Pro Telex

Erkki Ylimäki (kosketinsoittimet, laulu), Jussi Harju (basso), Jukka Kuhalampi (kitara), Pertti Hakala (rummut), Juhani Nisula (kitara, laulu)

Pertti Hakala muistelee:
Alavutelainen Pro Telex -yhtye perustettiin loppuvuodesta 1980. ÖH-yhtyeessä soittaneet Erkki Ylimäki ja Jussi Harju lyöttäytyivät yksiin Steady Statessa soittaneiden Jukka Kuhalammen ja Pertti Hakalan kanssa. Ensiesiintyminen oli koulun "Ilsuissa", ja ensimmäinen viiden biisin demonauha äänitettiin 20.3. 1981 Alavuden Musiikki ja Askartelun demostudiossa. Rockradion "kellarinauhoissa" Heimo "Holle" Holopainen soitti demolta kappaleen "Muotihämy".

Kesällä kokoonpanoa täydennettiin ex- Steady State -kitaristi Juhani Nisulalla, joka otti vastuuta myös laulupuolella.Uusi kokoonpano Kävi ikuistamassa neljän biisin demon 28.8.1981. Keikkoja oli kesällä Alavuden Aulavalla - sananmukaisesti vettenpäällä sijaitsevalla ponttoonilavalla, jossa bändi lämmitteli Juice Leskinen Slamia ja Popedaa.

Vuonna 1982 yhtye äänitti lyhennetyllä Telex -nimellä kaksi kappaletta ("Aamuyö" ja "Someone like You") kokoelmakasetille "Pop-Jazzkoulu Pohjanmaalle". Tämän jälkeen (Pro) Telex alkoi hiipua, mutta Ylimäki, Hakala ja Harju jatkoivat musisointia nimellä Kumipuku? HYH!