Raise Raiski muistelee:

Oma vakavampi musiikkiharrastus alkoi varmaaankin vuoden 1985 paikkeilla. Kuuntelin jonkun verran pop- / rockmusiikkia aikaisemminkin, mutta varsinainen innostuksen alkaminen sijoittuu 80-luvun puolivälin paikkeille. Meiltä löytyi kotoa jonkun verran levyjä , mutta ei juurikaan rockiksi laskettavaa kamaa. Radiosta jotain tuli kuunneltua, mutta kuten tiedämme, sielläkään ei juurikaan noihin aikoihin rockia tullut. Eppuja, Pelleä, Popedaa jne. radiosta joskus tuli ja koin niitten esittämän musiikin ”jännänä” ja mielenkiintoisena. Jotain rock-levyjä meiltäkin toki löytyi. Kun vanhempani ostivat Yön Varietee-levyn, niin sitä tuli kuunneltua kovasti. Tavallaan sitä voi pitää yhtenä tärkeimmistä levyistä musiikkimakuni muokkautumisessa. Hyvin pian mukaan tulivat (kuten varmaan suurelle osalle mun ikäisistä pojista) kuitenkin sen ajan heavy-bändit, etunenässä Kiss. Ja sitten aloinkin jo itse hankkimaan levyjä, joita sitten tietenkin vaihdeltiin kavereiden kanssa ja ääniteltiin toisten levyjä kasetille, kun eihän silloin(kaan) varhaisnuorilla ollut rahaa juurikaan käytössä. Heavystä musiikkimakuni laajeni pikkuhiljaa muihinkin genreihin.

Innostuttuani musiikista, piti sitä itsekin hankkia kitara ja opetella soittamaan. Ekan oikean kitaran hankkiminen sijoittuu myös jonnekin 80-luvun puoliväliin. Olin jonkun verran ”rämpytellyt Landolalla”, mutta en todellakaan ollut kitaran soittoa harjoitellut. Ekan oikean sähkökitaran nimeä en muista. Joku stratocaster-tyylinen halpiskitara taisi olla. Kavereillani oli siihen aikaan bändiviritelmä. Kun kuulivat, että olin saanut sähkökitaran, niin pyysivät mua heti bändiinsä. Eli, kun sain ekan kitaran, niin sitä seuraavasta päivästä lähtien olen soittanut jossain bändissä. Soittotaitoa meillä kellään ei tietenkään ollut. Samoihin aikoihin (muistaakseni) KEMU järjesti soitto-opetusta, jonne jokainen meidän bändistä meni oppiin. Itseäni opetti Saaren Arska. Ja hyvin opettikin. Vielä kun jaksoi itsekseen kovasti treenata kotona, niin yhdessä talvessa kehityin ihan valtavasti kitaran soittajana.

Jossain vaiheessa tuli ajankohtaiseksi hankkia paremmat soittokamat. Seinäjoella oli muistaakseni kaksi soitinkauppaa. Musiikki Fazer (vai mikä se nyt oli nimeltään) ja Musiikki Järvenpää. Niissä tuli usein vierailtua ihailemassa soittolaitteita ja haaveilemassa, josko joku päivä olisi varaa tuollaisiin. Erityisesti Musiikki Järvenpään alakerran laitteet olivat jotain aivan mahtavia. Löytyi ”coolimpia” soittimia kuin Fazerilta. Kummastakin tuli jossain vaiheessa varmaankin jotain soittokamoja hommattua. 90-luvulla tuli sitten Markun musiikki piristämään soitinmarkkinoita. Markun musiikki mainosti itseänsä muistaakseni taiteilijaystävällisenä soitinliikkeenä. Ja sitä se olikin. Sieltä tuli joskus käytyä vuokraamassa tarvittavia kamoja vaikka keikoille. Vuokra saattoi hyvinkin olla tupakka-aski PA-kaappien lainasta. En muista koska Top Sound tuli. Sieltäkin on tullut kuitenkin jotain soittokamoja hommattua.

Mutta takaisin kultaiselle 80-luvulle ja ehkä 90-luvun alkuun. Sen ajan nuorelle rockarinalulle Seinäjoella oli vallan mainiot mahdollisuuden käydä katsomassa alaikäisenä keikkoja. Nuopparilla oli muistaakseni useinkin jotain keikkoja. Ei kai siellä isot nimet soittaneet, mutta paikallisia ja maakunnan bändejä, joita mielellään kävi katsomassa. KEMU teki kyllä hyvää työtä silloin. Ja olihan silloin Botnia Beat, jota tuli ahkerasti luettua. Radiostakin tuli Rocktulva (vai mikä se nimi olikaan). Sitä tuli ahkerasti kuunneltua. Oli hienoa, kun radiossa soitettiin paikallisten bändien demoja, vaikka vielä silloin en ollut studiossa vierailleessa bändissä soittanutkaan. Eikä pidä unohtaa Törskyä, Latosaarta, Mietaata jne, vaikkakin ne olivat enempikin bailupaikkoja, niin kyllä niissä tuli joskus käytyä ihan vaan bändiä katsomassa. Anekdoottina mainittakoon, että näin Barzan Törnävänsaarella joskus aikoinaan. Yksi syy innostukseeni aloittaa kitaransoitto oli bändin cool kitaristi. Olen Jaskarin Tapsalle maininnut, että hän on tavallaan mun kitaristi-idoli, kunnes vasta ihan viimevuosina kuulin Nisulan Juhanilta, että Jaskari ei ole soittanut koskaan Barzassa, vaan kyseessä olikin Nisula. Idoli vaihtui lennosta :).

Itse olen tosiaan soittanut aina bändeissä. Se eka viritys, johon liityin heti kun sain kitaran, oli nimeltään QMG. Pian bändi vaihtoi kuitenkin nimensä Carpenteriksi. Mitään suurempaa bändi ei urallaan tehnyt. Muutama paikallinen keikka. Tosin pääsimme radioon, kun Nurmon koululla järjestettiin joku bänditapahtuma, missä olimme soittamassa ja bändien esiintymiset nauhoitettiin. Rocktulvassa niitä äänityksiä taidettiin soittaa.

Carpenterin hiipumisen jälkeen jatkoin rumpali Juffe Putkosen kanssa kahdestaan treenaamista. Siihen löytyi sitten pikkuhiljaa muita soittajia ympärille ja siitä syntyi Too Sophisticated. Kun bändin kokoonpano saatiin valmiiksi, niin hyvin pian aloimme soittamaan keikkoja ympäri Suomea. Jälkikäteen olen ihmetellyt, että kuinka 90-luvun laman aikana niitä keikkoja riittikin. Parhaimmillaan keikkoja oli joka viikonloppu ja mikä nykypäivänä tuntuu erikoiselta, usein jopa viikolla. Kai ihmisillä oli silloin aikaa istua baareissa. Tosin eipä keikkapalkkiotkaan järin suuria olleet. Harvemmin kuitenkaan tappiolle keikoista jäätiin.Toki suuri osa keikoista oli Seinäjoella ja lähialueilla. Nykyään tuntuu oudolta ajatukselta, että vaikkapa joku alavutelainen baari ottaisi rockbändin keikalle. Edes ilmaiseksi. Soittokeikoilla on kuljettu vaikka millä virityksillä. Pitkiäkin keikkamatkoja on tehty henkilöautolla peräkärry perässä. Joskus pakettiautolla tai minibussilla. Tampereella oli 90-luvulla Tullikamarilla jonkinlainen bändikisa. Sitä varten vuokrasimme täysmittaisen linja-auton ja otimme sen täyteen seinäjokelaisia faneja. Kilpailun tulos kun ratkastiin yleisöäänillä. Emme kuitenkaan voittaneet kisaa, mutta sijoituimme kylläkin toiseksi. Ja on soittokamoja roudattu lumikolallakin treenikämpältä keikkapaikalle. Esiintymispaikkana oleva baari kun oli muutaman sadan metrin päässä soittokämpästä. Studiossakin Too Sophisticated on muutamaan otteeseen vieraillut. Tosin harvakseltaan, kun ottaa huomioon bändin pitkän iän. Studioäänityksissä olemme yleensä suosineet paikallista studiota. Ja mikäpä suosiessa. Laadukkaita studioita ovat olleet Soundwall ja nykyään Sound Aces.

Too Sophisticatedin levyt eivät tietenkään mitään listakamaa koskaan ole olleet, mutta kyllä painokset (yleensä 500 kpl.) ovat myyneet loppuun. Tosin promoamiseen on toki osa levyistä mennyt. Bändinä Too Sophisticated on mitä suurimmassa määrin DIY-bändi. Bändillä ei ole koskaan ollut mitään taustavoimia. Kaikki on tehty itse. Rahallista tukea Too Sophisticated sai kaupungilta parin ensimmäisen demon tekoon ja Selmulta bändi sai myös jonkun apurahan studiotyöskentelyyn joskus aikoinaan.

Yleisesti ottaen 90-luku oli oikein hienoa aikaa soittaa rock-bändissä. On toki nykyäänkin, mutta vanhoja tässä oli tarkoitus muistella. Nuorena kollina sitä jaksoi rokata kunnolla, eikä millään ollut niin kauheasti väliä. Nykyään pistokeikka talvella Rovaniemelle ilman tietoakaan yöpymispaikasta ei niin hirveästi houkuttele, mutta nuorempana sekin oli ihan OK.

Kuten aikaisemmin kerroin, Seinäjoella oli oikein hyvä rock-meininki nuoruudessani. Kiitos kuuluu varmaan paljolti KEMUlle ja miksei Selmullekin. Ja toki myös muille pienemmillekin tekijöille. Too Sophisticatedilta löytyy videoita / musiikkia YouTubesta. Spotifyhyn ja muihin suoratoistopalveluihin olisi tarkoitus jotain bändin musiikkia laittaa, mutta itseltä ei tietotaitoa moiseen riitä. Tai miksei riittäisikin, jos asiaan perehtyisi, mutta en ole kovin innostunut koko nykyisestä suoratoistomeiningistä., niin asia pitäisi delegoida jollekin asian osaavalle henkilölle.