Veli Vaivila muistelee:

Soittaminen alkoi 1956 alttonokkahuilulla ja ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Pohjan koulun joulujuhlissa ensimmäisellä luokalla 1958. Kappalena oli Enkeli taivaan lausui näin.

Vanhin veljeni oli ensimmäinen esikuvani ja hän opetti minulle saksofonin soittoa vuodesta 1959 alkaen. Tuolloin vaikutteina olivat isoveljeni levyt. Ensimmäinen kappale minkä muistan oli Little Richardin Long Tall Sally. Paikallisista orkestereista muistuu mieleen Star boys, Yahoos, Hannu Hietikon yhtye, Jorma Salon yhtyeet ja Heikki "Piikkari" Rajaniemi saksofonin kanssa.

Pykälämäen Eikka, Vainion Antti ja yksi Sibeliusakatemian huilunsoiton opettaja Helsingissä, jonka nimeä en enää muista, olivat alussa soitinopettajiani. Soittopelit hankittiin pääosin Musiikki Järvenpäältä ja jotain Seinäjoen Soitinkaupasta. Harjoitustiloja oli lukuisia alkaen Kauppaopiston kellarista päätyen Puskantien Nuorisotalolle.

Yhtyesoiton aloitin Suikkis kokoonpanossa joskus 1968-69. Tärkein kokoonpano oli viimeisin eli Hallanvaara, joka toimi 1974-77. Kokoonpanolla oli paljon omia kappaleita ja säveltäjänä toimi Harri Hyvönen.

Oltiin ainakin D-tuotannon leivissä ja Tuurin Markku taisi jossain vaiheessa myydä meitä. Keikkojen saanti oli yllättävän helppoa ja niitä riitti. Kuljetuskalusto oli enimmäkseen vanhoja linja-autoja. Taidettiin aloittaa VW kleinbussilla. Kaukon Heiskalta myös vuokrattiin linja-autoa usein. Jalavan Martti oli kuskeista ihan ylivoimainen.

Keikoilla käytiin pääosin tanssipaikoilla ympäri Suomea, varsinkin Lapissa oli paljon kysyntää ja oli joitain konserttejakin. Toimittiin paljon myös taustayhtyeenä ja solisteina olivat mm. Tapani Kansa, Dave Kohvakka, Frederik, Iris Keinänen, Raija Koukkari, Anita Hirvonen ja Ilkka Hemming. Kerran Frederik halusi minut Intercontinentaliin soittamanaan Kung fu faightin huilusoolon Seinäjoelta asti. Siellä käytiin junalla. Oltiin myös esiintymässä Lapuan Ns:lla, kun Kalle Kiwes Blues Band heitti ensimmäisen keikkansa -70 luvun alussa.

Yksi esiintymishistoriani kohokohdista oli esiintyminen Saarijärvirock tapahtumassa, jossa oli pääesiintyjänä Zeslaw Niemen. Kuusrockissa käytiin myös. Pohjanmaalla soitettiin varmaan kaikissa mahdollisissa paikoissa ja loppuvuodet kierrettiin ravintoloita. Alavuden nuorisoseuralla oltiin neljä lauantaina peräkanaan eri nimellä. Järjestäjä alkoi jo hieman hermostua.

Osallistuttiin myös sen ajan yhtyekilpailuihin. Jyväskylän taidetapahtumassa -69 tai -70 pidettiin epävirallinen pop yhtyeiden Suomen mestaruus kilpailu ja siellä Suikkis bändille tuli voitto. Toinen voittokerta oli 1972 pop-yhtyeiden Suomen mestaruus kisoissa Kulttuuritalolla. Siellä Tabula Rasa jäi toiseksi, mikä oli tosi kova paikka Silvennoiselle.

Ei meillä mitään erityistä lavashowta ollut kunhan soitettiin. Suikkiksen aikaan tosin oli ainakin esiintymisasut. Minulle esiintymisvaatteet teki sen aikaisen tyttöystävän äiti. Parhaat sattumukset tuli Nätsin aikana, kun hän oli mukana. Hän kokeili jatkuvasti kuinka pitkälle hänen pokka riittää. Kempeleellä tuli lavalle ainoastaan sukka munissa esiintymään.

Ensimmäinen studiokeikkani oli Liisankadun legendaarisessa studiossa Helsingissä, missä Julius Heikkilä opasti meitä. Yhtyeenä oli Suikkis. Tästä ei taida olla äänitettä enää tallella kenelläkään. Sen jälkeen tehtiin Hallanvaara yhtyeellä alueradion studiossa nauha, jonka äänitti Terho Kemppi.

Pahin takaisku oli Suikkiksen hajoaminen. Oli sovittu keikka Saksassa, levytyssopimus ja paljon muuta. Kaikki kaatui tähän.

Myös Hallanvaaralla olisi ollut loistava tulevaisuus, jos olisi jatkettu. Sen oikeastaan pilasi avainhenkilön alkoholiongelmat. Muuten oltiin erikoinen yhtye eli ei koskaan, eikä kukaan esiintynyt humalassa.


Hallanvaara äänittämässä kantanauhaa Yleisradion Liisankadun studiolla 1974.



Halanvaaran treenit Nuopparilla


(1971-1973) Rock-SM -72 voittaja kokoonpano. Takana vas. Jorma Heikkilä (laulu, perkussio), Juhani Kaukosalo (rummut), Jukka Hirvonen (tenorisaxofoni), Paavo Sillanpää (basso), Esa Nätsi Rosvall (perkussio), Jarmo Kettunen (trumpetti), Harri Hyvönen (koskettimet), Esko Suikki Jääskä (trumpetti), Mikko Jääskä (kitara), Veli-Matti Vaivila (alttosaxofoni, huilu), Martti Jalava (baritonisaxofoni), Janni Peppi Seraidaris (perkussio).


Super Suikkis (1973-1975) Ylhäällä takana vas. Juhani Kaukosalo (rummut), Harri Hyvönen (koskettimet), seuraava rivi: Jorma Heikkilä (laulu, kitara, perkussio), Kaarlo Uusitalo (kitara). Seuraava rivi Jorma Järvikangas (basso), Jarmo Kettunen (trumpetti), alarivi Veli-Matti Vaivila (alttosaxofoni, huilu), Martti Jalava (saxofonit).

Kuvat: Kari Källin ja Veli Vaivilan arkistoista