Timo Vaaranmaa muistelee:

Muistan hyvinkin mistä musahommani alkoi. Olin rippikoululeirillä Honkiniemessä toista viikkoja ja sen aikana opettelin The House Of The Rising Sunin soinnut akustisella kitaralla. Siitähän se tarttui kuin liima. Olin 14v. Ei siinä kohtaa oikein ollut mitään esikuvia tai vaikutteita - tuli vain ankara palo, että tämä on hyvää hommaa ja tätä on pakko ruveta oikein vääntämään. Ei se toki mitään vääntämistä ollut, mutta aluksi sormet oli kipiät ja hellänä kun ouroksesta opetteli.

Sitten sain rippilahjaksi Landolan ja sillä sitten ensiksi kotosalla soittelin. Tuon Landolan aikaan sain Kauppiksen alakerrassa hetken soitinopetusta, mutta se oli klassiselle kitaralle ja aika äkkiä mä sen lopetin. Itse sitten Ilpo Saastamoisen Kitarakirjasta nappailin sointuja. Ei se ollut helpoimmasta päästä, aika vaikeasoutuinen se kirja oli.

Pian tietenkin rupesi tekemään mieli sähköistä vempelettä. Siihen Landolaan teippasin jonkun kelamankan mikrofonin, iskin piuhaan banaanipistokkeet ja piuhan kiinni höyryradioon. Se oli loistavaa puuhaa. Sitten aika äkkiä, ehkä jo saman vuodella puolella, kävin aivan itse ostamassa oikean sähkökitaran Musiikki Järvenpäältä, joka oli silloin Ilkan talossa. Siellä sellainen punainen komistus roikkui, Hagström kitara, joka on mulla edelleen. Pitkään pitkään aikaan en muilla soittanutkaan ennenkuin tein itse kitaroita ja Hagström pääsi eläkkeelle.

Sittenhän niitä vaikutteita ja esikuvia tuli kun ruvettiin oikein rock'n'rollia kuuntelemaan Jimmy Pagesta ja Eric Claptonista ylähä ja alahapäin. Olihan näitä vaikka kuinka paljon. Siitä sitten pikkuhiljaa. Muistan kun sain ensimmäisen äänensärkijän, sellaisen fuzz-wah-pedaalin, niin se oli aivan amerikkaa kun alkoi tulla Black Sabbathia aivan ittellänsä. Paikallisista rokkibändeistä kuulin ekana Ristulukkia, Lehtisen Akin trioa. Niillä oli treenikämpä Keponkadun alkupäässä ja voi jösses mitä rokkia sieltä kuului. Lisäksi ne näytti oikeilta rokkareilta, oli pitkät tukat ja hienot laitteet. Se omalla laillansa sysäs etiäpäin.

Sitten oppikouluaikaan oli pari innokasta kaveria. Kaverini osti basson. Jalasjärveltä haettiin jonkun omatekemä vahvistin joka näytti vähän Marshallin nupilta ja siihen kytkettiin iso Stafixin kaappi. Mulla ittellä oli jokin oikea kitaravahvistin ennenkuin vaihdoin sen sitten Peaveyn hopealaatikkoon, johon sai kannen hienosti lukittua päälle. Se oli kevyt ja helppo kuljettaa. Jossain kohtaa siihenkin piti kytkeä höyryradio etuvahvistimeksi ja oli helevetin hyvät soundit niin kauan kuin putket jaksoi. Muistan kun oli Rock-tulva rock-katselmus Uimahalli-vapaa-ajantalolla niin YLEn puolelta Holle Holopaisen piti tulla oikein keikan jälkeen ihmettelemään mikä ihmevimpain mulla siellä lavalla oli. Höyryradiota piti pitää sivuseinällään pystyssä kun muuten olisi putket paukkuneet ja rätisseet. Jossain kohtaa mua hirviästi kiinnosti soittolaitteiston mulinexipuoli, olin hyvinkin kutsalla millaisia vimpailia ja kitaraefektejä oli, mutta tänäpäivänä Cry Baby on ainoa mitä käytän.

Alkuaikoina Mäkirannan autotallissa paljon soiteltiin. Mäkirannan Mauri, minä ja Vettenrannan Jari bassossa. Sitten me saatiin iesuksen hyvä treenikämppä Puskantieltä talosta jossa Mäkirannat asuivat silloin. Sinne kellariin raivattiin soittokämppä, "Studio 16", kun talon osoite oli Puskantie 16. Mäkirannan Maurilla oli silloin vimpan päälle hienot Gretsch-rummut, mutta siitä ei oikein tullut mitään kun se soitti jotain viis sekuntia ja alkoi sitten hyvä ettei kiillottaa niitä rumpuja. Ei päästy puusta pitkälle, mutta sitten tuli Maurin pikkuveli Markku yksiin treeneihin ja kun Maurin silmä vältti niin Make meni rumpujen taakse ja alkoi paukuttaa niitä oikein olan takaa ja Mauria varmaan otti oikein kiveksistä kipiää. Sitten me soitettiin Johnny B. Goode. Voi ristus kun mulla oli karvat pystys. Ensimmäistä kertaa aasta ööhön koko biisi eikä rumpali lopettanut kesken. Voi taivas kun se kuulosti hyvältä ja komialta. Siitä nyrjähdys. Sen jäläkehen olen Maken kanssa sitten alkanut soitelemaan kun silloin vasta siihen tutustuin. Sitten Viitasaaren Jari tuli toiseksi kitaristiksi ja laulajaksi. Tämä Session alkoi olla oikea bändi. Soitettiin Juice Leskistä ja tämäntyylistä. Ei ollut omia kappaleita. Kapakkakeikoille piti opetella vähän valssia, tango, humppaa ja sambaa ja tämä oli todella hyvä koulu.

Olin ainut jolla oli ajokortti. Keikalle lähtiessä hain Pulkkisen autovuokraamosta Kleinbussin ja sitten jokaisen jätkän erikseen kotoa, sitten haettiin treenikämpältä kamat ja ajettiin jonnekin Vimpelin Kantakrouviin. Soitettiin koko ehtoo, sieltä takaisin, roudattiin kamat treenikämpälle ja sitten ajoin jokaisen kotiin. Keikoista jäi jotain kymppi soittajalle käteen. Tätä tehtiin silkasta soittamisen ilosta, oli aina mukava lähtiä johonkin.

Taisi olla joskus 1980 kun Jonah Vex bändissä oli Kankaanpään Juha bassossa, Kuoppalan Jukka soitti koskettimia, Välikankaan Ismo soitti rumpuja, minä kitaraa ja Ahosen Seppo lauloi ja soitti vähän toista kitaraa. Meillä oli treenikämppä vanhalla nuopparilla Puskantiellä. Pirun ahkerasti me siellä treenattiin. Entisaikaan puhuttiin leipätreeneistä eli otettiin evähät mukahan ja koko saakelin päivä siellä soitettiin. Kahvia välillä naamaan ja taas jatkettiin.

Kun jokaisesta treenikämpästä kuului samoja biisejä, Claptonia ja ZZ Toppia niin ainakin mua rupes kyllästyttämään, että ei nyt aina näitä samoja, ruvetaan tekemään omia kun ei se niin vaikiaa voi olla. Melekeen siitä paikasta kun sanoin jäbbisille, että kokeilahan omia niin mentiin Kankaanpään Juhan kotia ja lyötiin joka jätkälle kynä kätehen ja paperia etehen. Meillä kitaristeilla oli joitain riffejä olemassa mihin ruvettiin sitten sanoja rustaamaan. Ja niin vaan sieltä rupes omia biisejä tulemaan ja meidän mielestä ne kuulosti ihan ok.

Ei me niitä omia biisejä oltu kovin montaa tehty, olisko ollut joku kymmenkunta, kun jo osallistuttiin alueradion Rock-tulva kilpailuun ja voitettiin se. Otettiin osaa myös Rock-SM-kilpailuun 1982. Loistavalla menestyksellä Jonah Vex oli siellä kakkosena. Silloin oli jo koskettimissa Harri "Vainu" Vainiola, jolla oli helevetin hieno syntsa. Rock-SM kisan hopeasija saavutuksella kierrettiin sitten seuraava kesä, aika monella festivaalilla käytiin ympäri Suomen. Tehtiin Ovilehmä/Syypää single ja Kemun Krooppi-kasetille tehtiin käännösbiisi Young Man Blues, josta tein ihan suoran käännöksen.

Ei meillä keikkabussia taikka PA-laitteita ollut, saati jotain harjoiteltua showta taikka esiintymisasuja. Oli vain biisilista ja lavakamat. Kun mentiin jonnekin festivaalikeikalla niin ei mulla ollut varmaan edes omaa vahvistinta mukana. Se olikin sitten vaikiaa saada sitä oikiaa soundia pihalle vieraista vehkeistä.

Sitten Kuosmasen Sakari jollain kumman konstilla tuli Jonah Vexiin. Yksissä treeneissä olin missä Sakke oli mukana. Sitten mua rupes vituttamaan kun niitä samoja biisejä mitä me oltiin veivattu jo ties kuinka kauan alettiin munklaamaan toiseen suuntaan ja mä en tykännyt siitä yhtään. Olisin halunnut että oltais tehty uutta ja menty etiäpäin mutta kissanpissi. Mä jäin siitä sitten pois.

Kävin maailmanympärysreissulla 1983-84 välis. Saaren Timppa, hyvä ystäväni tuli mua eurooppaan vastaan ja kun muutama viikko sieltä reissattiin niin jollakin junamatkalla sitten välähti "pannaan bändi pystyyn". Ei siitä kauaa mennyt kun kotia päästiin niin Tanjalotta Räikkä tuli laulamaan, Hyytisen Jamppa soitti rumpuja, minä kitaraa ja Saaren Timppa bassoa. Nikkolan Erkki teki biisit. Munakan mittausasemassa oli vähän tälläistä teatraalista meininkiä pukeutumisesta lähtien. Biisit olivat osa kokonaisuutta, aivan kuin jokin teemallinen LP-levy, joka kertoi jonkun tarinan. Bändi toimi oikein hienosti ja oltiin Rockin-SM kisoissa 1984. Levytyksiä ei tehty, mutta Vuorisen Risto teki YLElle jonkin nauhoituksen. Jostain syystä yhtyeen toiminta sitten hiipui.

Olin Lapualla töissä pienellä koululla opettajana kun Veltto tuli tänne Vaasan lääniin silloin läänintarzaniksi eli läänintaiteilijaksi. Virtanen asui siinä samassa talossa missä meillä oli "Studio 16" treenikämppä. Siellä sitten Velttoon heti törmäsin ja sitä näki paljon Epon Pubissa. Siellä sitten ruvettiin musajuttuja zoomaamaan ja meillä heti aikalailla synkkas.

Se oli yksi talvi kun oli hiihtoloma ja Veltto tuli mun luo Lapualle kyläilemään viikoksi. Välillä käytiin Simpsiöllä laskettelemassa, että saatiin flow aikaan ja illat sitten tehtiin tulevia Sammas biisejä, juotiin olutta ja saunottiin. Eiköhän sillä ollut tämä nimenomainen Sampo-Passio rock-ooppera jo silloin mielessä kun se silloin esitti mulle Sammas biisin, nimikappaleen, jossa oli tekstiä niinku miljoona kilometriä. Ajattelin, että voi jösses, miten noita kohtia yhdistellään kun sen miehen puhe menee niinku viittä asiaa yhtäaikaa eikä aina tiedä mistä puhutaan. Koko levyhän kertoo jonkun nuoren miehen tarinan. Ilman muuta se on Velton heiniä se koko homma, mutta osallistuin teoksen työstämisen ja sovittamiseen aika pirun paljon, erinäiset riffit siellä on meikäläisen tekemiä.

Varmaan vauhtia Sammakseen tuli siitä kun Veltto sopi kaupunginteatterin kanssa esityksen, tuli mukaan tanssijat ja esitykseen yhdistettiin musiikki. Kun se proggis oli vedetty niin sitten päästiin studioon oikein Helsinkiin asti ja siellä tehtiin Sampo-Passio tuplalevy. Tosin ensin tehtiin täällä Seinäjoella Suikin studiolla mielestäni helevetin hyvät pohjat. Alunperin oli tarkoitus mennä Helsinkiin näiden Suikilla tehtyjen pohjien kanssa ja lisätä niihin laulua ja soittoa, mutta ne oli siellä sitä mieltä että kaikki pitää tehdä uusiksi. Se oli justiin tätä studioiden digiaikaan siirtymisen aikaa. Tuli hirviä homma. Saakeli viikkotolkulla, ei nyt putkeen, mutta viikonloppuisin oltiin tekemässä siellä äänityksiä. Olihan se äärimmäisen mielenkiintoista. Homma siis meni digitaaliseksi ja mun mielestä ne soundit jäi köykääsiksi ja ohkaasiksi. Tuottajana siellä oli Kari Kalen ja Kätkän Ippe, Ristilän Timppa ja Veltto. Meiltä muilta ei tietenkään kysytty mitään. Kun tehtiin esimerkiksi jotain kitarajutskia niin mun nuppi-kaappiyhdistelmään laitettiin väliin jokin Korgin digitaalinen räkkimallin efektilaite. Kun mä sitten jotain kitarajuttuja vedin kuten aina ja kattoon tarkkaamoon, että olikohan se siinä niin ovi rähähti auki ja sieltä kaksi miestä mun laitteiden kimppuun ja rupiaa säätämään mun vimpaamia vittu saatana. Ei kysytty mitä mä olisin niinku siihen halunnut, mutta olin nöösipoika ja piti olla vain hiljaa, että kiitos kiitos pojat... Se oli painostavaa kun tuotajatkaan ei osanneet sanoa tajuttavasti mitä halusivat. Se oli raivostuttavaa, meni kallista studioaikaa ja tupakkia. Levy tehtiin kuin Iisakin kirkkoa ja vielä kahteen kertaan. Se ilmestyi lopulta 1990.

Sammas onkin ollut oikeastaan viimein bändi jossa olen soitellut. Jotain pientä on ollut sen jälkeen, mutta ei musta ollut sitten taas soittamaan joitain cover-biisejä kun oli helvetin pitkään soittanut omia juttuja.


"Kävin aivan itse ostamassa oikean sähkökitaran Musiikki Järvenpäältä. Siellä sellainen punainen komistus roikkui, Hagström kitara, joka on mulla edelleen."


Session


Jonah Vex


Munakan mittausasema


Sammas