinkauppi (saksofonit, koskettimet)

Janne Mäki-Turja muistelee:
Can Can Heads ei ole kovin tunnettu bändi kotiseudullaan. Moni saattaa olla yllättynyt, että bändi on ollut kasassa melkein 30 vuotta, julkaissut parikymmentä levyä ja sen fanikuntaan kuuluu esim. John Peelin (RIP) ja Litku Klemetin kaltaisia vaikuttajia. Bändi on urallaan soittanut tasan yhden keikan kotikaupungissaan Kauhajoella, ja silloinkin bändi luultiin huumehörhöiksi, mikä on mahdollisimman kaukana totuudesta.

Can Can Heads syntyi puolivahingossa. Olin aiemmin soittanut yhtyeissä kuten Valse Triste, Porossa Polvin ja Dust Sailors. Olin tutustunut Liimakan Raineen joskus 1990 Nummirockissa, ja vaikka se oli thrash metal-miehiä, niin avarakatseisena tyyppinä sitä kiinnosti muukin musa. Joensuun Harri (Haba) taas tuli tutuksi jo aiemmin Sekasorto-pienlehden tekijänä ja legendaarisen Trash Can -lafkan päällikkönä. Mun ja Harrin musamaut oli sopivasti vinksallaan, joten me sitten syydettiin Rainelle levyjä lainaan ja sehän innostui. Nomeansnota, Radiopuhelimia, Sonic Youthia, Birthday Partya, Captain Beefheartia, Big Blackia, John Zornia, Boredomsia, freejazzia, kaikenlaista marginaalisempaa möykkää. Jossain vaiheessa (1992/93) me kolme päädyimme treenikämpälle jammailemaan ”jotain epämääräistä meteliä”. Muutaman biisintapaisen kasattuamme päätimme äänittää 4-raiturilla jotain talteen ja lopulta teimme splitti-7”:n Publick Lostin kanssa, joka oli Rainen toinen bändi. Nimeksi valikoitui Can Can Heads (Harrin väännös Kankaanpäästä missä Raine oli niihin aikoihin taidekoulussa) eli tuttavallisemmin Kännärit. Uskottelimme levyn pressitiedotteessa olevamme kandalaisten vaihto-oppilaiden kasaama bändi ja laitoimme levyyn bändikuvaksi jostain vanhasta Anttilan kuvastosta repäistyn alushousumainokset sällit. Kumman hyvin meni huijaus läpi.

Bändiin liittyi myöhemmin vokalistiksi/seremoniamestariksi Mikko Lehtonen, Kauhajoelta kotoisin hänkin. Mikon villi ja epätavallinen lavapresenssi on hämmentänyt sekä viihdyttänyt keikkavieraita hyvinkin taajaan. Mikko astui sivuun bändistä pari vuotta sitten. 90-luvun lopulla mukaan tuli pääkaupunkiseudulta saksofonistiksi ja kiipparistiksi Janne Martinkauppi (meriittilistalla esim. Hetero Skeleton, Mohel ja Verdura Records) sekä basistiksi Harrin tilalle Weepikes-yhtyeestä tuttu Tomi Nuotio, joka tulee maineikkaasta muusikkosuvusta: Tompan isoisä Auvo Nuotio oli mm. Kipparikvartetissa ja myös isänsä Vesa Nuotion meriitit musiikin ja television alalla ovat mittavat. Rainen luokkakakaveri, hieman erilaisesta musiikista tunnettu Antti Kleemola on myös ollut mukana monilla 90-luvun keikoilla trumpetistina ja kosketinsoittajana. Nykyään nelimiehinen Can Can Heads toimii akselilla Kauhajoki-Seinäjoki-Espoo-Helsinki. Bändi itserakennettu (Raine lähinnä) treenikämppä sijaitsee Kauhajoella.

Alusta lähtien kävi selväksi, että ihan kolmen soinnun rokkia emme halunneet soittaa, vaikka sitäkin kuuntelimme. Annoimme itsellemme vapauden tehdä mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa, mutta missään vaiheessa emme ole tavoitelleet sillisalaattimaisuutta. Meillä on monimutkaisia biisejä ja meillä on hyvin yksinkertaisia ja riisuttuja biisejä, ja paljon siitä väliltä. Lyhyimmät biisimme ovat reilusti alle minuutin ja pisin taitaa olla 14-minuuttinen. Toinen meille olennainen seikka on aina ollut myös mahdollisimman helppo äänitystekniikka, eli käytimme alkuaikoina lähinnä neliraituria. Pelkästään tämä on omiaan karkoittamaan suuren osan kuuntelijoista. Levyltä bändiä kuunnelleelle yhtyeen lavasaundin massiivisuus voi tulla yllätyksenä. Musiikkiamme on kuvailtu monenlaisilla termeillä: esimerkiksi punkjazz, skronk, rytmipunk... Itse keksimme nyt jo hieman koomiselta tuntuvan Pohjanmaa no wave -termin, ihan vain siksi että koemme läheisiksi sellaiset alkuperäisen no wave -skenen bändit kuten Contortions, DNA tai Red Transistor. Olemme myös itse kuvailleet musiikkiamme sanoin ”Ramones meets Albert Ayler”, jolla korostetaan punkin ja (free) jazzin vaikutusta musiikkiimme. Äkkiväärä on sana, jota yritämme itse välttää musiikkia kuvaillessamme.

Koska soitamme melko marginaalista musiikkia, päädyimme jo alkuvaiheessa tietenkin oululaisen Bad Vugum -levy-yhtiön talliin ja he julkaisivat meiltä kaksi seiskatuumaista EP:tä. Olimme kuitenkin lafkan kautta aikain huonoiten myynyt bändi, joten olemme sen jälkeen julkaisseet levyjämme muiden vieläkin marginaalisempien lafkojen kautta. Musiikkiamme on julkaistu myös Australiassa ja Skotlannissa. Diskografiamme käsittää parikymmentä äänitettä.

Can Can Headsin keikkatahti on aina ollut verkkainen. Keikkoja on soitettu lähinnä Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Turussa, mutta esimerkiksi Nilsiäänkin olemme joskus päätyneet. Festivaaleista esimerkiksi H2Ö, Höstfest, Puntala ja Jättömaa ovat tulleet tutuiksi.

Etelä-Pohjanmaa ei varsinaisesti ole marginaalisten musiikki-ilmiöiden kehto, mutta kyllä täältä on omaperäisiäkin bändejä tullut, esimerkiksi Noitalinna Huraa!, Manic Toys, Hiljaa, Dorian Gray, Geisha, Cosmobile, Kuolleet Intiaanit sekä varsinkin itselleni tärkeät Syyskuu sekä Sur-rur, jota pidämme kaveribändinämme. Parastahan täällä on ollut bändien välillä vallitseva toverihenki ja kannustus.

CCH video/keikkalinkkejä:



CCH @ Oranssi 1999


CCH & Pantti Dassum. Tiilelän treenikämpällä

CCH @ Laterna