Taito Hyppysissä

Esa Tammela (basso), Hannu Sepponen, Reijo Kärhä (kitara), (rummut) Ari Kärhä (laulu)

Hannu Sepponen muistelee:
Noin vuonna 1981 Turta Leevi muutti vaivihkaa nimekseen Taito Hyppysissä. Ja kyllä, nimessä on ihan tahallista ironiaa. Sama kaveriporukka tässäkin. Laulut olivat pääosin omia ja soitto nopsaa. Jälkeenpäin kuunnellen liiankin! Dead Kennedys taisi olla silloin yksi innoittaja ja coveroinninkin kohde.

Jostain syystä tämäkään nimi ei auvoa suonut vaan jo samana vuonna nimeksi vaihtui Maria Schneider (Sex). Täysin emme vieläkään ymmärrä miksi, mutta epäilen jonkinlaisen myöhästyneen puberteetin olevan osasyynä nimenvaihtoon!

Samat soittajat muuten, paitsi Antti. Loppuaikana rummuissa oli hetken aikaa Jukka Suksi (Flaming Sideburns). Tässä vaiheessa yhtyesoitto alkoi olla jo kohtuullisen toimivaa, mutta opiskelut, tyttöystävät ja asuinpaikkamuutokset hiivuttivat orkesterin.

Reijon kanssa jatkettiin satunnaista soittelua Talolla ja siirtyi sinne takaisin Anttikin tyttöystävänsä Sari Peltoniemen (Geisha-yhtyeen seitsemäs jäsen) kanssa. Antti ja Sari olivat Kauhavalla perustanut duon, joka musisoi Curen ja Slitsin hengessä. Soittelimme aluksi Talolla eri aikoina, mutta törmättyäni Young Marble Giantsin musiikkiin kotisteroissa aloin tuntemaan vetoa toisenlaiseen musiikin tekemiseen. Samassa suunnassa kulkivat mielestäni Antti ja Sari, joten he päättivät hyväksyä jäsenanomukseni, ja liityin bändiin.

Triomuotoinen Noitalinna Huraa syntyi 1983.